Bob Dylan: Modern Times (2006), osa 1

Julkaisin lyhennetyn version Modern Times -esseestäni ensimmäistä kertaa useammassa osassa vanhassa Winterludessa vuosina 2006-2007.  Sitten täydellisen version lähetin Dylan Newsin tilaajille paperisena vuonna 2014 (sähköisenä en ole sitä koskaan julkaissut).  Mutta koska asiat muuttuvat ajan kuluessa ja koska varmaan tätä uutta Winterludea lukee moni sellainen henkilö, joka ei koskaan lukenut vanhaa Winteludea puhumattakaan että olisi koskaan ollut Dylan Newsin tilaaja, niin päätin julkaista esseeni myös täällä, tosin hieman eri muotoisena kuin vuosina 2007 ja 2014.

bob-dylan-modern-times-4-cd

Osa 1 – Modern Timesin tuotanto
Elokuun lopussa 2006 ilmestyneellä Modern Times -albumilla Dylan on itse toiminut tuottajana salanimellä Jack Frost. Tällä kertaa Dylan äänitti albumin kiertuebändinsä kanssa.  Bassoa levyllä soittaa  Tony Garnier, rummuissa on George Receli, kitaroissa Stu Kimball,  Denny Freeman  ja  Donnie Herron. Ensimmäiset harjoitussessiot tapahtuivat tammi-helmikuussa 2006 Bardavon 1869 Opera Housessa Poughkeepsiessä, New Yorkissa. Varsinaiset levytyssessiot järjestettiin Clinton Studioilla Manhattanilla.  Äänitykset kestivät vain kolme viikkoa.

dylanmodernandreceliModern Timesilla Dylan on valinnut miksauksen, jossa laulu tuodaan eteen ja säestävät soittimet jätetään hieman taka-alalle. Kunkin kappaleen rytmitystä on korostettu nostamalla rummut aika lähelle laulun äänitasoa, tämä on tehty kitaroiden kustannuksella. Kitarat jäävät hieman taustalle, mutta kriittisissä kohdissa ne kyllä tuodaan takaisin eteen. Soittimien separaatio on erittäin hyvä. Rummut, kitarat ja jopa basso lokalisoituvat selkeästi, päinvastoin kuin monissa uuden pop-musiikin levytyksissä, joissa Dylanin oman lausunnon mukaisesti ”sound is allover” eli äänimassa on vaikuttava, mutta pahasti ”puuroutunut”, koska yksittäisiä soittimia ei dylanherrondonenää voi erottaa. Modern Timesilla jokainen kitarasoolo, rumpuosuus, viulunvingutus jne. on niukka, mutta täsmällinen.  Bändi säestää Dylania ja luo soitollaan niukat, mutta varsin vaikuttavat puitteet Dylanin laululle ja lyriikoille, jotka ovat keskiössä.

Levyllä on varsin yhtenäinen tunnelma. Monissa kappaleista on lähes live-äänityksen vaikutelma.  Kappaleiden sijoittelu levyllä viittaa myös onnistuneeseen suunnitteluun.  Levyn parittomat kappaleet (1,3,5 ja 9) ovat nopeampia ja rokkaavampia, kun taas parilliset (2,4,6,8 ja 10) edustavat enemmän hitaampaa jazz- tai balladi– osastoa. Kuuntelussa tämä ratkaisu toimii erinomaisesti. Erityisesti minuun teki vaikutuksen teoksen nouseva kaari eli parhaat kappaleet Dylan on sijoittanut levyn jälkipuoliskolle (laulut 6-10).  Dylan itse on myöhemmin eräässä haastatelussa sanonut että 10 on onnen luku ja siksi hän arvostaa sitä.  Ehkäpä ei siis ole sattumaa, että Modern Timesilla on juuri 10 kappaletta ja että jako nopeisiin ja hitaisiin kappaleisiin on tehty edellä kuvatulla tavalla.

Modern Timesin lyriikat ovat lähes kautta linjan laadukkaita. Dylanin ääneen viime vuosina syntyneet vauriot ovat kiusallisen selvinä kuultavissa levyn avauskappaleella, mutta tästä eteenpäin kappaleet on sovitettu niin, että Dylan pystyy paremmin tulkitsemaan ne nykyisen äänirekisterinsä sallimissa rajoissa. Lisäksi todettakoon, että äänen puhtaus ja sen käyttö ovat kaksi eri asiaa. Dylan on erittäin nerokas äänen rytmittäjä, erityisesti levyn loppupuolen kappaleissa tämä tulee hienosti esille.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2007 ja 2017

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s