
Brian Jones on lähinnä tunnettu siitä että hän kuoli vain 27-vuotiaana ja käytti paljon alkoholia ja huumeita. Siksi on hienoa että Broomfield julkaisi tämän dokumenttifilmin Brianista viime vuonna. Se on nyt nähtävissä myös YLE Areenassa peräti kahden vuoden ajan. Kannattaa katsoa!
Brian oli yllättävän tärkeä henkilö Stonesien alkuvuosina. Ensinnäkin hän perusti Stonesit ja antoi bändille nimen Muddy Watersin kappaleen mukaan. Brian soitti Stonesien alkuvuosien albumeilla peräti 30 eri instrumenttia! Hän menetti kuitenkin jo muutamassa vuodessa johtoasemansa Jaggerille , koska vähitellen Jagger bändin päävokalistina sai eniten huomiota ja lisäksi Brianin ongelmana oli se ettei hän säveltänyt Stonesien biisejä, vaan Jagger ja Richards merkittiin tekijöiksi. Toki Brianin osuus kappaleiden sovituksissa oli merkittävä, mutta se ei riittänyt bändin johtajan paikan säilyttämiseen. Niinpä Brian alkoi turhautua ja myös Jagger turhautui, koska Brian ei ollut enää huumeongelmansa vuoksi luotettava työskentelykumppani ja siksi hänet erotettiin bändistä kesällä 1969 ja vain joitain viikkoja sen jälkeen hänet löydettiin kuolleena omasta uima-altaastaan. Siitä lähtien myös erilaiset salaliittoteoriat ovat eläneet eli on uskottu että Brian murhattiin. En lähde tässä avaamaan näitä teorioita. Pääasia on se, etttä Brianin merkitys Stonesin musiikillisessa tuotannossa päättyi vuonna 1969. Sitä ennen hän kuitenkin jätti merkittävän jäljen bändin alkuvaiheen levyille, jotka eivät olisi olleet niin hyviä ilman häntä.
Harri Huhtanen 2024







