TEMPEST -päiväkirja     11.syyskuuta 2012

Kuvassa osa Wienin kuuluisan Pallas Athene -suihkulähteen veistosryhmää. Dylan on käyttänyt oikeanpuoleisen naisfiguurin kasvoja Tempest -albumin kannessa.  

2000-luvulla jouduin odottamaan suurta Dylan -hetkeäni aina vuoteen 2006, jolloin Modern Times ilmestyi. Ennakkoklippien kuuntelu sai minut aivan liian varhaisessa vaiheessa ja liian vähillä tiedoilla antamaan levystä vähätteleviä lausuntoja, mutta kun sitten olin kotona pari kertaa pyörittänyt vinyylin ja kuunnellut CD:tä automatkoilla, niin jopa käänsin perusteellisesti takkini! Modern Times oli ja on loistava levy! Silloin päätin, etten enää koskaan kuuntele merkittävien levyjen ennakkoklippejä, vaan maltan mieleni ja odotan, kunnes SE hetki koittaa. Ja nyt se on koittanut. Levyt, joita Dylan on julkaissut Modern Timesin jälkeen ovat olleet välitöitä. Uskon, että TEMPEST on taas sellainen vähän merkittävämpi etappi Dylanin uralla. Eikä tämä jää hänen viimeiseksi levykseen, vaikka Tempest -nimen onkin tulkittu viittaavan Shakespearen viimeiseen näytelmään.

Dylanin levytuotanto on uskomaton. Sille ei löydy vertailukohtaa populaarimusiikin historiassa. Ja silti Dylanin matka on kesken. Hänellä on edelleen ässiä hiassaan. Hän pystyy edelleen yllättämään ja mikä parasta: hän tekee sen uudestaan ja uudestaan.

Odotukseni Tempestin suhteen ovat korkealla. En halua pettyä. Levyn arvostelut maailmalla ovat olleet ylistäviä, mutta niin olivat Love & Theftinkin (2001) enkä siitä levystä pahemmin innostunut. Siksi arvostelut eivät takaa subjektiivista ”taivashetkeä”, vaan levy pitää aina itse kuunnella. Se on se matka. Trip. Bad or good? Pian sen tiedän…

Harri Huhtanen 2012