1960-luvun jälkipuolella Englannissa perustettiin useita proge-bändejä, jotka saavuttivat yllättävän suuren suosion maailmallakin, vaikka monien noiden bändien musiikki oli nykyajan musiikin suoraviivaisuuden ja yksinekertaisuuden rinnalla hämmentävän monimutkaista ja koukeroista. Tietyssä mielessä voidaankin puhua rockin ”barokki” -jaksosta, koska taidesuuntana barokki aikanaan suosi nimenomaa koukeroisuutta ja mahtipontisuutta jota kaikessa hyvässä proge-musiikissa yleensä oli enemmän kuin kotitarpeiksi. Instrumenttien osuus korostui vokalistin kustannuksella ja kappaleiden pituus kasvoi kasvamistaan ja 1970-luvulla ei enää ollut lainkaan harvinaista että yksi proge -kappale saattoi täytti kokonaan vinyylilevyn yhden puolen. Valitettavan monet tuon ajan proge -suuruuksista eivät koskaan päätyneet Suomeen ja yksi näistä Suomen skipanneista bändeistä oli jo vuonna 1967 perustettu, legendaarinen Van Der Graaf Generator. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tuntuvat bändin herrat ajatelleen koska nyt, suurimman suosion mentyä ohi jo vuosikymmeniä sitten, he ovat lupautuneet esiintymään Helsingin Savoy -teatterissa 26.toukokuuta 2020. Liput tähän harvinaiseen keikkaan tulevat myyntiin keskiviikkona 16.10.2019. Alla tarkempia tietoja itse bändistä sekä tulevasta Suomen konsertista:
https://en.wikipedia.org/wiki/Van_der_Graaf_Generator
Harri Huhtanen 2019