LEONARD COHEN 2000-luvulla -osa 1

Leonard Cohen  lopetti kiertueet vuonna 1993. Tämän jälkeen hän julkaisi vuosina 1994-2007 vain kaksi uutta studioalbumia. Cohenin tarkoitus oli jäädä eläkkeelle, olihan hän vuonna 2007 jo 73-vuotias. Hänhän oli alunperin ajautunut musiikkialalla ikään kuin “vahingossa” vasta 33-vuotiaana. Cohen oli Kanadassa pienten piirien suosikki, joka oli  julkaissut runokirjoja jo 1950-luvulla. Mutta koska runous myi huonosti päätti Leonard  (vähän vastentahtoisesti) esittää runojaan kitaran säestyksellä myös konserttitilanteissa.  Sitten onni potkaisi ja hän sai levytyssopimuksen erään maailman suurimmista levy-yhtiöistä eli Columbian kanssa. Columbia julkaisi hänen debyyttilevynsä vuonna 1967. Se ei noussut listojen kärkeen, mutta siitä tuli legendaarinen levy, joka takasi Leonardille pysyvän maailmanmaineen.

Leonard ja Lorca

2000-luvun alussa Leonardin eläkekassaan oli kertynyt jo yli 5 miljoonaa dollaria, vaikka hän ei ollut keikkaillut vuoden 1993 jälkeen. Leonardin raha-asioita hoiti Kelley Lynch, johon Leonard luotti sokeasti ja joka oli ikään kuin “perheenjäsen”. Leonardin tytär Lorca oli vuonna 2004 tiettävästi ensimmäinen, joka huomasi mitä oli tapahtumassa ja kertoi asiasta isälleen.  Tämä “luotettava” Kelly oli nimittäin maksattanut omia kulujaan Leonardin luottokortilla yli 75 000 dollaria, tyhjentänyt hänen 5 miljoonan eläkekassansa ja kaiken huipuksi myynyt salaa Leonardin laulujen oikeuksia muille ja pitänyt myyntitulot itsellään!  Kun  kaikki Kelleyn hämäräbisnekset selvitettiin ilmeni että maailmankuulu Leonard Cohen olikin siinä vaiheessa jo lähes rahaton! Oikeudenkäynti kesti useita vuosia ja lopulta korkein oikeus tuomitsi Kelleyn maksamaan Leonardille 9 miljoonaa dollaria, mutta tuomio ei poistanut Leonardin ahdinkoa sillä manageri oli ehtinyt kuluttaa / kätkeä kaikki kavalletut rahat eli häneltä ei saatu korvaussummaa. Kelley tuomittiin vankilaan 18 kuukaudeksi, joka hänen aiheuttamaansa vahinkoa ajatellen tuntuu kovin lyhyeltä tuomiolta, varsinkin jos hänellä oli kuitenkin Leonardin miljoonat odottamassa jossain veroparatiisissa.  

Kun vuonna 2006 selvisi ettei Kelleyltä saada käytännössä mitään vaikka Leonard oli voittanut oikeusjutun, päätti Leonard ettei hän lannistu, vaan alkoi suunnitella pitkää maailmankiertuetta ja uusia levyjä. Myöhemmin – kun ilmeni miten suosittu hän oli vielä 2000-luvullakin – alkoi Leonard tarkastella tapahtunutta uudella tavalla. Ilman managerin petosta ja siitä seurannutta henkilökohtaista konkurssia Leonard ei olisi enää lähtenyt kiertueille eikä olisi tehnyt niitä hienoja levyjä, jotka hän ehti tehdä ennen loppuvuotta 2016, jolloin hän kuoli.  

Leonard esiintyi ympäri maailmaa isoilla areenoilla vuosina 2008-2010 ja sitten vielä vuosina 2012-2013. Lisäksi hän julkaisi kolme hienoa ja hyvin menestynyttä studiolevyä: Old Ideas (2012), Popular Problems (2014) sekä You Want It Darker (2016). Elämä on joskus yllättävää. Tuskin Leonard Cohenin uran loppukausi olisi ollut yhtä komea ellei manageri olisi varastanut hänen rahojaan!

Harri Huhtanen 2021             

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s