Neil Young: Landing On Water 1986

neil-young-landing-on-waterAika jänniä ovat nämä Youngin 1980-luvun levyt. Ne ovat huonossa maineessa ja itsekin muistelin, ettei Young ollut tehnyt yhtään merkittävää levyä 1980-luvulla. Nyt kun olen jo useamman kuukauden ajan kuunnellut Youngin 1980-luvun tuotantoa, on käsitykseni muutamista tuon ajan levyistä muuttunut aika radikaalistikin.

Muistelen ostaneeni vuonna 1986 ilmestyneen Landing On Waterin (vinyylinä) melko pian sen ilmestymisen jälkeen. Minulla on myös hämärä muistikuva siitä, etteivät kriitikot olleet kovin innoissaan levystä. Taisin kuunnella Landingin kymmenkunta kertaa ja sen jälkeen se jäi lähes 20 vuodeksi pölyttymään levyhyllyyni. Levyn uudelleen arvioinnin aloitin vasta keväällä 2008. Tarkoitukseni oli landing-backkuunnella levy pari kertaa ja kirjoittaa sen jälkeen Winterludeen lyhyt arvostelu tyyliin: ”yksi Youngin 1980-luvun huonoimmista levyistä”.  Onneksi en kuitenkaan kirjoita arvosteluja aikaisempien muistikuvien perusteella! Pari kuuntelukertaa ei riittänytkään. Ajattelin: ”okei täytyy varmaan kuunnella tämä 5 kertaa, jotta ei sitten tule tehtyä hätäistä arviota”. Mutta huomasinkin pitäväni levystä yhä enemmän jokaisen uuden kuuntelukerran jälkeen ja lopulta päädyin kuuntelemaan levyn peräti 10 kertaa!

Uskokaa tai älkää tämä on varsin mielenkiintoinen Young-levy! Tämä on sekä teemallisesti että musiikillisesti erittäin yllättävä ja (paradoksaalisesti) innostava levy. Voin hyvin kuvitella, että perinteisiin Young-balladeihin ja rock-kappaleisiin fiksoituneet Young-fanit eivät varmaan voi sietää tätä levyä, sillä tällä levyllä Young lähtee lähes tyhjältä pöydältä. Rock on edelleen se kivijalka jolle hän tämänkin ”talon” rakentaa, mutta lähes kaikki muu on raikkaalla ja yllättävällä tavalla uudistettu.

Levyn 1980-lukulaisten trendisoundien takana ovat syntetisaattorimiehet Steve Jordan ja Danny Kortchmar. Young itse on merkitty kolmanneksi syntetisaattorisoittajaksi. Dylanin Empire Burlesquella (1985) kasari-soundi pilasi monta asiaa, mutta Young on selvästi muuntautumiskykyisempi, sillä hän saa hienot melodiansa svengaamaan jopa 1980-luvun syntikkaversioina. Musiikillisesti levy on muutamaa B-puolen droppia lukuun ottamatta hienosti tuotettu ja sovitettu. Vaikka levyn perussanoma on melankolinen, soitetaan kaikki kappaleet uptempossa ja innostavasti. Näitä kappaleita alkaa väkisinkin hyräilemään mielessään! Jos Youngista ei olisi tullut rockjumala Neil Young, olisi hän aivan varmaan pärjännyt myös taustatyöläisenä eli pop-biisien säveltäjänä.

Eniten minua askarruttivat tämän levyn lyriikat ja oikeastaan niiden vuoksi jatkoin levyn kuuntelua paljon suunniteltua pidempään. Aluksi minusta tuntui, että Young laulaa itsestään, mutta kun kappaleiden sanoma laulu laulun jälkeen muuttui yhä synkemmäksi, ajattelin että ehkä hän onkin tällä levyllä luonut sellaisen kuvitteellisen, depressiivis-angstisen hahmon, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan.

neil-young-7-45-aussie-vinyl-singleLevy alkaa komeasti svengaavalla Weight Of The World kappaleella, jossa Young toteaa, miten asiat 1980-luvulla ovat muuttuneet:

I used to carry the weight of the world / On my back

Avauskappale sekä kolmantena kuultava Hippie Dream kertovat selvästi Youngin omista ajatuksista :

Just because it’s over for you/ Don’t mean it’s over for me / It’s a victory for the heart /Every time the music starts / So please don’t kill the machine

Young laulaa hippiajan (musiikin) ihanuudesta ja siitä, että vaikka 1980-luvun jupit ajattelevat että se on kaikki ohi, ei se häneltä ole ohi, ei ainakaan niin kauan kuin hippiajan musiikki vielä soi levysoittimessa. Hippie Dream on musiikillisesti mielenkiintoinen ja erityisesti pidän sen kohdan sovituksesta, jossa toistetaan säettä. ”don’t kill the machine”.

Kertojan henkilöllisyyden selvittämisen kannalta ongelmallisempia ovat kappaleet Violent Side, Bad News Beat, I Got a Problem, Pressure sekä Drifter. Jos Young todella kertoo niissä itsestään eikä jostain angstisesta ”Billistä”, niin tekstien perusteella hänen asiansa olivat vuonna 1986 todella huonosti.  Mutta kuten sanottu: synkkä sanoma esitetään uptempossa, musiikki on sovitettu siten että se innostaa eikä demppaa. Kaikesta huolimatta tätä levyä on ilo kuunnella ja pidän siitä ,että Youngin Landingilla valitsemat sovitusratkaisut ovat uniikkeja ja erityisen hienosti Young käyttää muutamilla tämän levyn kappaleilla San Franciscon poikakuoroa.  Ehkäpä tämän levyn sanoma on kiteytetty kansikuviin. Lentokone on syöksynyt veteen, mutta matkustajat ovat päässeet turvallisesti pelastuslauttoihin. Asiat ovat siis menneet huonosti, mutta tulevaisuuden kannalta mitään ei ole menetetty, sillä loppujen lopuksi kaikki toimivat oikein ja selvisivät kriisistä hengissä…

Hyvä levy    * * * *

Harri Huhtanen 2008

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s