Eilen palattuani Sisiliasta (2.10.17) kävin levykauppa Äxstä noutamassa Gilmourin uunituoreen  Live At Pompeii Deluxe boksin, jossa on 2CD:tä ja 2 Blu-Ray levyä.  Lisukkeena on postikortteja, yksi juliste, kahdeksan sivuinen haastattelu  sekä kovakantinen parikymmentä sivuinen kirjanen.

Heti kärkeen pitää todeta, että kirjallinen materiaali on melkoinen pettynyt, sillä sinänsä hieno kovakantinen pikkukirjanen sisältää lähinnä still -kuvia elokuvasta, postikortit eivät ole kovin kummoisia ja kiertuejuliste ei tuo mitään uutta informaatiota.  Kun lisäksi professori Mary Breadin kahdeksan sivuinen haastattelu on äärimmäisen ”yleisöystävällinen” eli pinnallinen eikä se sisällä mitään uutta tietoa sellaiselle joka on käynyt Pompeiissa, kuten minä vuonna 2010, niin kirjallisesta ja kuvamateriaalista jää vähän pettynyt fiilis.

Audio CD:eitä on kaksi ja niillä on melkein koko konsertti. Sanon melkein koko konsertti, koska jostain minulle käsittämättönästä syystä Rattle That Lock  –albumin kappale The Girl in the Yellow Dress , jonka Gilmour soitti molempina iltoina Pompeiissa, on jätetty CD:eiltä pois. Ehdin tänään kuunnella vain ykkös CD:n ja siitä varmistui asia josta taisin jo aikaisemmin mainitakin että Pink Floydin ja Gilmourin musiikki on parhaimmillaan levyltä kuunneltuna (tai sitten oikeasti livenä).

Vaikka kävin katsomassa elokuvateatterissa Gilmourin konsertin ja vaikka äänenlaatu ja kuvanlaatu siellä oli sellainen johon tavallisen kaduntallaajan on mahdotonta kotioloissa päästä, niin silti nyt kun kuuntelen konserttia tavalliselta CD:ltä kuulostaa se entistä paremmalta. Erityisesti Gilmourin persoonallista kitaratyöskentelyä on kiva kuunnella levyltä, jolloin kaikki visuaaliset, häiritsevät elementit on poistettu kuvioista.

Harri Huhtanen 2017