Vuoden 1966 kiertueen kaksi viimeistä keikkaa Dylan bändeineen soitti Lontoon kuuluisassa Royal Albert Hallissa, jossa Dylan oli esiintynyt ensimmäisen kerran edellisenä vuonna. 

26.5.1966 Lontoo  CD#28  48:59 ja CD#29 45:18, Stereo-äänite

Setti.  Kaikki 15 kappaletta ovat mukana näillä ensimmäisen Lontoon konsertin äänitteillä.

Äänite 4½/5.  Lontoossa erityisesti akustisen setin äänite on erittäin tarkka, erotteleva ja täyteläinen. Kitara on kivasti etualalla ja toistuu erittäin tarkasti. Tällä kertaa myös huuliharppu kuulostaa luonnolliselta eikä ole digitaalisen kireä kuten monilla aikaisemmilla äänitteillä. Laulussa on ajoittain hieman turhan paljon kaikua. Sähköisen setin alkupuolella taas Dylanin ääni on jonkin verran verhoutunut ja bändin kokonaissoundi  on ”sotkuinen”. Rumpujen ja kitaran taltiointi on myös hieman epäonnistunut. Basso on ajoittain suttuinen ja laulu ”särkyy” paikoitellen. Akustisen setin äänite on kirkkaasti 5/5 -tasoa, mutta koska sähköisen setin äänitteessä on puutteita ei kokonaisarvosanaksi voi antaa enempää kuin 4½ ja ehkä sekin on liikaa.

Esitys 4+ / 5. Esityksen osalta tilanne on samanlainen kuin äänitteen eli akustinen osuus on jälleen hieno näyttö Dylanin ainutlaatuisista artistinkyvyistä, mutta samaa ei voi sanoa sähköisestä setistä. Taso laskee loppua kohden. Vaikka Lontoon piti olla kiertueen huipentuma ei se valitettavasti kotikuuntelussa sitä ole, vaan aikaisemmin arvioimistani keikoista löytyy useita parempia suorituksia.

Muutamia hajahuomioita.  Peräti 12 minuutin Desolationissa on jostain syystä 8 minuutin kohdalla selvä ”leikkaus”. Onkohan nauha loppunut siinä kohtaa vai onko siitä poistettu jotain?   She Belongsissa on hienoa kitarointia. Tom Thumb’sissa Dylan innostuu sanailemaan seuraavasti: ”these are all protest songs…this is not british music, this is american music”.  

Harri Huhtanen 2019