Kakkosalbumi Strange Days -osa 1

Vain viisi kuukautta ensimmäisen albumin julkaisun jälkeen bändi palasi Sunset Sound studiolle ja aloitti toisen albuminsa äänitykset. Kiivas keikkaputki keskeytti kuitenkin sessiot ja seuraavan kerran bändi palasi studiolle vasta elokuussa 1967. Siihen mennessä Sunset Soundiin oli saatu uusi, ajanmukainen miksauspöytä, jolla saattoi tehdä 8-raitanauhoituksia. Manzarek kertoi myöhemmin:

Strange Days’in aikoihin aloimme tehdä kokeiluja studiossa, jota käytimme ikään kuin instrumenttina. Siellä oli nyt 8-raitalaitteet… Eihän se ole mitään nykyaikana, jolloin äänityksissä käytetään 32- tai jopa 48-raitanauhoituksia, mutta meille se 8-raitajärjestelmä oli todella vapauttava.

Tarkkoja sessiopäiviä ei ole paljastettu, mutta oletetaan, että äänitykset jatkuivat vielä syys-lokakuussa 1967. Bändi vuokrasi basistiksi Doug Lubahnin, joka oli soittanut mm. Clear Light -yhtyeessä. Uusien teknisten mahdollisuuksien myötä bändi päätti myös kokeilla miltä siihen aikaan vielä melko harvinainen Moog-syntetisaattori kuulosti levyllä. Moogin soittajaksi palkattiin Paul Beaver. Tuottajana toimi jälleen Rothchild ja äänitysinsinöörinä Bruce Botnick.

Tässä vaiheessa Jim Morrison oli saanut tarpeekseen lehdistön luoman mystisen seksisymbolin roolista. Niinpä Jim vaati, ettei toisen albumin kannessa saanut olla enää hänen kasvojaan:

Vihasin ensimmäisen albumimme kantta. Niinpä ’Strange Days’in kantta suunniteltaessa sanoin, etten  halunnut kanteen. Laittakaa siihen vaikka kanapoika tai jotain vastaavaa… Alunperin halusin, että meidät olisi kuvattu huoneessa, 30 koiran saartamana, mutta se ei onnistunut, koska emme saaneet koiria ja jokainen kyseli miksi halusin koirat. Vastasin, että se oli symbolista, koska DOG oli GOD takaperin kirjoitettuna. Lopulta annoimme homman taidesuunnittelija William Harveylle ja valokuvaaja Joel Brodskylle. Halusimme oikeita kummajaisia ja he keksivätkin tyypillisen takapihajutun. Se näytti eurooppalaiselta. Näytti se ainakin paremmalta kuin meidän typerät naamataulumme.

Ensimmäisten äänitettyjen kappaleiden joukossa olivat People Are Strange sekä Unhappy Girl, jotka molemmat julkaistiin jo syyskuussa 1967 singlenä. Morrison kirjoitti People Are Strange’n hetken innoituksesta elokuussa Hollywoodin kukkuloilla kävellessään. Morrison oli edellisenä iltana ollut erittäin masentunut ja suunnitellut itsemurhaa.  People Are Strange vapautti hänet kuitenkin ahdistuksesta. Krieger muitelee:  

(Kukkuloilta palattuaan) Jim oli todella hyvällä tuulella, en ollut koskaan nähnyt häntä niin onnellisena. Jim sanoi: ’olen juuri nähnyt valon, siellä ylhäällä oli niin kaunista ja kirjoitin laulun matkallani tänne alas.

Singlen B-puolelle valittu Unhappy Girl oli bändin vanhimpia kappaleita. Manzarek kertoi Unhappy Girl’in äänityksestä seuraavaa:

Kirjoitin koko laulun takaperin. He soittivat laulun Strange Days kuulokkeisiini takaperin. Mutta biitti oli sama.

Toinen albumilta lohkaistu single ilmestyi marraskuussa 1967. A-puolelle valittiin Kriegerin kirjoittama Love Me Two Times ja B-puolelle jo vuoden 1965 demonauhalle äänitetty Moonlight Drive, joka oli Morrisonin käsialaa. People Are Strange -single nousi heti ilmestyttyään Billboardin listalle ja pysytteli siellä 10 viikkoa. Paras sijoitus oli #12 (28.10.67). Tällä kertaa siis Morrisonin sävellys menestyi singlemarkkinoilla paremmin kuin Kríegerin, sillä Love Me Two Times oli listalla vain 7 viikkoa ja paras sijoitus oli #25 (13.1.68).

Harri Huhtanen 1998