Neil Young: This Note’s For You 1988

Life (1987) oli Youngin viides Geffen -albumi. Geffenillä huokaistiin helpotuksesta kun he pääsivät eroon Youngista, joka oli ollut heille kaupallisesti ja taiteellisesti suuri pettymys. Eräässä vaiheessa epätoivoinen yhtiö uhkasi haastaa Youngin oikeuteen, koska hän teki heille levyjä, jotka eivät kuulostaneet Neil Youngilta!  Geffenillä Young koettiin siis tuotteena, joka oli sabotoinut omaa brändiään. Young vähät välitti Geffenin pomojen mielipiteistä ja itse asiassa jatkoi kokeilujaan vielä Repriselle palattuaankin.

neilyoungthisnotesforyou507216This Note’s For You (1988) oli Youngin ensimmäinen Reprise – levy Geffeniltä lähdön jälkeen.   Young kirojitti ja äänitti levyn melko nopeaan tahtiin 1987 vuoden lopussa. Tällä kertaa hän oli päättänyt kokeilla minkälaista jälkeä syntyisi ison bändin  kanssa. Niinpä hän palkkasi peräti 3 saksofonistia ja 3 kolme trumpetistia soittamaan näitä 1950- ja 1960-luvun jazz-, blues- ja soul -musiikista vaikutteita ammentavia uusia kappaleitaan.

Lopputulos on vaihteleva. This Note’s For You’n parhaissa kappaleissa minua ihastuttaa ison orkesterin svengaava yhteissoundi. Lisäksi teksteissä on sopivasti huumoria ja kieli poskessa -mentaliteettia, kuten esim. kappaleessa Ten Men Workin’ :

Ten Men Workin’ tonight / Huuagh-ahhh-huaagh-ahhh

neil young34404-bLisäksi albumilla on yksi klassikko- kappale, nimittäin toisena kuultava This Note’s For You, josta Young väsäsi niin pirullisen videon, että sen esittäminen nopeasti kiellettiin MTV:ssä. Videossa Young laulaa :  ”Ain’t singin’ for Pepsi / Ain’t singin’ for Coke”. Laulajan taustalla näytetään miten sen aikaisten popin huippunimien  Michael Jacksonin ja Whitney Houstonin käy huonosti. Videolla Young selvästi purkaa frustraatiotaan siitä, miten rock/pop- musiikki 1980-luvulla yhä enemmän muuttui brändi-orientoituneeksi. Tuohon brändi -ajatteluun liittyi olennaisena elementtinä oheismainonta, jolla tunnetut artistit tienasivat usein enemmän kuin pitkillä ja raskailla kiertueilla. Young julisti, ettei koskaan suostuisi moiseen ja niinpä hän lauloi, Pepsi-mainosta irvaillen ”I’ve got the real thing / I got the real thing baby”.

Young tunnetaan yleensä raa’asta särökitaroinnista, mutta tällä levyllä hän osoittaa, että myös sofistikoidumpi blues- ja jazz-kitarointi  sujuu erinomaisesti häneltä. Tästä esimerkkeinä kappaleet Can’t Believe Your Lyin’,  One Thing, Coupe De Ville sekä Twilight.

Levyn loppua kohden mukaan on kuitenkin päässyt myös muutamia melko yhdentekeviä ralleja, joissa big band -soundi alkaa vähän puuduttaa. Osa noista kappaleista on selvästi huumorin pilke silmäkulmassa tehtyjä, mutta niiden vitsit jaksavat naurattaa vain muutaman kerran.  Kokonaisuus jää vähän repaleiseksi, vaikka soittajat  kyllä tekevät hienoa työtä ja Youngin kitarointi on paikoitellen erittäin hienoa. Teemaattisesti levy on kuitenkin torso ja olisi ehkä vaatinut pidempää työstämistä. Tämä on kuitenkin kokeilu, niin kuin niin monet muutkin Youngin 1980-luvun albumeista. Osittain kokeilu onnistuu, osittain ei.

Parhaiden biisien ansiosta
kohtalaisen hyvä levy  * * * * –

Harri Huhtanen 2008

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s