Bob Dylan: Blood On The Tracks 1975

bw-dylan

Todella veret seisauttava mestariteos! Olen kuunnellut tämän levyn yli 100 kertaa ja kuuntelen sitä nytkin:

   time is a jetplane / it moves too fast

laulaa Dylan You’re A Big Girl Now:lla. Uskomattomia sävellyksiä! Uskomattomia lyyrikoita! Niin paljon niin täydellistä teematiikan hallintaa, tunteen paloa ja läpitunkevaa läsnäoloa! Jos Mozart tai Bach eläisivät uskon että hekin pitäisivät tästä levystä.

Oma lukunsa on masternauhan siirto SACD:lle. Kitarat soivat kristallinkirkkaina, jopa rumpujen virvelit kuulostavat hyviltä (yleensähän digitaaliäänitteet leikkaavat virveliniskuista sen korkeimman äänesaineksen). Eipä tule mieleeni monia CD:eitä, jotka ovat kuulostaneet näin tuoreilta ja balansoiduilta. Jossain tutkimuksessa päädyttiin siihen, että taiteilijoiden ja tiedemiesten luovuus on huipussaan n. 35-vuoden iässä. Dylan oli Bloodin valmistuessa 33-vuotias. Clinton Heylin on kirjoittanut, että tämä levy on Dylanin uran ehdoton huippu. 1960-luvun mestariteokset olivat ikään kuin vain valmistelua Bloodille ja kaikki sen jälkeen onkin ollut alamäkeä. Itse arvostan ehkä hieman enemmän vuosien 1965-66 rock-trilogian levyjä, nimenomaa niiden ”vallankumouksellisuuden” vuoksi. Vuosi vuodelta olen kuitenkin alkanut yhä enemmän uskoa siihen Heylinin väitteeseen, että Blood on Dylanin teemallisesti ja musiikillisesti ehyin levy.

Bloodin teema on rakastamisen vaikeus. Levy on rakennettu erittäin hallitusti tämän yhden teeman ympärille, mutta levyn musiikillinen eheys kärsii mielestäni pikkuriikkisen hitaasta blues-kappaleesta Meet Me In The Morning, joka istuu huonosti upean You’re Gonna Make Me Lonesome When You Gon  ja nopean Lily, Rosemary And The Jack Of Heartsin väliin. Myös levyn päätöskappale, Buckets Of Rain ,on ”yksinkertaisuudessaan” yllättävä. Näin huikealle levylle olisi odottanut mahtipontisempaa lopetusta, jotain ”avausnovellin” Tangled Up In Bluen  kaltaista pitkää, monipolvista tarinaa. Mutta joskus artistisen näkökantansa voi ilmaista myös vähillä sanoilla. Joskus niin aikaansaadaan jopa voimakkaampi vaikutus. Bucketilla on vain viisi lyhyttä säkeistöä. Alla ote laulun lopusta:

Life is sad  / Life is a bust All ya can do is do what you must You  do what you  must do and ya do it well

No, Bloodilla Dylan todella ”tekee sen mitä pitää ja tekee sen hyvin”!  Uskomatonta, miten komeilta edelleen kuulostavat sellaiset ikiklassikot kuin If You See Her Say Hello,  Shelter From The Storm sekä Simple Twist Of Fate. Tällä levyllä kuullaan useita Dylanin songwriter -uran todellisia timantteja! Laulujen tulkinnat ovat aivan oma lukunsa nekin! Niissä on viiltävää kauneutta, vihaa, tuskaa, kaipuuta ja rakkautta. Tämä on Dylanin maailma: universaali, ajaton ja todellinen. Dylan etsii ja löytää ihmisen sisimmän, sielun syvimmän sopukan ja kertoo kuulijalle totuuden tavalla, joka ei voi olla koskettamatta.

klassikko!   ♣ ♣ ♣ ♣ ♣

Harri Huhtanen 2007

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s