Alla joulukuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 12
01.(-) DAVID GILMOUR: Live In Gdansk (2cd + 2dvd) (2008) (UUSI)
02.(3) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (8kk)
03.(-) ROBERT PLANT: Nine Lives (9cd + 1 dvd) (1982-2006) (UUSI)
04.(-) JEFFERSON AIRPLANE: Bless Its Pointed Little Head (1969, live) (UUSI)
05.(-) NEIL YOUNG: Journey Through The Past (1972, soundtrack, 2lp) (UUSI)
06.(-) THE DOORS: Absolutely Live (1969-70, live 2lp) (UUSI)
07.(-) NEIL YOUNG: Time Fades Away (1973, live) (UUSI)
08.(-) JEFFERSON AIRPLANE: Surrealistic Pillow (1967) (UUSI)
09.(-) JEFFERSON AIRPLANE: Volunteers (1969, live) (UUSI)
10.(-) JEFFERSON AIRPLANE: Takes Off (1966) (UUSI)

Tällä kertaa albumilistani teemana on live-levytykset. Yllä oleva listaus ei missään tapauksessa ole mikään kaikkien aikojen live-albumilistaus, vaan lähinnä listalle on nyt tullut levyjä, joita olen viime viikkoina kuunnellut. Valtaosa listan artisteista on aikaisemmista listauksistani ja levyarvosteluistani Teille tuttuja, joten jätän näiden artistien levytykset tässä yhteydessä ilman kommentteja (listasijoitus puhukoon puolestaan).

Täysin uutena listalla on legendaarinen san franciscolainen hippibändi Jefferson Airplane, jonka levyjä olen ahkerasti kuunnellut viime aikoina. Bändi aloittaessa vuonna 1965 soitossa kuuluivat vielä voimakkaasti Byrds-vaikutteet, mutta debyyttilevyllä Takes Off (1966) on myös muutama omaperäinen psykedeelista vaihetta ennakoiva kappale. Kakkoslevyllä Surrealistic Pillow (1967) bändi on jo aika hyvin löytänyt oman tyylinsä. Valitettavasti klassinen Jefferson Airplane kokoonpano ei onnistunut koskaan studiossa yhtä hyvin kuin livenä. Niinpä korkeimmat sijoitukset olen tällä listalla antanut bändin live-levyille. Uskon, että nekin antavat vain kalpean kuvan siitä mihin oikeasti Jefferson Airplane pystyi livenä vuosina 1969-1970. Oi niitä aikoja!

Alla marraskuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 11

01.(-)   LED ZEPPELIN: I. (1969) (RE, 2kk)
02.(1)  PINK FLOYD: The Dark Side Of The Moon (1973) ( 3kk)
03.(2)  BOB DYLAN: Modern Times (2006) (7kk)
04.(-)   LED ZEPPELIN: Houses Of The Holy (1973) (RE, 3kk)
05.(-)   CAMEL: Music Inspired by The Snow Goose (1975) (UUSI)
06.(-)   CANNED HEAT: Live At Toppanga Corral (1969) (UUSI)
07.(-)   THE SUPREMES: A- Go-Go (1966) (UUSI)
08.(-)   STEVIE WONDER: Looking Back (1962-1971, (3LP) (UUSI)
 09.(-)   FOUR TOPS: Live & In Concert (1974) (UUSI)
10.(-)   MARTHA AND THE VANDELLAS: Heat Wave (1963) (UUSI)

CAMEL on 1970-luvulla perustettu hieno proge-bändi, jonka kulta-aikaa olivat vuodet 1971-1984. Bändi teki vielä 1990- ja 2000-luvullakin muutaman levyn, mutta vaipui vuosien saatossa yhä enemmän marginaaliin. Lopullinen kuolinisku tuli keväällä 2007 kun bändin voimahahmo ja ainoa alkuperäisjäsen Andrew Latimer sairastui tappavaan myelofibroosiin. Bändin nettisivulla tosin vielä haaveillaan pienimuotoisesta comeback -kiertueesta. Latimer on luuydinsiirron jälkeen saanut voimiaan takaisin ja jos kaikki menee hyvin saattaa olla, että bändi jopa pystyisi vielä tekemään tuollaisen kiertueen, uusia levyjä voi myös ilmestyä, jos Latimerin voimat ja luovuus palautuu entiselle tasolleen. Mikäli synkempi vaihtoehto toteutuu, jää meille tästä hienosta bändistä muistoksi kymmenkunta komeaa proge-levyä (jotka kannattaa ehdottomasti hankkia vinyyleinä!).

Myös loistavan bluerock bändin CANNED HEATin tarina on surullinen. Kaksi bändin voimahahmoa kuoli jo 1970- ja 1980-luvuilla. Soittajat ovat tämän jälkeen vaihtuneet tiheään tahtiin ja nykyinen Canned Heat on lähinnä brändi, jonka nimissä soitetaan Canned Heat musiikkia. Lisäksi bändi on kärsinyt taloudellisista vaikeuksista, koska heidän back kataloginsa koostuu lähinnä epämääräisistä live-levyistä, joita on surutta päivitetty ja julkaistu piraattiversioina ja joiden kustannusoikeudet ovat usein päätyneet bändin ulottumattomiin. Suomi-yhteys syntyy siitä ,että bändi esiintyi kaikkien aikojen suurimmalla Ruisrock festivaalilla 1971. Tuolloin Kansallispuistossa kävi kolmena päivänä yli 100.000 ihmistä ja Turun poliitikot ja tavalliset kadunmiehet vaativat loppua tälle hirviömäiset mittasuhteet saaneelle ”pilvi-festivaalille”. Poliitikkojen mielestä huumeet ja rikollisuus olivat tehneet festivaalista kaupunkille vaarallisen. Siitä alkoi Ruisrockin alamäki. Canned Heatin esiintyminen Turussa 1971 saatiin kuitenkin purkkiin ja julkaistiin 1990-luvulla.

Listan sijat 7-10 olen tällä kertaa omistanut MOTOWN soundille. Vaikka en harrasta soulia tai funkia, löytyi hyllystäni yllättävän paljon Motown albumeja, joista osa oli peräti alkuperäisiä 1960-luvun julkaisuja. Motownista ei voi puhua mainitsematta maagisia hittitehtailijoita Holland, Dosier & Holland. Heidän kynästään on lähtöisin suurin osa tuon ajan huippuartistien hiteistä.

 

Alla syyskuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 9
01.(-) LEONARD COHEN: The Songs Of Leonard Cohen (1967) (RE, 4kk)
02.(1) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (5kk)
03.(2) ROGER WATERS: Amused To Death (1992) (4kk)
04.(-) LEONARD COHEN: Ten New Songs (2001) (RE, 2kk)
05.(3) LED ZEPPELIN: III (1970) (2kk)
06.(4) TEN YEARS AFTER: Watt (1970) (2kk)
07.(-) LEONARD COHEN: I’m Your Man (1988) (UUSI)
08.(-) LEONARD COHEN: The Future (1992) (UUSI)
09.(5) NEIL YOUNG: Trans (1982) (3kk)
10. (6) ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA: Eldorado (3kk)

Säännöt on tehty rikottavaksi! Vaikka alunperin kehitin tämän listauksen periaatteelle yksi levy per artisti, päätin nyt Leonard Cohenin uhkaavasti lähestyvän Suomen konsertin kunniaksi räväyttää ja laittaa listani maestron arvoiseen kuntoon! 10.10.2008 on suuri päivä – ainakin minulle, sillä se tulee olemaan ensimmäinen kerta kun pääsen kuulemaan Leonard Cohenia livenä konsertissa! Jos joku nyt tämän viestin perusteella kiinnostuu Leonardista, voi maestroon perehtymistä jatkaa esim. täällä:

http://harrih.forumup.com/viewtopic.php?t=866&mforum=harrih

 

Alla elokuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 8

1. (1) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (4kk)
2. (2) ROGER WATERS: Amused To Death (1992) (3kk)
3. (-) LED ZEPPELIN: III (1970) (UUSI)
4. (-) TEN YEARS AFTER: Watt (1970) (UUSI)
5. (8) NEIL YOUNG: Trans (1982) (2kk)
6. (5) ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA: Eldorado (2kk)
7. (6) CREAM: Disraeli Gears (1967) (3kk)
8. (7) JIMI HENDRIX: Electric Ladyland (1968) (3kk)
9. (9) YES: Close To The Edge (1972) (4kk)
10. (10) RORY GALLAGHER: Deuce (1971) (3kk)

Olen aina kertonut tarinaa siitä, että ensimmäinen bändi jota fanitin oli Led Zeppelin. Todellisuudessa asia ei ole aivan näin. Muistaakseni Porin Käppärässä ihastuin samoihin aikoihin englantilaiseen bändiin nimeltä TEN YEARS AFTER (TYA). Ehkä se että olen pitänyt TYA ihastukseni ”salassa” on johtunut siitä, että TYA vaipui jo 1980-luvulla unohduksiin, Zeppelin sen sijaan kanonisoitiin ja ikonisoitiin, ikuisiksi ajoiksi. Viime aikoina (2008) olen kuitenkin alkanut uudestaan kuunnella bändiä jota ihailin jo vuonna 1971 ja jota tuskin kukaan enää kuuntelee.

Minulla on kaikki TYA -vinyylit (1967-1974) ja jopa niin ,että useampi niistä minulla on sekä orginaalina että 1980-luvun uusintapainoksena. Alkuperäisiä levyjä olen soittanut niin ahkerasti ,että ne ovat alkaneet ratista ja ritistä ja siksi hankin keskeisimmistä TYA -levyistä 1980-luvulla uusintapainokset.

TYA edustaa Englannin ”kulta-ajan” rokkia parhaimmillaan! Teininä olin sitä mieltä, että 1970 julkaistu WATT on maailmankaikkauden paras levy! Kun tänä vuonna (2008) aloin noin 20 vuoden tauon jälkeen taas kuunnella Wattia, olin henkisesti varautunut suureen pettymykseen, koska monet sellaiset levyt, joita olen nuoruudessani diggaillut kuulostavat 2000-luvun korvin kuunneltuna ”hömppä-pömpältä”. TYA on kuitenkiin pitänyt pintansa! WATT on upea levy – edelleen! TYA:n kohdalla on syytä unohtaa sanoma ja sanat, sillä TYA on 100%:sti MUSIIKKIA, bändi yhdistää komealla tavalla rock’n’rollin, bluesin ja jazzin kokonaisuudeksi jota voi kutsua ainoastaan TYA-musiikiksi. Alvin Leetä lukuunottamatta kukaan bändin soittajista ei ole virtuoosi, mutta yhteissoundi, jonka he luovat erittäin live-painotteisilla, intensiivisillä ja innovatiivisilla levyillään kuulostaa minusta edelleen, jopa 38 vuoden jälkeen, parhaalta bändisoitannalta mitä Englannista on koskaan tullut! Jos joku joskus julkaisisi kirjan nimeltä TÄYDELLINEN BÄNDISOUNDI, niin sen kirjan avauskappaleessa pitäisi kirjoittaa TYA:n Watt -levystä!

Alla heinäkuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 7

01 (1) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (3kk)

02 (2) ROGER WATERS: Amused To Death (1992) (2kk)

03 (3) LED ZEPPELIN: Houses Of Holy (1973) (2kk)

04 (4) THE DOORS: L.A. Woman (1970) (2kk)     

05  (-)  ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA: Eldorado (UUSI)

06 (5) CREAM: Disraeli Gears (1967) (2kk)

07 (6) JIMI HENDRIX: Electric Ladyland (1968) (2kk)

 08 (-) NEIL YOUNG: Trans (1982) (UUSI)

 09 (7) YES: Close To The Edge (1972) (3kk)

(10) RORY GALLAGHER: Deuce (1971) (2kk)

 

Electric Light Orchestran (ELO) johtohahmo oli säveltäjävelho Jeff Lynne, joka perusti ELO:n 1970 -luvun alussa tarkoituksenaan yhdistää bändin soundissa rock, pop ja klassinen musiikki harmoniseksi kokonaisuudeksi. Nyttemmin Lynne on pitkälti unohdettu, vaikka hänen parhaat kappaleensa vetävät vertoja Lennon-McCartney parivaljakon 1960-luvun jälkipuoliskon hienoille kokeileville sävelmille. Toisaalta Lynne oli myös mestari lainailemaan ja yhdistelemään, joten on vaikea sanoa, miten paljon hänen sävelllyksissään loppupeleissä on aitoa innovatiivisuutta.

ELO teki kymmenkunta levyä, parhaat niistä sijoittuvat tuotannon alkupäähän. ELO koki Genesiksen kohtalon. Parhaat levyt myivät melko huonosti, mutta vähitellen bändin ainutlaatuisuus alkoi hahmottua suurelle yleisölle ja siksi, paradoksaalisesti, tuotannon loppupään levyt, jotka jäivät tasoltaan kauas alkupään levyistä, menivät listojen kärkeen. 1980-luvulla ELO:n tielle kasaantui kuitenkin niin paljon vaikeuksia, että Lynne päätti hajoittaa bändin. 1990-luvun yleisen reunion -aallon innoittamana hän kokosi kuitenkin ELO:n vielä hetkeksi uudestaan ja samalla saatiin aikaiseksi Los Angelesissa kuvattu Zoom live-DVD, joka joitain vuosia sitten esitettiin Suomen TV:ssäkin. Reunioni jäi kuitenkin lyhytikäiseksi ja 2000-luvulla Lynne onkin keskittynyt vain julkaisemaan remasterointeja vanhoista ELO-levyistä.

Eldorado on muistaakseni bändin neljäs levy ja hankin sen vinyylinä jo 1970-luvulla ja lopulta 2007 hankin myös levyn remasteroidun CD-version. Vuonna 1974 yleinen rocktarjonta oli niin kovatasoista, että Eldoradon ainutlaatuisuus taisi jäädä monelta huomaamatta. En ole lukenut sen ajan arvosteluja, mutta jossain näin jutun, että alkuvaiheessa erityisesti Englannissa kriitikot suhtautuivat varsin nuivasti Lynnen bändiin (kuulostaako tutulta kuviolta?).

Olen aina pitänyt valtavasti Eldoradosta. Levyn teema on ehyt, orkesterisovitukset nerokkaita, näin hienoja ja svengaavia jousi- ja kuorosovituksia rockissa kuulee äärimmäisen harvoin! Tarkoitukseni on kirjoittaa jossain vaiheessa erillinen arvostelu Eldoradosta, joten siksi ei ehkä kannata tässä jutustella enempää tästä mahtipontisesta, mutta toisaalta erittäin melodisesta, svengaavasta ja tunnelmallisesta levystä. Lynnen heikkous ovat lyriikat, jotka ovat aika simppeleitä, mutta ELO:n parhaiden levyjen juju onkin musiikki ja sen luomat tunnelmat. Näillä levyillä sanoitukset ovat selkeästi musiikille alisteisia.

 

Alla kesäkuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 6

1. (1) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (2kk)
2. (‑) ROGER WATERS: Amused To Death (1992) (UUSI)
3. (‑) LED ZEPPELIN: Houses Of Holy (1973) (UUSI)
4. (‑) THE DOORS: L.A. Woman (1970) (UUSI)
5. (‑) CREAM: Disraeli Gears (1967) (UUSI)
6. (‑) JIMI HENDRIX: Electric Ladyland (1968) (UUSI)
7. (4) YES: Close To The Edge (1972) (2kk)
8. (6) NEIL YOUNG: Sleeps With Angels (1994) (2kk)
9. (7) WISHBONE ASH: Argus (1972) (3kk)
10. (‑) RORY GALLAGHER: Deuce (1971) (UUSI)

Uusina artisteina tällä listalla mukana ovat Roger Waters (2), Cream (5), Jimi Hendrix (6) ja Rory Gallagher (10). Alle heistä muutama lyhyt kommentti.

Olen aina sanonut, että Roger Watersin Amused To Death (1992) on koko 1990-luvun paras rockalbumi. Siksi päätin tässä kuussa väliaikaisesti laittaa Floydin telakalle ja korvata tämän huippubändin miehellä, jonka ainutlaatuinen ja mestarillinen 1992 sooloalbumi on jäänyt aivan liian vähäiselle huomiolle ainoastaan siksi, että levyn etiketissä lukee ’Waters’, vaikka siinä aivan yhtä hyvin voisi lukea ’Pink Floyd’. Jos siinä lukisi Pink Floyd olisi kyseinen levy Dark Side Of The Moonin ohella yksi maailman kaikkien aikojen myydyimmistä levyistä! Niin suuri merkitys siis on sillä mitä levyn etiketissä lukee. En ryhdy tässä selvittämään miksi ATD on kuuden pisteen levy. Kirjoitin aiheen ”loppuun” RARE:ssa #21 (1996), joten sieltä voitte lukea mistä tässä legendaarisessa levyssä on kysymys.

Creamin Disraeli Gears (1967) on yksi niistä lukuisista mestariteoksista, joita julkaistiin rakkauden kesän ja hippiliikkeen katalysoimana vuonna 1967. Creamin klassikko ja Jimi Hendrixin seuraavana vuonna julkaistu Electric Ladyland olivat niitä nuppuja, joista seuraavina vuosina versoi koko progressiivisen ja heavy rockin valtava ja monimuotoinen lehvästö!

Rory Gallagher(1948-1995) on irlantilainen bluesrokkari, jonka merkitys rockmusiikin historiassa on marginaalinen, mutta otan hänet mukaan listaukseeni, koska mies on tehnyt useita erittäin hienoja levyjä ja toisaalta ihailen sitä lämpöä ja suurta sydäntä mikä hänen musiikissaan on aina mukana. Se on jotain sellaista, joka valitettavan usein puuttuu 2000-luvun angtisesta ja ”kylmästä” rokista.

Alla toukokuun 2008 TOP10 albumilistani:

ALBUMILISTA 5

1. (‑) BOB DYLAN: Modern Times (2006) (UUSI!)
2. (2) LED ZEPPELIN: IV (1971) (4kk)
3. (5) THE DOORS: Stange Days (1967) (2kk)
4. (‑) YES: Close To The Edge (1972) (UUSI)
5. (‑) PINK FLOYD: The Division Bell (1994) (UUSI)
6. (‑) NEIL YOUNG: Sleeps With Angels (1994) (UUSI!)
7. (6) WISHBONE ASH: Argus (1972) (2kk)
8. (7) PETER GREEN: In The Skies (1979) (2kk)
9. (‑) MOODY BLUES: Days Of Future Passed (1967) (UUSI)
10. (‑) RENAISSANCE: Renaissance (1969) (UUSI)

Näköjään toukokuun listastani tuli kovin psykedeelis/proge-painotteinen. Uusina artisteina ovat mukana Yes (4.), Moody Blues (9.) ja Renaissance (10.). Uusien artistien levyissä on sattumalta ikään kuin pikakurssi koko progen historiaan. Käsitteenä progressiivinen rock on niin laaja ilmiö ja määrittelyltäänkin sen verran kiistanalainen, etten voi tässä lähteä pohtimaan sitä mikä musiikki on progea ja mikä ei. Joku voisi sanoa, ettei Moody Bluesin läpimurtolevy Days Of Future Passed(1967) ole mitään progea, mutta jos ymmärretään proge kokeelliseksi rokiksi, niin sitten se kyllä on progea, sillä Pink Floydin debyyttilevyn Piper At Gates Of Dawnin (1967) ohella tuo levy käynnisti mielenkiintoisen, mutta valitettavasti vain kovin lyhytkestoisen vallankumouksen rokissa. Bändit alkoivat rohkeasti kokeilla rokin fuusioimista erilaisiin musiikkityyleihin ja samalla kappaleiden sanoitukset ja sovitukset muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi. Tavallaan tämän kehityksen huippu saavutettiin Yesin kultakauden levyissä, joihin myös Close To The Edge (1972) kuuluu. Hämmästyttävää, miten paljon rockmusiikki muuttui ja kehittyi vuosina 1967-1972. Ylhäältä on kuitenkin vain yksi tie eli Yesin yltiöpäinen ja musiikin sofistikoinnissa aivan äärimilleen venytetty proge aiheutti 1970-luvun jälkipuoliskolla soittotaidottomissa, mutta esiintymiskuumeisissa nuorissa erittäin voimakkaan vastareaktion nimeltään PUNK. Proge oli saanut elää ja rehevöityä rauhassa lähes kymmenen vuotta kun punk tuli ja tappoi sen. Oikeastaan proge toipui tuosta iskusta vasta 1990-luvun jälkipuoliskolla, jolloin monet vanhat proge-suuruudet keräsivät uudestaan rivinsä kokoon ja lähtivät tien päälle. Suurin osa proge -bändeistä ei kuitenkaan koskaan toipunut punkin antamasta armonlaukauksesta. Renaissance on esimerkki hienosta bändistä, joka turhaan yritti paluuta 2000-luvun alkuvuosina. Yesin vanhat (ja uudet) fanit olivat bändilleen uskollisempia ja niinpä Yes taas kiertää maailmaa.

Harri Huhtanen 2008

Huhtikuu 2008   (lista  no. 4)

1. (‑) BOB DYLAN: Oh Mercy (1989) (UUSI!)
2. (2) LED ZEPPELIN: IV (1971) (3kk)
3. (‑) PINK FLOYD: The Wall (1979) (UUSI!)
4. (‑) LEONARD COHEN: Ten New Songs (2001)(UUSI!)
5. (‑) THE DOORS: Strange Days (1967) (UUSI!)
6. (‑) WISHBONE ASH: Argus (1972) (UUSI!)
7. (‑) PETER GREEN: In The Skies (1979) (UUSI!)
8. (‑) NEIL YOUNG: After The Gold Rush (1970) (UUSI!)
9. (‑) FLEETWOOD MAC: Then Play On (1970) (UUSI)
10. (10) BEATLES: Revolver (1966) (2kk)

Maaliskuun 2008 TOP10 albumilistani:

1. (‑) BOB DYLAN: Blood On The Tracks (1974) (UUSI!)
2. (2) LED ZEPPELIN: IV (1971) (2kk)
3. (3) THE DOORS: The Doors (1967) (3kk)
4. (4) PINK FLOYD: Wish You Were Here (1976) (2kk)
5. (7) NEIL YOUNG: Comes A Time (1978) (2kk)
6. (5) JOY DIVISION: Closer (1980) (2kk)
7. (6) LEONARD COHEN: The Songs Of Leonard Cohen (1967)(3kk)
8. (‑) ORCHESTRAL MANOEUVRES IN THE DARK: Architecture & Morality (1981) (UUSI!)
9. (‑) GENESIS: Abacab (1981) (UUSI!)
10. (‑) BEATLES: Revolver (1966) (UUSI!)