Vuoden 2024 kiertue päättyi Lontoon Royal Albert Hallin keikkoihin. Kun Dylanin keikkoja ei enää saa kuvata niin oheisen jutun kirjoittaja turvautui piirokseen.
EUROOPPA 2024 -osa 2
Dylanin kolme vuotta kestänyt RARW -kiertue on päättynyt. Valitettavasti Dylan ei tällä kiertueella esiintynyt ollenkaan Suomessa eli RARW -livetulkinnat jäivät meiltä suomalaisilta kuulematta. Kaiken kaikkiaan Euroopan kiertue 2024 oli melko yllätyksetön sillä Dylanin settilistat toistuivat samanlaisina illasta toiseen. Setissä oli 17 kappaletta, joista 9 oli RARW-albumilta ja 8 muita ja näistä peräti 7 Dylanin 1960-luvun tuotannosta. Aloituskappaleeksi vakiintui vanha sotaratsu All Along The Watchtower ja päätöskappaleena kuultiin illasta toiseen Every Grain Of Sand.
Mitä seuraavaksi? Edelleen uskon että Dylan jatkaa keikkailua, mutta minkälainen settilista on vuonna 2025 se jää nähtäväksi. Uskoisin ettei Dylan enää neljättä vuotta jatka RARW-albumin promoamista, vaan jatkossa ehkä kuullaan taas vähän laajemmalla skaalalla Dylanin tuotantoa joka käsittää nykyään jo yli 500 omaa kappaletta.
Minulle tulee viikottain sähköpostiin Suomen virallinen levyjen ja äänitteiden myyntilista. Suoratoistopalvelut ovat muuttaneet sitä radikaalisti ja erityisesti se on tuonut esiin ”sukupolvien kuilun” eli nuoriso kuuntelee musiikkia suoratoistona ja ilmeisesti valtapuolisesti yksittäisiä hittejä. Fyysinen albumilista taas perustuu konkreettisiin, myytyihin levyihin ja se on nykyään täysin erilainen kuin päälista jonka sijoituksissa lasketaan mukaan myös nettistriimaukset ja lataukset.
Viikon 46 lista näyttää erittäin konkreettisesti tämän listojen ja ostajien eron. Päälistalla kärjessä komeilevat nuoret suomalaisartistit ja Curen uusin albumi on vain muutamassa viikossa pudonnut siellä jo sijaluvulle 18 ! Fyysisella albumilistalla se on sen sijaan noussut ykköspaikalle! Eli fyysisiä levyjä ostavat henkilöt onneksi osaavat arvostaa tätä upeaa albumia, joka oman arvioni mukaan on yksi Curen koko uran parhaimmista ellei peräti paras albumi.
Brian Jones on lähinnä tunnettu siitä että hän kuoli vain 27-vuotiaana ja käytti paljon alkoholia ja huumeita. Siksi on hienoa että Broomfield julkaisi tämän dokumenttifilmin Brianista viime vuonna. Se on nyt nähtävissä myös YLE Areenassa peräti kahden vuoden ajan. Kannattaa katsoa!
Brian oli yllättävän tärkeä henkilö Stonesien alkuvuosina. Ensinnäkin hän perusti Stonesit ja antoi bändille nimen Muddy Watersin kappaleen mukaan. Brian soitti Stonesien alkuvuosien albumeilla peräti 30 eri instrumenttia! Hän menetti kuitenkin jo muutamassa vuodessa johtoasemansa Jaggerille , koskavähitellen Jagger bändin päävokalistina sai eniten huomiota ja lisäksi Brianin ongelmana oli se ettei hän säveltänyt Stonesien biisejä, vaan Jagger ja Richards merkittiin tekijöiksi. Toki Brianin osuus kappaleiden sovituksissa oli merkittävä, mutta se ei riittänyt bändin johtajan paikan säilyttämiseen. Niinpä Brian alkoi turhautua ja myös Jagger turhautui, koska Brian ei ollut enää huumeongelmansa vuoksi luotettava työskentelykumppani ja siksi hänet erotettiin bändistä kesällä 1969 ja vain joitain viikkoja sen jälkeen hänet löydettiin kuolleena omasta uima-altaastaan. Siitä lähtien myös erilaiset salaliittoteoriat ovat eläneet eli on uskottu että Brian murhattiin. En lähde tässä avaamaan näitä teorioita. Pääasia on se, etttä Brianin merkitys Stonesin musiikillisessa tuotannossa päättyi vuonna 1969. Sitä ennen hän kuitenkin jätti merkittävän jäljen bändin alkuvaiheen levyille, jotka eivät olisi olleet niin hyviä ilman häntä.
Uudessa Beatles -dokumentissa nähdään muun muassa runsaasti kohtauksia jotka on kuvattu Beatlesien New Yorkin hotellihuoneessa ja kiertuematkoilla.
Kuten aikaisemmin kirjoitin: kysyntä lisää tarjontaa. Beatles on niin suosittu maailmanlaajuisesti että fanit haluavat edcelleen, 54 vuotta bändin viimeisen konsertin jälkeen, uusia Beatles-julkaisuja. Ja onneksi arkistojen kätköistä edelleen löytyy materiaalia mitä ei ole aikaisemmin julkaistu.
Get Back -dokumentti oli todella hieno ja sisälsi valtavasti ennen julkaisematonta materiaalia. Siinä suhteessa Beatles’64 ei kyllä pysty kilpailemaan, mutta kulttuurihistoriallisessa katsannossa tämä on epäilemättä tärkeä dokumentti ja hienoa että se on nyt julkaistu Disney plus -kanavalla. Valitettavasti tässä vaiheessa dokumentti ei ole muualla nähtävissä. Dokumentti julkaistiin Disney-kanvalla 29.11. ja katsoin sen heti julkaisupäivänä.
Miksi tämä Beatlesien helmikuun 1964 promokiertue USA:ssa oli niin tärkeä? Sen vuoksi että vaikka Beatles oli jo 1963 noussut Euroopan suosituimmaksi popbändiksi niin 1963 USA:ssa Beatles ei vielä ollut tunnettu eivätkä heidän levynsä vielä päässeet edes USA:n TOP100 -listalle. Kaikki tämä muuttui dramaattisesti alkuvuodesta 1964 kun useampi Beatles -single nousi USA:n listojen kärkeen ja dokumentti valottaa hyvin sitä valtavaa fanihysteriaa eli beatlemaniaa, joka iski viruksen lailla voimalla myös USA:aan.
Promokiertue kesti vain kaksi viikkoa ja Beatles soitti tällä kiertueella vain viisi lyhyttä keikkaa. Ensimmäinen minikeikka oli Ed Sullivanin TV-showssa New Yorkissa . Sitten seurasi varsinainen keikka Washington DC:ssä ja uusi TV -esiintyminen Sullivan -showssa Washingtonissa ja sitten kaksi minikeikkaa (vain 34 minuuttia) New Yorkin kuuluissa Carnegie Hallissa. Promokiertueen päätteeksi he esiintyivät vielä Miamissa. Jossain kirjoitettiin että he olisivat esiintyneet myös Washingtonin Englannin suurlähetystössä mutta itse elokuvassa annetaan ymmärtää että he olivat siellä vain vieraina. Alvar Aalto taisi aikoinaan sanoa ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Niinpä USA:ssa kehutut Beatlesit saivat dokumentin mukaan todella tylyä kohtelua oman maansa suurlähetystössä. Dokumentissa sanotaan että George Harrison olisi illan jälkeen jopa itkenyt omien maamiestensä tylytyksen vuoksi. Englanti oli vielä 1960-luvulla erittäin voimakkaasti luokkayhteiskunta ja siksi työläispiireistä nousseita poptähtiä pidettiin nousukkaina joita ei kuulunut arvostaa. Asia muuttui nopeasti tämän jälkeen kun Beatleseista tuli maailman suosituin popbändi ja yksi Englannin johtavista vientibrändeistä.
Beatlesien ensimmäinen esiintyminen Ed Sullivan Show’ssa teki ennätyksen: sitä seurasi yli 30% Amerikan väestöstä eli katsojia oli yli 74 miljoonaa! Näin Beatlesit nousivat yhden TV-esiintymisen ansiosta kertaheitolla maailmanmaineeseen.
1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alkupuolella Youngilla oli monia eri nimisiä säestysryhmiä mutta lopulta hän tajusi että Crazy Horse on se ainoa oikea!
Olen nyt kuunnellut kaikki nämä 17 levyä, joissa on yhteensä 14 tuntia musiikkia. Nyt olen jo kakkoskierroksella ja levyssä 3b. Tämä ei ole ainoa levy joka tarjoaa hienoja yllätyksiä. Kokonaisuutena Vol. III materiaali on epätasaista mutta ehkä se kuuluu asiaan sillä nämä arkistoboksit eivät ole mitään Greatest hits -kokoelmia. Vielä 1970-luvulla ajatus siitä että levy-yhtiö julkaisisi virallisesti Outtakes– äänitteitä oli täysin vieras. 1990-luvulla asia muuttui totaalisesti eli levy-yhtiöt ja artistit alkoivat avata äänitearkistojaan suurelle yleisölle suunnatuissa bokseissa joissa saattoi olla kymmeniä levyjä. Fanitus ja 1970-luvun nuorison keski-ikäistyminen mahdollista myös sen että nämä kovahintaiset julkaisut kävivät kaupaksi. Suosikkiartistin tekemisiä haluttiin seurata tarkemmin kuin vain viralliselle levylle valittujen otosten perusteella.
Kuukauden kuuntelusession jälkeen pidän entistä enemmän tästä Youngin kolmannesta arkistoboksista. Vaikka mukana on vähemmän kiinnostavia äänitteitä niin sitten toisaalta löytyy paljon harvinaisia helmiä joita diggaan nyt toisella kuuntelulla vielä enemmän kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla.
Nyky-Gong ei ole tribuuttibändi.Voin tämän nyt syvällä rintaäänellä todeta kahdesta syystä: ensinnäkin en tunnistanut kuin yhden kappaleen Porin konsertissa ja se johtui siitä, ettei minulla vielä ollut Allenin kuoleman jälkeen julkaistuja levyjä ja toiseksi nyt kun minulla on niitä useampikin niin kuuntelun perusteella olen todennut että Torabilla ja kumppaneilla on aivan oma tyylinsä. Se on kuitenkin Gong -filosofian mukaista musiikkia eli uskon ,että Allen pilvenreunalta peukuttaa heille tyytyväisenä. Kaiken kaikkiaan Allen on ollut vain tämän musiikkisuuntauksen ja musiikillisen filosofian alkuunpanija, todellisuudessa hän oli 1970-luvun puolivälistä lähtien pitkään syrjässä ja silti Gong versoi yhä uusia ”silmuja” eli alettiinkin puhua Gong-perheestä, useamman bändin kokonaisuudesta, jota yhdisti vain Gong-filosofia. Mitä on Gong -filosofia? Sitä ei edes Allen ole määritellyt tarkkaan, mutta keskeistä sille on vapaus (freedom) ja universaalisuus. Tämä tuli hienosti esille myös Porin konsertin loppupuolella. Mutta siitä tarkemmin juttusarjani myöhemmissä osissa.
Kavus Torabi, Gongin johtaja vuodesta 2015 lähtien. Tässä kuvassa Porin Promenadisalin lavalla livenä 18.11.24.
Gongin perustajalla ja luovalla dynamolla David Allenilla todettiin 2010-luvulla harvinainen kaulan alueen syöpä. Se leikattiin ja hetkeksi hän toipuikin, mutta sitten syöpä uusi ja Allen ilmoitti ettei aio käyttää loppuelämäänsä raskaisiin hoitoihin, vaan antaa taudin kulkea kulkuaan. Myöhemmin hän lähetti sähköpostin jossa testamenttasi bändin johtajuuden iranilais-englantilaiselle kitaristi, laulaja, lauluntekijä Kavus Torabille, joka oli jo aikaisemmin esiintynyt bändin kanssa. Toisena kitaristina jatkoi Fabio Golfetti, bassossaDave Sturt, saxofonissa Ian East ja rumpalinaCheb Nettles. Heistä ainoastaan Nettles ei ollut aikaisemmin esiintynyt Allenin kanssa.
Ennen Porin konsertin alkua salissa soitettiin useita Syd Barrettin ja varhaisvaiheen Pink Floydin kappaleita. Kun bändin miehet tulivat lavalle niin ymmärsin miksi tämä lämmittelymusiikki oli valittu. Ensinäkemältä Torabi oli kuin uudestisyntynyt Syd Barrett! Hän oli jopa pukeutunut samoin kuin Syd vuonna 1967! Hän myös lauloi vähän samaan tyyliin kuin Syd ja lisäksi alussa kuultiin ainakin yksi kappale joka kuulosti siltä kuin se olisi uudestisyntyneen nuoren Syd Barrettin kynästä lähtöisin. Näin siis kulttuuri kiertää ikuista kehää universumissa. Mikään ei pohjimmiltaan katoa vaikka asiat näennäisesti muuttuvatkin.
Jos pitää valita vuoden synkin kuukausi niin minun valintani on marraskuu. Pimeys tulee aikaisin, on kylmä ja vettä tai räntää vihmoo harva se päivä. Sellainen oli sää myös maanantaina 18.11.24 kun ajoimme Turusta Poriin kuuntelemaan Gongia. Entinen kotikaupunkini näyttäytyi iltapäivän hämärässä juuri niin ankeana kuin muistinkin. Kadut olivat tyhjiä ja kapakat kiinni tai jos olivatkin auki niin asiakkaita oli todella vähän.
Promenadisalin kirkaissa valoissa kaikki näytti jo vähän paremmalta. Salissa on lähes 700 istumapaikkaa ja muotoilultaan vuonna 1999 valmistunut Promenadisali on kuin pienoisversio vuonna 1990 valmistuneesta Tampere -talosta.
Konsertti ei ollut loppuunmyyty, mutta huomioiden Gongin aika huonon tunnettavuuden Suomessa olin yllättynyt että paikalle tuli kuitenkin arvioni mukaan 200-300 kuulijaa. Koska kyse on jo 1960-luvulla aloittaneesta progebändistä ei minulle ollut yllätys että yleisössä oli pääsääntöisesti vain 40-70 -vuotiaita miehiä.
Koska Promenadisalin päälavan takaseinä on valtavan korkea oli myös siihen kiinnitetty valkokangas poikkeuksellisen suuri. Etukäteen oli mainostettu että konsertissa nähdään hieno Fruit Salad Lights -ryhmän valoshow. Mielenkiinnolla odotin pärjäisikö se taannoiselle Brit Floydin komealle valoshow’lle jota sain todistaa Helsingissä pari kuukautta aikaisemmin.
Ennen kuin bändi tuli lavalle nähtiinkin jo joitain Gongin perustajan David Allenin (1938-2015) aikanaan kehittelemiä symboleja heijastettuna salin takaseinän jättikankaalle.
Yleensä avaan näitä artistien tai bändien levyarvosteluketjuja vain jos kyseessä on maailmanlaajuisesti todella merkittävä artisti. Nits ei sitä ole. Nitsien suosio rajoittuu muutamaan Euroopan maahan. Diggailin kovasti Nitsejä 1980- ja 1990-luvulla mutta sen jälkeen fanitukseni bändiin hiipui. Keikka Savoyssa ja uusi tänä vuonna julkaistu albumi muutti kuitenkin kaiken Nits-suhteessani! Nyt olen taas intohimoinen Nits-fani ja siksi avaan tämän Nitsien levyjä käsittelevän viestiketjun vaikka kyseessä ei olekaan maailmanluokan bändi joka on myynyt miljoonia levyjä.
Ei noussut CureSuomen listan kärkeen! Seitsemäs sija on ainakin minulle pettymys mutta toisaalta suomalaisten musiikinkuluttajien musiikkimaku ei nykyään ole enää sama kuin mitä se oli vaikkapa 1970- ja 1980-luvuilla. Angloartistit eivät Suomessa enää pärjää yhtä hyvin kuin minun nuoruudessani. Musiikin kulutuksen suhteen Suomi on selvästi ”ranskalaistunut” eli Suomessa listojen kärkeen nousevat suomalaiset artistit pääsääntöisesti. Ehkä se on hyvä asia, että varjellaan ja suositaan omaa kulttuuria, mutta minulle tämä on vähän vierasta, varsinkin kun paras klassinen rock on edelleen ja varmaan jatkossakin angloamerikkalaista. No ei tästä mielipiteitä jakavasta aiheesta sen enempää. Suomalaiset siis haluavat kuunnella suomalaisia artisteja suomen kielellä ja ehkä se pitkässä juoksussa voi olla hyväkin asia, en tiedä.
Muulla Euroopassa Curen uusi levy on otettu paljon innokkaammin vastaan. Alla tuoreita listasijoituksia marraskuulta:
Belgia 1 / Hollanti 1 /Ranska 1 / Saksa 1 / Ruotsi 1 / Sveitsi 1 / UK 1
Näissä maissa Curen uutuus nousi siis TOP10 listalle. Kuten huomataan paljon maita listauksesta edelleen puuttuu, merkittävimpänä USA, jossa levymyynti on samaa luokkaa kuin koko Euroopassa. Mutta Wikipedian listaus täydentyy uskoakseni lähiviikkoina. Seitsemän ykkössijoitusta Euroopassa on kuitenkin hatunnoston arvoinen suoritus ja voin sanoa että sen tämä albumi on totisesti ansainnut ja paljon enemmänkin!
