En ole koskaan aikaisemmin ollut Leonard Cohenin tribuuttikonsertissa. Sen sijaan olen nähnyt Mestarin livenä Helsingin Hartwall Areenalla vuosina 2008 ja 2010 ja niistä upeista konserteista minulla on edelleen varsin elävät muisti- ja kuulokuvat.

Ehkä on nyt syytä selvittää vähän terminologiaa tai siis miten minä nämä termit hahmotan.

Tribuuttikonsertti tarkoittaa minulle sitä että ei pyritä jäljittelemään suoraan alkuperäistä esittäjää, vaan esitetään hänen kappaleitaan osittain tributoijan omista lähtökohdista. Cover-esityksissä taas pyritään ikään kuin toisintamaan sekä artistin fyysinen hahmo että hänen tunnetut esityksensä. Näitähän bändejä kiertää tällä hetkellä maailmalla jo pilvin pimein: on mm. Abba-, David Bowie-, Pink Floyd-, Beatles-, Genesis-, Queen -cover bändejä.

Turussa 5.3.2020 esiintynyt kvartetti Koivusalo, Hänninen Väkipakka ja Lampi, joista tässä nyt käytän lyhennettä KHVL, on nimenomaan tribuuttibändi, koska kaikki heistä laulavat, kukaan heistä ei näytä tippaakaan Leonard Cohenilta ja kenenkään ääni ei muistuta Leonardin ääntä.  Laulut sen sijaan noudattelevat kohtalaisesti alkuperäisiä sovituksia.

Illan konsertissa huomasin sellaisen asian, että kun Dylan on ”helppo” tributoitava eli hänen klassikoistaan saavat monenlaiset ja monentasoiset esiintyjäryhmät kohtalaisen mukaansatempaavia esityksiä niin Cohen onkin ”vaikea”. Erityisen hämmentävänä koin sen kun kaikki neljä vuoron perään esittivät Cohenia. Niinhän tribuuteissa tehdään, mutta nyt kun laulajien äänet olivat kovin erilaisia kuin Cohenin niin jotenkin minä en saanut siitä kunnolla kiinni. Ehkäpä alkuperäiset esitykset soivat edelleen liian voimakkaina korvamatoina päässäni. En tiedä mikä olisi auttanut. Voimakkaampi irtiotto alkuperäisesityksistä?  En tiedä. Nämä ovat mietteitäni pari tuntia konsertin päättymisen jälkeen. Tätä täytyy nyt sulatella vielä eli palaan aiheeseen myöhemmin…

Harri Huhtanen 2020