Steve Hackett Helsingissä 11.5.2019 -osa 1

Lauantai-iltapäivällä  Narinkkatori kastuu vihmasateesta. Circuksen rumassa ovessa on vain vanhoja revittyjä julisteita, joista missään ei sanallakaan mainita siitä että joidenkin tuntien kuluttua tuon oven takana soittaa yksi progressivisen rockin tunnetuimmista kitaristeista!  Kaverini soittaa ja kertoo että keikka alkaakin vasta klo 21, mutta vähän myöhemmin hän ilmoittaa että uuden tiedon mukaan aloitus olisikin jo klo 20.  Epäselvää on milloin Circuksen ovet avataan. Kulutan aikaani kiertelemällä Kampin liikekeskuksen kaupoissa. Muistan ajan jolloin tämän valtavan liikekeskuksen kohdalla ei ollut mitään muuta kuin bussipysäkkejä!  Maisemat olivat silloin avarammat, mutta ostettavaa oli paljon, paljon vähemmän.

img_20190511_185249.jpg

Klo 18.30 Circuksen oven eteen alkaa vihdoinkin kertyä jonoa. Jonoon asettautuessamme edellämme on jo noin 100 henkeä. Jono kasvaa kasvamistaan. Yhä useampi ohikulkija pysähtyy kysymään: “mitä täällä jonotetaan?”. Kun heille kerrotaan että sisäänpääsyä Hackettin konserttiin, osalla kysyjistä kasvojen ilme selvästi viestii: “kuka on Hackett?”.  Klo 19 ovet avataan. Sisällä eteiskäytävä on ahdas ja pimeä, seinät ovat tummia ja koko img_20190511_191532.jpgpaikka henkii vahvasti “luolatunnelmaa”. Eteisnaulakon jälkeen päästään pääsaliin, jonne mahtuu ehkä tuhat ihmistä, lisäksi pääsalia kiertää yläkatsomo, jonne mahtuu ehkä pari sata lisää ja sitten taaempana on vielä muutamia baareja. Koko tilan kapasiteetti on silmämääräisen arvioni mukaan noin 1500 -2000. Kiertelemme tiloja ja otan muutaman kuvan yläparvelta. Siivousta tiloissa ei ilmeisesti lainkaan harrasteta, koska kaikki lattiat ja pöytätasot ovat läikkyneistä juomista muuttuneet tahmeiksi. Yleisöä virtaa koko ajan lisää tiloihin. Yleisön ikäjakauma on ilahduttavan laaja. Eniten paikalle saapuu 30-40 vuotiaita mikä on minulle yllätys kun muistaa että niihin aikoihin kun Hackett soitti Genesiksessä ei osa heistä ollut vielä syntynytkään!

On aika siirtyä eturiviin ja jäädä sinne, koska vähitellen permanto tulee niin täyteen ettei siellä voi enää liikkua. Circuksen ilmastointia ei ole säädetty viilentämään yli 1000:n “biologisen patterin” tuottamaa lämpöä ja niinpä kaikki alkavat enemmän tai vähemmän hikoilla.  Tahmeat lattiat, hämärä valaistus, tummat seinät, iso joukko hikisiä ihmisiä: mihin olin oikein tullut!? Kun kello näyttää kahdeksaa ja edelleenkään lavalla ei tapahdu mitään alkaa yleisökin vihellellä ja taputtaa siinä toiveessa että se nopeuttaisi artistin paikalle tuloa. Odotus kuitenkin jatkuu sietämättömässä ahtaudessa ja kuumuudessa. Juotavaa ei voi lähteä hakemaan, koska silloin “paraatipaikka” olisi menetetty. Epätoivo hiipii mieleeni. En ole tottunut niin pitkään odotukseen. Onneksi odotus lopulta klo 20.30 palkitaan ja yllättävän nuorekkaan ja energisen oloinen 69-vuotta “nuori” Hackett astelee lavalle valtavan kannustusmylvinnän saattelemana.

img_20190511_203159-e1557765604796.jpg (jatkuu…)

Teksti & kuvat:  Harri Huhtanen 2019 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s