Alla lokakuun 2009 TOP10 albumilistani:
ALBUMILISTA 22
01. (01 ) MUDDY WATERS: The Complete Muddy Waters 1947-67 (9CD) (1992) (3kk)
02. (03) GENESIS: Foxtrot (LP) (1972) (4kk)
03. (02) THE BEATLES: 1967-1970 (2LP) (1973) (2kk)
04. (04) GENESIS: Genesis Archive 1967-75 (4CD) (1998) (3kk)
05. (05) JOY DIVISION: Heart And Soul. (4CD) (rec. 1978-81, prod.1997/2008) (6kk)
06. (– ) SANTANA: Abraxas. (LP) (1970) (UUSI)
07. (–) NEIL YOUNG: Unplugged (CD) (1993) (UUSI)
08. (– ) NIRVANA: Nevermind (CD) (1991) (UUSI)
09. (– ) THE BEATLES: Beatles For Sale (CD) (1964, 2009) (RE, 2kk)
10. (– ) YES: Time and a Word (LP) (1970) (UUSI)
Santana on pitkän linjan rockartisti, joka oli pakko lopulta ottaa mukaan näille listoille. Minulla on muistaakseni yli 20 Santanan vinyylilevyä. Eniten pidän nimenomaa näistä alkupään levyistä, joissa on hyvin intensiivinen ja täyteläinen soundi. Santana ei yksin olisi pystynyt tekemään Abraxasin tasoista levyä, vaan siihen tarvittiin joukko erittäin lahjakkaita soittajia, jotka kerääntyivät Santana-brändin alle levyttämään tämän levyn.
Nirvanaa pidetään 1990-luvun merkittävimpänä uutena bändinä. Nevermind albumi on saavuttanut lähes ikonostaattisen aseman kriitikkojen kirjoituksissa. Kuuntelin levyn monen vuoden tauon jälkeen ja täytyy sanoa, että kokonaisuus ei ole niin hyvä kuin mitä erilaiset TV-dokumentit antavat ymmärtää. Merkittävä levy silti ja siksi nostin sen hetkeksi TOP10 listalleni.


Olen aina pitänyt hirveästi JJ Calesta ja minulla on kaikki hänen vinyyliajan levynsä. Kolme vuotta sitten JJ Cale ryhtyi yhteistyöhön hyvän ystävänsä Eric Claptonin kanssa ja tuloksena on rento, mutta erittäin hieno ja musiikillisesti raffinoitu levy! JJ Calen tavaramerkki on aina ollut sama kuin parhailla bluesmiehillä eli minimalismi, vähäeleinen soitto jolla hän kuitenkin pystyy ilmaisemaan enemmän kuin monet suureelliset muusikot. JJ Calen tapauksessa vähän on aina enemmän! Tällä levyllä tosin iso joukko erittäin lahjakkaita soittajia (mm. edesmennyt Billy Preston) pitävät huolta siitä, että vähän on ”kuorrutettu paljolla” . 
levyjä. Blind Faith saattaa olla tuiki tuntematon suurelle osalle Winterluden lukijoista. Kyseessä on Eric Claptonin ja Steve Windwoodin erittäin lyhytikäinen superbändi, joka perustettiin legendaarisen Cream-yhtyeen hajoamisen jälkeen. Bändi teki ainoastaan yhden albumin. Nico, oikealta nimeltään Christa Päffgen (1938-88) oli saksalainen malli, jonka laulajaura käynnistyi jo 1960-luvun puolivälissä. Nico julkaisi ensimmäisen soololevynsä vuonna 1967 ja samoin aikoihin alkoi yhteistyö legendaarisen Velvet Undergroundin kanssa. Nico julkaisi 20 vuotta kestäneen uransa aikana yhden levyn Velvet Undergroundin kanssa sekä kuusi soololevyä.
uutta levyä ja yksi uusi artisti.
päätin vielä tässä vaiheessa laittaa jäitä hattuun. Bändissä on kuitenkin jotain äärettömän kiehtovaa! Joy Division tuntuu löytävän musiikissaan ja erityisesti sanoituksissaan ajoittain aivan uskomattoman hienolla tavalla jotain ihmiselämän traagisesta kauneudesta, elämän ja kuoleman perusteista. Ian Curtisissa on paljon samaa kuin Van Goghissa, hän jalostaa tuskastaan taidetta. Ianin sanoitukset eivät ole pelkkiä depression syövereissä tehtyjä muistiinpanoja, vaan parhaimmillaan hän etsii ja löytää aivan uudenlaisen tavan sanoittaa ja tehdä musiikkia. Myös bändi on loistava! Todellinen ROCK on aina arvaamatonta, uusia uria etsivää, asenteeltaan tinkimätöntä, kuulijan kannalta suoraa ja rehellistä, aatteellista musiikkia, jossa vaaran ja aggression elementit ovat alituiseen läsnä.




Queenia en ole aikaisemmin kelpuuttanut listalle siksi, että vaikka bändi Freddie Mercuryn eläessä oli yksi kovimmista live-akteista ja takuuvarma stadion-bändi, eivät he oikeastaan koskaan onnistuneet tekemään albumia, joka olisi kokonaisuudessaan ollut hieno. Queen-albumien materiaali on kovin epätasaista ja siksi on ymmärrettävää, että Suomessakin kaikkien aikojen myydyin Queen-albumi on bändin Greatest Hits -kokoelma. Queenin parhaat kappaleet olivat keikoilla todella veret seisauttavia mestariteoksia. Minulla on melkein kaikki Queenin studioalbumit ja täytyy tunnustaa, etten ole niitä juurikaan kuunnellut viimeisen 20 vuoden aikana. Bohemian Rhapsody on kuitenkin yksi rockhistorian nerokkaimmista kappaleista ja ehkä juuri sen vuoksi aloin pari viikkoa sitten kuunnella uudestaan albumia, jolle se alunperin vuonna 1975 äänitettiin. Yllätyin iloisesti kun huomasin, että kyseinen A Night At The Opera -albumi on itse asiassa yllättävän hyvä. Ehkäpä joskus vielä innostun kirjoittamaan siitä erillisen jutun.