Tammio ja Ulko-Tammio 21.7.2018
Konserttia seuraavana päivänä oli vuorossa merimatka Haminan ulkosaaristoon. Matka tehtiin pienellä Vikla II-aluksella ja siihen meni koko päivä. Lähtö Haminan satamasta klo 10 ja paluu vasta klo 17. Tammion saari sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Haminasta. Ulko-Tammio sijaitsee vielä kauempana ulkomerellä eli matkaa rannasta kertyy yli 30 km. Tammio on asuttu, mutta Ulko-Tammiossa ei ole ympärivuotisia asukkaita. Ennen matkaa oli ennustettu sadetta, mutta lopulta sitten säät kuitenkin suosivat meitä eli sadetta ei tullutkaan ja aurinkokin paisteli loppumatkalla. Suurin osa matka-ajasta kului laivalla, mutta onneksi risteilyllä oli varattu 90min myös Ulko-Tammioon tutustumiseen ja lisäksi Tammiossa oli 45min. opastettu kierros.
Ulko-Tammio on pieni, karu luonnonkaunis saari lähellä Suomen ja Venäjän merialueen ulkorajaa. Ulko-Tammiossa oli II maailmansodan aikaan tykkiasema josta käsin taisteltiin venäläisiä vastaan. Deaktivoitu tykki on siellä vieläkin muistona.
Tammiossa on jopa ympärivuotista asutusta, vaikkei saarelle ole vieläkään vedetty sähkökaapelia. Talvella Tammion harvalukuiset pysyväisasukkaat käyttävät sähkögeneraattoreita. Opas kertoi mielenkiintoisia tarinoita elämästä Tammiossa sen kukoistusaikana eli 1800-luvun loppupuolella, jolloin saarelle rakennettiin myös pieni koulu, koska silloin saarella asui myös lapsiperheitä. Kalastus oli pitkään Tammion pääelinkeino. Nykyään saaressa on parikymmentä vanhaa, oikein tyylikkäästi kunnostettua puutaloa.
Paluumatka pienellä laivalla oli vähän puuduttava, koska se kesti niin kauan ja maisemat oli jo kertaalleen nähty. Kokonaisuutena matkasta jäi kuitenkin hyvä muisto, erityisesti Ulko-Tammion karu luonto teki matkaajaan vaikutukssen.
Harri Huhtanen 2018