Pink Floyd: Wish You Were Here 1975

Tämä arvostelu ilmestyi alkuperäisessä Winterludessa vuonna 2007

pinkfloyd wishMielenkiintoista, miten arvostukset muuttuvat ajan myötä.  Muistan kun koulukavereiden kanssa kuunneltiin vastikään ilmestynyttä Dark Side Of The Moonia (1973) ja silloin sitä ajattelin: ”Vau, aika hieno levy, mitähän miehet tekevät seuraavaksi…” Sitten kun Wish You Were Here (1975) ilmestyi oli ensireaktio: ”Aika kivasti svengailee, muttei tämä nyt ihan pärjää Dark Sidelle…”.   Siihen aikaan markkinoille tuli joka vuosi useita upeita rocklevyjä, joten ei sitä aina oikein koulupoika hahmottanut, miten merkittäviä levyjä käteensä sai. Silloin minulla (ja monilla muilakin) oli sellainen jälkeen päin ajatellen hassu rock-optimismi, kuvitelma siitä että rockmusiikki tulee koko ajan paremmaksi ja levyt vuosi vuodelta täydellisemmiksi. Silloin oli ihan mahdotonta suhteuttaa esimerkiksi Pink Floydin parhaita töitä kokonaistarjontaan, rockmusiikin historiasta puhumattakaan.

pinkfloydwish232 vuotta myöhemmin voidaan todeta, että Wish You Were Here on mestariteos, siinä missä Dark Side Of The Moonkin. On makuasia kummasta pitää enemmän. Dark Side on universaalimpi ja ehkä siten vielä kestävämpi kuin Wish You, joka on teemallisesti suppeampi. Itse pidän enemmän Wish Yousta juuri tuon suppeuden ja toisaalta lämminhenkisyyden vuoksi. Kun Dark Side keskittyi ihmiskunnan/ yksilön kohtalonkysymyksiin laajalti, fokusoituu Wish You kertomaan Syd Barrettista.  1970-luvulla tuntui oudolta ja vähän turhan mahtipontiselta, että bändi tekee kokonaisen albumin entisen jäsenensä ylistykseksi, varsinkin kun kyseinen henkilö oli vielä siinä vaiheessa fyysisesti ihan hyvässä kunnossa.  Mutta aika tekee tehtävänsä. Nyt Syd on kuollut ja Pink Floydin hänen kunniakseen 32 vuotta  sitten levyttämä monumentti seisoo ylväänä ja katsoo kohti kaukaista tulevaisuutta!

Toki tästä levystä voi nauttia suunnattomasti, vaikkei tietäisikään taustoja.  Uskon kuitenkin, että levystä pystyy nauttimaan vielä enemmän jos tuntee taustat.

Roger Waters oli Sydin parhaita kavereita Cambridgessa. Sydin hummeongelma aiheutti kuitenkin sen, että keikkailu hänen kanssaan muuttui tuskien taipaleeksi. Muu bändi oli neuvoton, mutta 1967 Waters otti ohjat käteensä ja vaati, että Syd erotettaisiin bändistä. Seuraavana vuonna Syd sitten saikin lähtöpassit ja erottaminen masensi hänet entistä pahemmin. Gilmourin tuella hän kuitenkin pystyi tekemään kaksi soololevyä 1970-luvun alussa. Ne eivät menestyneet. Syd yritti vielä 1972 keikkailla, muttei siitäkään tullut mitään. Lopulta 1974 Syd muutti Lontoosta takaisin kotikaupunkiinsa Cambridgeen äitinsä taloon ja  ilmoitti vetäytyvänsä kokonaan musiikkielämästä.   Tämä päätös myös piti, vaikka esimerkiksi 1990-luvulla hänen maineensa oli kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin ,että hänelle tarjottiin tähtitieteellisiä summia minkä tahansa materiaalin levyttämisestä. Raha ei kuitenkaan enää kiinnostanut Sydia – enkä tiedä oliko se itse asiassa koskaan kiinnostanut häntä. Syd torjui kaikki levytystarjoukset ja jatkoi yksinkertaista erakkoelämäänsä yli 30 vuotta ja kuoli kotikaupunkissaan 2006, ilmeisesti syöpään.

Waters tunsi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa jatkuvaa syyllisyyttä siitä ,että käytännössä hän oli erottanut Sydin ja ehkä siten pahentanut hänen ongelmiaan.  Myöhemmin Waters on haastatteluissa kertonut olleensa jopa terapiassa asian vuoksi.  Dark Sidella Waters jo purki tuntojaan ja lopullisen mausoleumin Sydille  hän rakensi Wish You Were Herellä. Tietääkseni kyseessä on ainoa kerta, jolloin tunnettu bändi on levyttänyt kokonaisen albumin yksittäisen taitelijan kunniaksi.

pinkfloyd-san751Wish You Were Here on upea, tasapainoinen ja hallittu teemalevy. Arvostan erityisesti sitä, miten koko bändi on osallistunut tämän mestariteoksen luomiseen. The Wallilla (1979) ja Animalsilla (1977) Watersin synkkyys ja armottomuus pääsevät liiaksi dominoimaan, Wish You Werelle Gilmour ja Wright pääsevät luomaan tasapainoa tuomalla levylle lämpöä ja inhimillisyyttä. Levyn useimpien kappaleiden säveltäjiksi on merkitty  Waters, Gilmour ja Wright ja sen myös kuulee!  Levyn avauksessa ja päätösosuudessa Wright tekee hienoa työtä tunnelman luojana. Gilmourin sävellykseen pohjautuva Wish You Were Here on erittäin kaunis ja lämminhenkinen ikiklassikko. Kokonaisuutena albumi rakentuu kuitenkin pitkälti 9-osaisen Shine On You Crazy Diamondin ympärille, kappaleen viisi ensimmäistä osaa kuullaan vinyylilevyn A-puolella ja B-puolen lopussa on kappaleen osat 6-9. A-puolen päättää Watersin Wellcome To The Machine, joka on erittäin vaikuttava hyökkäys rockbisneksen raadollisuutta vastaan. Samaa teemaa jatkaa B-puolen avauskappale Have A Cigar, jossa on armottoman satiirin lisäksi sopivasti mukana itseironiaa. Waters pohtii teksteissään Sydin ja bändin asemaa. Syd on täysin syrjässä ja unohdettu, Waters sen sijaan ihailtu multimiljonääri.  Menestyksen liittyy kuitenkin katkeruutta:

We’re just knocked out
We heard about the sell out
You gotta get an album out
You owe it to the people
We’re so happy we can hardly count

Crazy Diamondin  viimeisissä säkeissä Waters antaa ymmärtää, että se mitä he tekevät on vain varjo siitä, mitä Syd olisi voinut tehdä.  En muista lukeneeni mistään, miten  Syd reagoi näin ylitsevuotavaan kunnianosoitukseen.  Ja nyt kaikki on jo Sydin kohdalta ohi.  Mutta Wish You Were Here jää elämään ja jokainen uusi sukupolvi voi etsiä siitä oman totuutensa!

And We’ll bask in the shadow of yesterday’s triumph
And sail on the steel breeze
Come on you boy child, you winner and loser
Come on you miner for truth and delusion, and shine!

IKIKLASSIKKO!    ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Harri Huhtanen 2007

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s