Teksti julkaistu alunperin WINTERLUDESSA 2007.

Olen pitänyt Leonard Cohenia suurena artistina siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa kuulin Suzannen. Viime vuosina tosin LC:n kuuntelu on jostain syystä jäänyt kovin vähälle. Niinpä joitain viikkoja sitten aloin oikein urakalla kuunnella hänen vanhoja levyjään. Hieman yllättävää oli huomata, että ne olivat paljon epätasaisempia kokonaisuuksia kuin olin muistanutkaan. Huomasin, että LC muistikuvani olivat liiaksi niiden muutaman hienon TV-dokumentin ja yhden live-konsertin hallitsemat, jotka äänitin Suomen ja Ruotsin televisioista 1980-luvun loppupuolella VHS-kaseteille. Nehän olivat enemmän sellaisia greatest hits -koosteita eli hittejä hittien perään. Varsinainen LC:n levytuotanto on paljon rosoisempi. Itse asiassa ajattelin jo yhdessä vaiheessa luopua kokonaan tämän sarjan avaamisesta. Olin kuitenkin ehtinyt tehdä jo niin laajan taustatyön, etten viitsinyt enää perääntyä ja ajattelin että ehkä näistä lyhyistä arvosteluista on kuitenkin jollekin apua.

LC on artisti jota edelleen suuresti kunnioitan ja jonka parhaat kappaleet kuuluivat ehdottomasti rock-pantheonille, mutta albumikokonaisuuksien tekijänä LC ei aina ole ollut terävimmillään ja varsinkin kun miehen  yli 40 vuoden levytuotanto on varsin suppea, on hieman yllättävää, että joukkoon mahtuu myös keskinkertaista materiaalia.

Harri Huhtanen 2007