TOP10 heinäkuu 2008

rtep

Alla heinäkuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 7

01 (1) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (3kk)

02 (2) ROGER WATERS: Amused To Death (1992) (2kk)

03 (3) LED ZEPPELIN: Houses Of Holy (1973) (2kk)

04 (4) THE DOORS: L.A. Woman (1970) (2kk)     

05  (-)  ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA: Eldorado (UUSI)

06 (5) CREAM: Disraeli Gears (1967) (2kk)

07 (6) JIMI HENDRIX: Electric Ladyland (1968) (2kk)

 08 (-) NEIL YOUNG: Trans (1982) (UUSI)

 09 (7) YES: Close To The Edge (1972) (3kk)

(10) RORY GALLAGHER: Deuce (1971) (2kk)

 

Electric Light Orchestran (ELO) johtohahmo oli säveltäjävelho Jeff Lynne, joka perusti ELO:n 1970 -luvun alussa tarkoituksenaan yhdistää bändin soundissa rock, pop ja klassinen musiikki harmoniseksi kokonaisuudeksi. Nyttemmin Lynne on pitkälti unohdettu, vaikka hänen parhaat kappaleensa vetävät vertoja Lennon-McCartney parivaljakon 1960-luvun jälkipuoliskon hienoille kokeileville sävelmille. Toisaalta Lynne oli myös mestari lainailemaan ja yhdistelemään, joten on vaikea sanoa, miten paljon hänen sävelllyksissään loppupeleissä on aitoa innovatiivisuutta.

ELO teki kymmenkunta levyä, parhaat niistä sijoittuvat tuotannon alkupäähän. ELO koki Genesiksen kohtalon. Parhaat levyt myivät melko huonosti, mutta vähitellen bändin ainutlaatuisuus alkoi hahmottua suurelle yleisölle ja siksi, paradoksaalisesti, tuotannon loppupään levyt, jotka jäivät tasoltaan kauas alkupään levyistä, menivät listojen kärkeen. 1980-luvulla ELO:n tielle kasaantui kuitenkin niin paljon vaikeuksia, että Lynne päätti hajoittaa bändin. 1990-luvun yleisen reunion -aallon innoittamana hän kokosi kuitenkin ELO:n vielä hetkeksi uudestaan ja samalla saatiin aikaiseksi Los Angelesissa kuvattu Zoom live-DVD, joka joitain vuosia sitten esitettiin Suomen TV:ssäkin. Reunioni jäi kuitenkin lyhytikäiseksi ja 2000-luvulla Lynne onkin keskittynyt vain julkaisemaan remasterointeja vanhoista ELO-levyistä.

Eldorado on muistaakseni bändin neljäs levy ja hankin sen vinyylinä jo 1970-luvulla ja lopulta 2007 hankin myös levyn remasteroidun CD-version. Vuonna 1974 yleinen rocktarjonta oli niin kovatasoista, että Eldoradon ainutlaatuisuus taisi jäädä monelta huomaamatta. En ole lukenut sen ajan arvosteluja, mutta jossain näin jutun, että alkuvaiheessa erityisesti Englannissa kriitikot suhtautuivat varsin nuivasti Lynnen bändiin (kuulostaako tutulta kuviolta?).

Olen aina pitänyt valtavasti Eldoradosta. Levyn teema on ehyt, orkesterisovitukset nerokkaita, näin hienoja ja svengaavia jousi- ja kuorosovituksia rockissa kuulee äärimmäisen harvoin! Tarkoitukseni on kirjoittaa jossain vaiheessa erillinen arvostelu Eldoradosta, joten siksi ei ehkä kannata tässä jutustella enempää tästä mahtipontisesta, mutta toisaalta erittäin melodisesta, svengaavasta ja tunnelmallisesta levystä. Lynnen heikkous ovat lyriikat, jotka ovat aika simppeleitä, mutta ELO:n parhaiden levyjen juju onkin musiikki ja sen luomat tunnelmat. Näillä levyillä sanoitukset ovat selkeästi musiikille alisteisia.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s