Pink jää jo lapsena orvoksi kun isä kuolee sodassa. Sota varjostaa Pinkin lapsuutta ja myöhemmin isän menetys ja sotatraumat aiheuttavat sen, että Pink kapinoi jäykkää ja luovuutta tukahduttavaa koulusysteemiä vastaan ja aikuisena hän päätyy rokkariksi. Maine johtaa huumekokeiluihin, rikkinäisiin ihmissuhteisiin ja lopulta itsemurhayritykseen. Rockin piti olla vapauttaja, mutta se onkin vankila, sillä ”shown pitää jatkua”. Lopulta Pink tuntee olevansa pelkkä pelinappula jota kaikki manipuloivat. Siksi hän rakentaa ympärilleen muurin, jonka ulkopuolelle hän sulkee muut ihmiset. Pink kuitenkin kärsii eristyksestä ja yksinäisyydestä ja haluaa murtaa muurin ja vapautua syyllisyydestä, joka on osittain isän kuoleman ja lapsuuden traumojen aiheuttama. Lopussa Pink hajottaa muurin ja vaikka artisin sydän ”vuotaa verta” on hän kuitenkin vihdoinkin vapaa.

The Wall on siis dramatisoitu kertomus erään yksilön elämästä syntymästä keski‑ikään. Se on kertomus rocktähteyden ja musiikkibisneksen kiroista. Se on myös erittäin vaikuttava kertomus sodan mielettömyydestä yksilön näkökulmasta. Ymmärtääkseni levyn julkaisuhetkellä Waters ei tarkoittanut levyä poliittiseksi kommentiksi, mutta sitten kun Berliinin muuri yllättäen kaatui, sai The Wall ihmisten tajunnassa myös uuden, poliittisen ulottuuvuuden. The Wallia ryhdyttiin arvostamaan myös hätähuutona kaikkien diktatoristen järjestelmien nurkkaan ajamien ihmisten puolesta.

The Wallin teematiikka vetoaa kuulijaan sekä yksilö‑ että yhteisötasolla. Tupla‑ vinyylilevyn osat 1, 2 ja 3 ovat täydellisiä. Erityisen vaikuttavia ovat sodan mielettömyyttä käsittelevät laulut Mother ja Goodbye Blue Sky. Myös Pinkin kompleksista persoonaa kartoittavat One Of My Tunes, Hey You, Nobody Home ja Comfortably Numb ovat komeita.

Vinyyli‑albumin nelospuoli on ongelmallisempi. Nelospuolen 4 ensimmäistä kappaletta eivät ole kokonaisuuden kannalta olennaisia ja musiikkillisesti ne eivät nouse samalle tasolle kuin 1‑3 levypuolien kappaleet. Vasta nelospuolen kaksi viimeistä kappaletta, mahtipontinen The Trial sekä erittäin kaunis päätöskappale Outside The Wall summaavat tyylikkäästi osateemat ja johtavat tämän legendaarisen levyn komeaan päätökseen.

The Wall on mestariteos ja täysin ainutlaatuinen levy. Se on nimenomaa Roger Waters‑levy, mutta ilman Gilmourin riipaisevia kitarasooloja siitä tuskin olisi koskaan tullut niin hyvää kuin tuli. The Wallin suurin vahvuus on teematiikka, joka on harkittua ja syväulotteista. The Wallin ainoa heikkous on lopun musiikillinen sisältö, joka hieman notkahtaa vinyylialbumin neljännellä puolella.

Olen nyt kuunnellut enemmän tai vähemmän säännöllisesti levyä neljän kuukauden ajan ja sitä ennen vuosittain 25 vuoden ajan ja koska rock harvoin on täydellistä ja toisaalta koska nimenomaa ainutlaatuiset levyt, jollainen The Wall epäilemättä on, ovat rock ‑musiikissa todella harvassa kirjaan levylle täydet pisteet.  The Wall on yksi Pink Floydin kaikkien aikojen merkittävimmistä levyistä ja kaikki mitä bändi on julkaissut myöhemmin kalpenee sen rinnalla.

Klassikko! ♣ ♣ ♣ ♣ ♣

Harri Huhtanen 2007