Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Steve Hackettin keikalla. Steven soololevyjä minulla toki on useitakin levyhyllyssäni, mutta live-kokemus ei ollut vielä osunut kohdalle. Kaverini oli ollut ainakin kahdella Hackettin Suomen keikalla ja oli kehunut niitä kovasti. Lisäksi minuun oli tehnyt vaikutuksen Hackettin esiintyminen Tallinnan Laululavalla yli 50 000 katsojan edessä konsertissa, joka pidettiin vähän ennen (1988) Viron vapautumista . Suomalais-virolainen työryhmä julkaisi osan konserttitaltioinneista vasta  2010-luvulla Suomen TV:ssä ja kaiken kohelluksen ja örvellyksen keskellä suuresta artistijoukosta erottui kirkkaana tähtenä juuri Steve Hackett, joka rohkeasti soitti valtavan yleisömeren edessä yksinään akustista kitaraa!  Se poikkesi rajusti konsertin muusta tarjonnasta ja lisäksi vaikutuksen teki se, että Hackett todella onnistui vangitsemaan tuon valtavan yleisön huomion itseensä, sillä hänen osuutensa aikana yleisön mökä loppui kuin veitsellä katkaisten ja täytyy sanoa että hänen akustisen kitaran soittonsa oli jo siihen aikaan mestarillista.

Helsingissä 2019 konsertin alkuosa oli omistettu Hackettin soolotöille, lähinnä uudelle At the Edge of Light (2019) -albumille https://www.sonicperspectives.com/album-reviews/steve-hackett-at-the-edge-of-light/ sekä alkuaikojen soololevylle Spectral Mornings (1979). Hackett oli selvästi hyvällä tuulella, hän hymyili paljon ja soitto oli rennon vapautunutta. Hänellä oli mahtava bändi: erinomainen fonisti, taitava kosketinsoittaja, kokenut basisti ja energinen rumpali. Vaikka Hackettiin soolotuotannon kappaleet eivät selvästikään olleet yleisölle kaikilta osin tuttuja oli vastaanotto koko ajan sydämmellinen ja innostunut. Selvästikin Hackett oli “omiensa” parissa eli yleisö oli vihkiytynyt progelle ja yllättävän monet osasivat Genesiksensä “ulkoa” kuten myöhemmin ilmeni!

(jatkuu…)

Kuvat ja teksti: Harri Huhtanen 2019