Enpä olisi uskonut että jo puolen vuoden kuluttua minulle tarjoutuu uusi mahdollisuus kuulla Wigwamia livenä. Ja kun tieto Wigwam Experiencen keikoista joitain kuukausia siten julkaistiin luulin aluksi että Turun konserttipäivänä (13.4.19) olisin ulkomaanmatkalla ja siksi en hankkinut lippuja. Viikko sitten kuitenkin varmistui että olisin sittenkin kyseisenä ajankohtana Turussa ja ryhdyin heti hankkimaan lippua, mutta katsomokartan perusteella tilanne vaikutti jo vähän menetetyltä, sillä tämä ilman Pembrokea soittava tynkä-Wigwam ei esiintyisikään pääsalissa, vaan Logomon 400-paikkaisessa Teatro-salissa, joka oli käytännössä jo loppuunmyyty. Eturivillä, aivan rivin päässä, tuoli no.23 oli kuitenkin vielä vapaana, seuraavat vapaat paikat olivat vasta riveillä 22 ja 23, joten päätin kokeilla onneani ja otin tuon eturivin paikan. Useinhan nämä laitapaikat ovat enemmän tai vähemmän näkörajoitteisia.

Konsertin alkamisajankohdaksi oli ilmoitettu klo 20, mutta kun aloitusaika koitti, oli Teatron baari vielä aivan täynnä oluitaan ja drinkkejään siemailevia 40-60-vuotiaita turkulaispariskuntia. Alle 30-vuotiaita ei yleisön joukossa juurikaan näkynyt ja myyntipöydällä ei tällä kertaa ollut lainkaan levyjä, ainoastaan tylsiä T-paitoja. Sääli, sillä olisin mielelläni ostanut vielä muutaman SVARTin julkaiseman Wigwamin varhaislevyjen uusintapainoksen, koska Svartin julkaisuissa on erittäin hienot johdantotekstit ja levyjen äänenlaatu on pääsääntöisesti erinomainen eli masterointi on tehty huolella.

Itse salissa alkoi vähän pelottaa minkä paikan olin mennyt valitsemaan, sillä istumapaikkani oli aivan korkean kaiutintornin vieressä enkä normaalisti käytä rockkonserteissa korvatulppia ja siksi minulla ei nytkään ollut niitä.

Kello oli jo reilusti yli kahdeksan kun bändin soittajat lopulta astelivat lavalle. Jukka Gustavson oli Hammond urkuineen lähimpänä minua ja peitti kokonaan näkyvyyden rumpali Jan Noposeen eli koko keikan aikana en nähnyt häntä.   Gustavsonin viereen asettui basisti Janne Brunberg, joka oli minulle entuudestaan tuntematon.

Keskelle lavaa asteli etuoikeutetusti kitaristi Rekku Rechardt. Lavan oikeassa laidassa, kauimpana minusta oli kosketinsoittaja Esa Kotilainen. Pitkin iltaa huomasin kaipaavansa jotain ja se jokin oli Jim Pembroke. Siksi on hyvä että nykyryhmä on päättänyt vaatimattomasti nimetä itsensä Experienceksi, vaikka toisaalta mistään tribuuttibändistä ei voida puhua silloin kun pitkään bändin toiminnassa mukana olleita soittajia on kaksi (Noponen ja Kotilainen), yksi soittajista on säveltänyt yli puolet esitetyistä kappaleista (Rechardt) ja yksi soittajista on ollut Wigwamissa mukana jo sen alkuaikoina eli 1960-luvulla (Gustavson).   (jatkuu…)

Text & Photos  Harri Huhtanen 2019