THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 3

CD2:26 kappaletta (67:43)

Johnny Todd  (Trad.) /  Tupelo  (John Lee Hooker) / Kickin’ My Dog Around (Trad.) / See You Later Allen Ginsberg (Take 1) /  See You Later Allen Ginsberg (Take 2)  /  Tiny Montgomery (Originally released with overdubs in 1975 on The Basement Tapes) /  Big Dog /  I’m Your Teenage Prayer /  Four Strong Winds (Ian Tyson) / The French Girl (Take 1) (Tyson, Sylvia Tyson) / The French Girl (Take 2) /  Joshua Gone Barbados  (Eric Von Schmidt) / I’m in the Mood  (Bernard Besman, Hooker ) Baby Ain’t That Fine (Dallas Frazier) / Rock, Salt and Nails (Bruce Phillips) / A Fool Such As I (William Marvin Trader) / Song for Canada  (Pete Gzowski, Tyson) / People Get Ready (Curtis Mayfield) / I Don’t Hurt Anymore (Donald Robertson, Walter Rollins) / Be Careful of Stones That You Throw         (Benjamin Lee Blankenship)  / One Man’s Loss /  Lock Your Door /  Baby, Won’t You Be My Baby /  Try Me Little Girl /  I Can’t Make it Alone /  Don’t You Try Me Now                        

Toisella CD:llä on 13 coveria, 2 traditionaalista kappaletta sekä 11 Dylanin omaa sävellystä.

Kakkos CD:n alussa on useita huumoripläjäyksiä ja erityisen paljon Dylan kikattaa laulaessaan See You Later Allen Ginsbergiä. Mukana on selvästi sisäpiirihuumoria ja se miten hauskoja nämä vedot loppupeleissä eli kuulijan kotona ovat, riippuu täysin kuulijasta ja hänen mielentilastaan. Olen nyt kuunnellut kakkos CD:n kolme kertaa ja ensimmäisellä kuuntelukerralla nämä huumoripläjäykset vaikuttivat vähän häiritseviltä, toisella kerralla aloin jo varovaisesti diggailla muutamaa niistä ja tänään, kolmannella kuuntelukerralla alkoi hymykin jo hiipiä kuulijan suupieliin. Missään tapauksessa nämä huumorivedot eivät suinkaan ole mitään kakkos CD:n kärkibiisejä. Ylipäätään kokonaisuutena ykkös CD taitaa olla selvästi parempi kuin kakkonen, tältä minusta ainakin nyt, kolmen kuuntelukerran jälkeen vaikuttaa. Kakkos CD:lläkin on kuitenkin myös joitain helmiä. Dylanin ja The Bandin laahaava ja elämän kurjuutta ian_and_sylviapursuava tulkinta Tysonin* Four Strong Windista on jotenkin helyttävän kaunis ja jää suorastaan soimaan päässä pitkäksi aikaa. Upeat sanat!

    All the good times are gone  / But I’m bound to moving on

Heti perään kuullaan lähes yhtä ”kurjankaunis” tulkinta Tysonin The French Girlistä. Nämäkään eivät ole ”aloittelijoille” tarkoitettuja biisejä, vaan näitä ymmärtää vasta kun on päässyt vähän syvemmälle Bobin musiikilliseen ajatusmaailmaan. Vanha Columbian mainoslause kuului: ”Nobody sings Dylan like Dylan!”. Minä lisäisin mielelläni mainoslauseisiin myös tämän: ”Nobody sings covers like Dylan!”. Kärkiesitysten joukkoon nousee myös persoonallinen tulkinta Curtis Mayfieldin hienosta People Get Ready ‑kappaleesta.

Edelleen ihailen näillä nauhoilla The Bandin musisointia. Se on niin hallitun rentoa, suorastaan klassista folkrokkia vai sanoisiko laajemmin americanaa. Mikään Dylanin NET‑bändeistä ei pääse lähellekään näitä soundeja. Parhaassa musiikissa yksinkertainen on kaunista, on vain aika vaikeaa soittaa yksinkertaisesti niin että se on kaunista. The Band suoriutuu näillä nauhoilla vaikeasta tehtävästään suorastaan erinomaisesti.

*2016 lisäys: kandalaiset Ian ja Sylvia Tyson alkoivat keikkailun jo 1950-luvulla, mutta kumma kyllä levyttämään Ian pääsi vasta 1973, jolloin hän oli jo maailmankuulu. Sen jälkeen mies on julkaissut albumeja tasaiseen tahtiin ja tällä hetkellä hänen kataloginsa käsittää jo 17 albumia, joista tuorein julkaistiin viime vuonna.

Harri Huhtanen 2014

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s