Päivitys 8.3.2021. Nostan tämän 13 vuotta vanhan arvosteluni nyt hetkeksi Winterluden etusivulle, koska Ragged Glory-levy on taas ajankohtainen, sillä 26.2.2021 Neil Young julkaisi mainion  Crazy Horsen kanssa tehdyn keikkataltioinnin marraskuulta 1990. Kyseessä on lämmittelukeikka, joka soitettiin Kaliforniassa ennen varsinaista vuoden 1991 Ragged And Glory- kiertuetta.  Uuden levyn nimi on WAY DOWN IN THE RUST BUCKET ja se nousi heti Suomen ja yhdeksän muun Euroopan maan myyntilistalle. 

Neil Young -fanit arvostavat Ragged And Gloryn (1990) varsin korkealle.  Epätasaisen Geffen -kauden (1982-1988) jälkeen nimenomaa ja Freedom (1989) ja Ragged And Glory olivat perinteisille Young-faneille suuria helpotuksia. Young oli jälleen palannut juurilleen eli tekemään sitä mitä parhaiten osasi. Kieltämättä Ragged And Glory on levy, joka svengaa komeasti. Se on nimensä mukaisesti rosoinen ja varmaan hirveän nopeasti äänitetty. Monet kappaleista kuulostavat siltä kuin ne olisi äänitetty livenä studiossa muutamalla otolla.  Neil ja Crazy Horse ovat enimmän osan ajasta kerrassaan hyvässä vedossa! Levyn arvoa nostaa myös se, että  – päinvastoin kuin muutamilla 1970-luvun albumeilla –  kappaleiden annetaan nyt jatkua loppuun saakka eikä niitä feidata kesken, kuten esimerkiksi Zumalla (1975) valitettavasti tehtiin.

En ole vielä hankkinut levystä CD-versiota. Vinyylillä kakkospuolen avaava Farmer John särähtää pahasti korvaan. Kyseessä on sellainen kieli poskessa tehty krapulapäivän otto. En tiedä, ehkä Young haluaa kappaleella viestittää sitä, että hän tekee mitä haluaa ja ottaa levylleen ihan mitä tahansa ottoja, mutta minun korvissani kyseessä on tyylirikko muuten niin komeasti svengaavalla levyllä. Toisena kuultava Mansion On The Hill onkin sitten taas aitoa priimatavaraa. Love And Only Loveen päästäessä kuulijan tunnelma onkin jo varsin korkealla. Albumin päättää komea hymni Mother Earth.

Musisointi eli innostunut live-soitto on selvästi keskiössä tällä albumilla. Teemoina on rakkauden voima ja huoli siitä, miten vältetään ekologinen katastrofi, mutta ne jäävät vähemmälle huomiolle Youngin pitkiä kitarasooloja ja Horsen upeaa musisointia kuunnellessa. Horse -kitaristi Frank Sampedro selvästi katalysoi Youngin soittoa, sillä yleensä parhaat soolonsa Young soittaa hänen kanssaan. Basisti Billy Talbot ja rumpali Ralph Molina rakentavat tuttuun tapaansa tanakan ja erittäin hyvin toimivan perustan musiikille, jonka Sampedro ja erityisesti Young sitten sooloillaan viimeistelevät.

Farmer Johnia lukuun ottamatta tämä levy toimii hienosti!  Kuulija jää koukkuun aika nopeasti. Seitsemästä kymmeneen minuuttiin kestävät live-otokset eivät tunnu missään vaiheessa pitkästyttäviltä. Särökitaralla soitettu Mother Earth on tyylikäs lopetus tälle energiaa ja hyvää svengiä pursuavalla levylle.

Erittäin hyvä levy  ♦ ♦ ♦ ♦ ½

Harri Huhtanen 2008