Debyyttialbumi -osa 1

London Fogin ja Whisky A Go Go:n kymmenillä keikoilla bändi oli ehtinyt hioa uudet sävellyksensä niin valmiiksi, että ensimmäisen albumin äänitykset Sunset Sound Studioilla sujuivat todella nopeasti. Useissa Doors-kirjoissa väitetään (ilmeisesti virheellisesti), että sessiot alkoivat syyskuussa ja jatkuivat 2-3 viikon ajan. Greg Shawn erinomaisessa kirjassa The Doors On The Road (1997) ilmoitetaan kuitenkin ensimmäistä kertaa tarkat sessiopäivämäärät: 24.8. – 30.8.1966. Äänitykset tehtiin neliraitanauhurilla. Valtaosa kappaleista äänitettiin kahdella tai kolmella otolla. Ongelmia syntyi vain Rayn kosketinsoitinbassosta, joka ei bändin mielestä kuulostanut hyvältä. Niinpä bändi päätti lisätä muutamille raidoille oikean basson. Vaikka ajan tavan mukaisesti albumin kannessa ei ollut mitään mainintaa asiasta, soitti joillakin raidoilla bassoa sessiomies Larry Knechtel, jonka osuudet oli siis jälkiäänitetty. Äänitysinsinöörinä Sunset Soundilla oli Bruce Botnick. Melko pian sessioiden jälkeen Paul Rothchild lensi mastemauhojen kanssa New Yorkiin, jossa levyn editointi ja miksaukset tapahtuivat. Lokakuun lopussa myös bändi matkusti New Yorkiin, jossa he esiintyivät koko marraskuun ajan Ondine-nimisessä diskossa. Kiinnitys Ondineen oli Elektran idea. Levy-yhtiö halusi promotoida bändiä myös itäıannikolla, ennen kuin levy julkaistaisiin. Bändi antoi haastatteluja, joissa he yrittivät tehdä lehtimiehille selväksi, ettei tällä kertaa ollut kyse mistään muutaman vuoden media-ilmiöstä. Krieger sanoi:

”Bändi on tosissaan. Olemme VAKAVIN bändi jota on koskaan ollut tai tulee olemaan”.

Päivisin bändi auttoi Rothchildia stereo- ja monomiksausten viimeistelyssä. Myöhempinä vuosina Manzarek ei säästellyt kiitoksiaan Rothchildin työtä arvioidessaan:

”Paul oli juuri sitä mitä tarvitsimme… mies, joka ymmärsi runoutta, jazzia, rock’n’rollia ja folkia. Hän oli myös erinomainen tuottaja. Hän oli päättäväinen studiossa, mutta samalla hän tiesi milloin oli parasta myötäillä meitä kun halusimme mennä omaan suuntaamme. Hän ei koskaan asettunut poikkiteloin… hän ei koskaan sanonut, ’Älkää tehkö sitä niin, tehkää se näin’…”.

Rothchild puolestaan kertoi levyn syntyvaiheista seuraavaan tapaan:

”Emme lopettaneet täydelliseen otokseen, vaan sellaiseen, jossa tunsimme muusamme läsnäolon. Kaikkein tärkeintä oli TUNNE, vaikka otoksessa olisikin ollut musiikillisia virheitä… Äänitimme ainakin kaksi kappaletta, joita ei otettu mukaan levylle, toinen niistä oli ’Moonlight Drive’…”. 

Harri Huhtanen 1998