Bob Dylan: Helsinki 24.6.2019 – When I Paint My Masterpiece

Koska Helsingissä oli ehdoton kuvauskielto jota myös hyvin tarkkaan vahdittiin, en voi esittää tässä Helsingin 2019 konserttikuvaa, vaan alla olevassa kuvassa Dylan bändeineen esiintyy Philadelphiassa loppuvuodesta 2018. Soittajat vasemmalta oikealle: Receli rummut, Garnier basso ja Sexton kitara.  Jostain syystä multi-instrumentalisti Herron on jäänyt pois tästä kuvasta.

dylan2018philly

Tapasin vanhan “ystäväni” Bob Dylanin jo kolmannenkymmenennenneljännen kerran kesäkuisena maanantaina iltana Helsingin Hartwall Areenalla. What a strange trip it has been! Olen kulkenut Dylanin “jalanjäljissä” 32 vuoden aikana Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Englannissa, Saksassa, Itävallassa, Tsekissä ja Italiassa. Viimeksi olin nähnyt Dylanin keväällä 2017 Frankfurtissa eli kaksi vuotta sitten. Silloin Dylan oli juuri lopettelemassa pitkähköksi venynyttä Sinatra-kauttaan johon kuului se, että hän esitti konserteissaan useita kappaleita, joita Sinatra oli aikanaan esittänyt omissa konserteissaan. Vuonna 2018 Dylan sitten lopulta palasi taas tutkimaan omia kappaleitaan. Dylanin nykyinen setti rakentuu uusien ja vanhojen kappaleiden vuorottelusta. Osa kappaleista on lähes 60 vuotta sitten julkaistuja, osa on julkaistu 1990- ja 2010-luvuilla. Luulisi että tyylillisesti ja ajallisesti näin kaukana toisistaan olevat kappaleet eivät sovi samaan settiin, mutta rautaisella ammattitaidollaan ja jatkuvalla uusien sovitusten testaamisella Dylan jollain merkillisellä tavalla saa näinkin erilaiset kappaleet toimimaan keskenään.

Dylanilta ilmestyi nyt kesäkuussa 14 CD:n Rolling Thunder Revue -erikoisboksi, joka sisältää vuoden 1975 kiertueen konserttitaltiointeja sekä muutaman harjoitusnauhan. On helppo kuulla että vuonna 1975 Dylan oli live-esiintyjänä aivan omassa kategoriassaan. Hän laulaa virheettömästi, fraseeraa komeasti ja kekseliäästi ja esityksissä on tulta ja tappuraa! Kuulee että Dylan on innoissaan uusista kapaleistaan.  Niinpä helposti ajattelisi, ettei vuoden 2019 Dylan voi enää mitenkään pärjätä vuoden 1975 Dylanille. Mutta yllätys, yllätys: kyllä pärjää tai sanotaan että menee eri kulmasta “ohi”, sillä Helsingissä kuultu RTR-avauskappale When I Paint My Masterpiece oli nerokkaalla tavalla sovitettu täysin uusiksi ja nyt kuullusta hitaasta, pianolla ja huuliharpulla säestetystä versiosta pidin oikeastaan enemmän kuin alkuperäisistä RTR-kiertueen  hieman ”rähjäisestä” duetto -versioista.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2019                        

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s