Bob Dylan: Infidels 1983

BOBDYLANJOKERMAN8Jokerman ja erityisesti siitä tehty video on minulle pyhä. Valitettavasti koko levystä ei voi sanoa samaa. Pikemminkin sanoisin, että tämä on pitkälti menetettyjen mahdollisuuksien levy, sellainen josta olisi voinut  tulla klassikko. Eipä tule mieleen dylan jokermantoista levyä, jolla olisi sekä kappale jota rakastan yli kaiken (=Jokerman) että kappale, joka inhoan yli kaiken! Neighborhood Bullyssa on arveluttava sanoitus ja kappale on myös musiikillisesti junnaava ja raskassoutuinen.   Toinen levyn heikkous on rummut.  Oletan, että levyllä on käytetty kasari-hengen mukaisesti sähkörumpuja.  Tällainen rumpusoundi Dylanin upeiden sävellysten ja innovatiivisien sanoituksien säestäjänä kuulostaa vuosi vuodelta yhä rasittavammalta. Kolmas ärsyttävä asia on kaiutus. SACD-levyllä se vain korostuu. Kuulosti varmaan makealta 1980-luvulla, mutta eipä enää. Aivan turha tehokeino, joka vain syö alkuperäisten sävellysten ja esitysten voimaa kiinnittämällä kuulijan huomion toisarvoiseen studiokikkailuun. Toimii ehkä Dire Straits-levyllä, mutta ei sovi Dylan-levylle. Onneksi levyllä on myös paljon kehumisen arvoista sisältöä.

I And I -kappaleeseen Dire Straits -soundi istuu yllättävän hyvin. Myös License To Kill toimii hyvin Dire Straits -soundeilla. Don’t Fall Apart On Me Tonight on hieno kappale, mutta se lähes pilataan kasari – rumpusoundilla, joka  huippuerottelevalla SACD -levyllä kuulostaa vielä pahemmalta kuin alkuperäisellä vinyylilevyllä! Sweetheart Like You on tyylikäs rakkauslaulu, josta löytyy noin 50 muutakin versiota. Muistaakseni Sweetheartia väännettiin studiossa aivan tolkuttoman pitkään, jollain bootlegilla on kokonaisen CD:n verran näitä eri Sweetheart-versioita. Union Sundown edustaa pitkästä aikaa Dylanin yhteiskuntakriittistä linjaa, josta hän 1980-luvun jälkeen erkani – lopullisesti? Man Of Peace käsittelee Israel-Palestiina kiistaa ja sanoitus on taas kovin kiistanalainen. Tämä kappale toimii kuitenkin yllättävän hyvin livenä, kuten saimme kuulla Helsingissä 1987. Kokonaisuutena epätasainen levy, jonka soundimaailma ei välttämättä kestä ajan hammasta yhtä hyvin kuin Dylanin 1960-luvun mestariteokset. Jokerman yksinään varmistaa tälle levylle hyvän pistesaaliin. Epätasaisen sisältö, Neighborhood Bully, sähkörummut ja ylikorostunut kaiutus estävät kuitenkin levyn nousun Dylanin klassikko-albumien sarjaan.

HYVÄ LEVY   * * * * –

Harri Huhtanen 2007

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s