1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alkupuolella Youngilla oli monia eri nimisiä säestysryhmiä mutta lopulta hän tajusi että Crazy Horse on se ainoa oikea!

Olen nyt kuunnellut kaikki nämä 17 levyä, joissa on yhteensä 14 tuntia musiikkia. Nyt olen jo kakkoskierroksella ja levyssä 3b. Tämä ei ole ainoa levy joka tarjoaa hienoja yllätyksiä. Kokonaisuutena Vol. III materiaali on epätasaista mutta ehkä se kuuluu asiaan sillä nämä arkistoboksit eivät ole mitään Greatest hits -kokoelmia. Vielä 1970-luvulla ajatus siitä että levy-yhtiö julkaisisi virallisesti Outtakes– äänitteitä oli täysin vieras. 1990-luvulla asia muuttui totaalisesti eli levy-yhtiöt ja artistit alkoivat avata äänitearkistojaan suurelle yleisölle suunnatuissa bokseissa joissa saattoi olla kymmeniä levyjä. Fanitus ja 1970-luvun nuorison keski-ikäistyminen mahdollista myös sen että nämä kovahintaiset julkaisut kävivät kaupaksi. Suosikkiartistin tekemisiä haluttiin seurata tarkemmin kuin vain viralliselle levylle valittujen otosten perusteella.

Kuukauden kuuntelusession jälkeen pidän entistä enemmän tästä Youngin kolmannesta arkistoboksista. Vaikka mukana on vähemmän kiinnostavia äänitteitä niin sitten toisaalta löytyy paljon harvinaisia helmiä joita diggaan nyt  toisella kuuntelulla vielä enemmän kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla.          

Harri Huhtanen 2024        

1980-luvulla alettiin kirjoittaa siitä että Neil Young aikoo julkaista suuren arkistoboksin. Aikaa kului parikymmentä vuotta mutta hanke ei realisoitunut. Monet jo epäilivät että koko juttu oli tuulesta temmattu. Mutta lopulta vuonna 2009 mahdoton muuttui mahdolliseksi eli Archives Vol.I (1963-72) julkaistiin ja samalla selvisi että Neil Young aikoikin yhden suuren arkistoboksin sijaan julkaista niitä useita. Tämän hetkisen tiedon mukaan sarja tulee käsittämään viisi boksia. Archives Vol. II (1972-76) julkaistiin huomattavasti nopeammin kuin ykkösosa eli se ilmestyi jo vuonna 2020 eli ykkösosan ja kakkososan julkaisujen välillä kului enää vain 11 vuotta ja tahti tuntuu edelleen kiihtyvän sillä Archives Vol. III (1976-1987) ilmestyi jo tänä vuonna eli vain vajaa 4 vuotta edeltäjänsä jälkeen.

Tämä Vol.III on monessa mielessä parempi kuin Vol.II. Ensinnäkin musiikkia on tällä boksilla ajallisesti enemmän. Toiseksi käsiteltävä ajanjakso on huomattavasti pidempi eli 12 vuotta kun Vol. II boksilla käsiteltiin vain 5 vuoden ajanjakso. Tämän lisäksi Vol.II:n heikkoutena oli liiallinen jo julkaistun materiaalin toistaminen. Julkaisemattomia kappaleita Vol. II:lla oli aika vähän ja nekään eivät olleet kovin hyviä. Vol.III:lla sen sijaan on paljon julkaisematonta live-materiaalia ja osa siitä on varsin korkeatasoista, ei äänitteen, vaan melodioiden ja soitannan osalta.   

1980-luvun alkupuoli oli erikoista aikaa Neil Youngille. Hän etsi jatkuvasti uutta tyyliä pyrkiessään 1970-luvun tyylistään eroon. Onneksi hän lopulta tajusi että se mitä hän teki 1970-luvulla on sitä aidointa ja parasta Neil Youngia!   Neil Young teki viisi melko erilaista albumia Geffenille ja levy-yhtiössä ei ilmeisesti oltu kovin tyytyväisiä koska Youngin levyjen myynti laski jatkuvien kokeilujen seurauksena. Minusta näin jälkeenpäin arvioiden parhaita loppupeleissä olivat hänen kolme syntikkalevyään: Trans (1982), Landing On Water (1986) sekä Life (1987).  Kriitikot eivät näitä aikanaan arvostaneet enkä tiedä arvostavatko vieläkään. Mutta jos vertaan näitä kolmea kokeellista albumia sellaisiin levyihin kuin Hawks & Doves (1980), Everybody’s Rockin’ (1983) ja Old Ways (1985) niin ero on melkoinen. Kokeellisilla levyillä on hienoja uusia melodioita ja svengaavia syntikkasovituksia, mutta jälkimmäisenä mainitut rockabilly ja country& western albumit eivät tarjonneet muuta kuin väsyneitä, väljähtäneitä tulkintoja vanhoista klassikoista tai niiden muunnelmista.    

Harri Huhtanen 2024         

Jos mennään subjektiiviselle puolelle niin kyllähän minäkin diggaan tätä julkaisua. Miksi? Koska tällä levyllä on mukana Cinnamon Girlin singleversio. Mitä tärkeää siinä on? Kappale ilmestyi alun perin vuoden 1969 albumilla Everybody Knows This Is Nowhere. Singlenä kappale ilmestyi vasta seuraavana vuonna eli siglejulkaisu on erilainen kuin albumilla julkaistu biisi. En ole varma kumpaa versiota Suomen radio soitti vuonna 1970, mutta silloin kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa ja ihastuin esittäjään ikihyviksi. Ja diggaan Youngia edelleen 54 vuotta myöhemmin!  Ja olen edelleen sitä mieltä että Cinnamon Girl on yksi hänen parhaista biiseistään.        

Harri Huhtanen 2024   

Tätä kirjoitusta ei pidä ymmärtää väärin. Totta kai olen edelleen Neil Young -fani ja se, että hänen kesäinen arkistojulkaisunsa nousi Suomen fyysisen albumilistan ykköspaikalle 7.7.24 päättyneellä viikolla on ehdottomasti hieno asia!  Kritiikkini johtuu siitä etten ymmärrä ostajien eli Neil Young-fanien tämän hetkistä reaktiota. Kuunneltuani tämän Early Dazen nyt jo neljä kertaa voin todeta että Neil Young on tehnyt vähintään 20 parempaa levyä. Eikä näitä vuoden 1969 äänitteitä ollut edes tarkoitettu itsenäiseksi albumiksi ja lisäksi kaikki nämä 10 kappaletta on jo julkaistu aikaisemmin Neil Youngin toimesta eli lähinnä uutta tässä Early Dazessa on se, että osasta kappaleista kuullaan vaihtoehtoisia versioita ja tai vaihtoehtoisia miksauksia. Sen sijaan monet Neil Youngin uudet ja paremmat srtudioalbumit eivät nousseet lähellekään Suomen listan kärkeä. Miksi näin? Ehkäpä Neil Youngin arkistojulkaisu vain osui hetkeen jolloin kilpailevaa tarjontaa ei ollut kovin paljon.

Wikipedian mukaan tämä on Youngin 47. studioalbumi. En kiistä ilmoitusta, koska olen Youngin kohdalla pudonnut jo kauan sitten laskuista, sen verran kiivasta Youngin julkaisutahti on ollut 2000-luvulla. Mutta hienoa että 78-vuotias ikirokkari on edelleen suosittu Suomessa ja hienoa että hänen 55 vuotta sitten tekemänsä äänitteet nousevat Suomen fyysisen myyntilistan ykköspaikalle!

Harri Huhtanen 2024   

Neil Youngin ensimmäinen arkistoboksi on vaikuttava kokonaisuus!

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut vierastin tätä ensimmäistä Archives -boksia sen omituisen muodon vuoksi ja siksi en hankkinut sitä sen ilmestymisvuonna 2009.  Boksin korkeus on 30cm, levys 19cm ja syvyys 19cm eli on se aikamoinen järkäle. Kesäkuun alussa olin Tukholmassa ja kiertelin niitä Vasastadenin levydivareita, joista olen aikaisemmin kirjoittanut.  Yhdessä niistä oli myynnissä Neil Youngin Archives -boksi Vol 1 Blue-ray –versiona.  Hinta oli 2000 kruunua, joka kuulostaa paljolta mutta kruunun heikentymisen vuoksi se olisi ollut euroissa vain 170 euroa.  Olisi pitänyt ostaa, mutta en sitten ostanutkaan. Asia jäi vaivaamaan minua ja kun sitten myöhemmin olin hesassa ja poikkesin Black and White -levydivariin niin siellähän oli myynnissä yksi kappale Archives Vol 1 -boksia.  Nyt tein kaupat vaikka jouduin maksamaan enemmän  kuin mitä boksi olisi maksanut Tukholmassa.  

Harri Huhtanen 2023

Sen verran minua harmitti tuo outtakes-CD:n minimalismi, että aloin tutkia josko muilta Youngin virallisilta julkaisulta löytyisi lisää Harvest-sessioissa äänitettyä materiaalia ja kuinka ollakaan Youngin samana vuonna eli 1972 julkaisemalla soundtrack-levyllä Journey Through The Past (JTTP) on peräti kolme Harvest-sessioissa syyskuussa 1971 äänitettyä kappaletta. Ajalle tyypilliseen tapaan levyllä ei ole mitään tarkempia tietoja äänitteiden lähteistä. Onneksi 2000-luvulla Internet ja Wikipedia ovat avanneet näitä “mysteerejä”. Wikipedian mukaan nämä kolme JTTP:n Harvest -outtakesia on äänitetty 26.-27.9.1971. Koska JTTP:stä ei vieläkään ole julkaistu CD-painosta, vaikka yli 10 000 Young fania on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa he vaativat tämän albumin uudelleenjulkaisemista, niin aivan hyvin Young olisi voinut julkaista nämä outtakesit jo tällä Harvest-juhlapainoksella (koska tännehän ne olisivat kuuluneetkin). Mutta ei. Sen sijaan hän julkaisi vain 7 minuutin outtakes -CD:n. Ainoa perustelu tälle on se, että superkalliilla vinyyliboksilla (lähes 200e) nämä kappaleet on painettu singlemuotoon. Mikä olisi estänyt julkaisemasta enemmän outtakeseja ja siirtämästä niitä LP:lle tai LP:eille? Ei mikään. Tutkimattomia ovat joskus taiteilijoiden tiet.

Youngin keikoista Stray Gatorsin (SG) kanssa on julkaistu vuosikymmenien kuluessa lukuisia bootlegeja. Toivottavasti näistä edes osa päätyy myös virallisiksi julkaisuksi, sillä se lyhyt aika, jonka Young teki yhteistyötä näiden soittajien kanssa tuotti todella hienoja uusia kappaleita ja äänitteitä.

Mutta siis JTTP:ltä löytyvät Harvest -outtakesit ovat nämä: Are You Ready For The Country? (2:00), Alabama (6:29) ja Words (15:51). Nämä kolme ovat mielenkiintoisia ja “ylipitkä” Words on silkkaa hunajaa ja rocktaivasta! En ymmärrä miksi Young ei näitä julkaissut Harvestin juhlapainoksella?!  Kirjoitan myöhemmin Youngin ja bändin syksyn latosessioista, mutta mukana tulleen DVD-dokumentin katsoneena saatan jo tässä vaiheessa ilmoittaa, että syksyn 1971 sessiot olivat todella maagisia! Youngilla on pitkän uransa aikana ollut tapana usein myös kuvata levytysessionsa vähän samaan tapaan kuin Beatles teki uransa loppuvuosina. Olen nähnyt monia tällaisia Youngin sessiotaltiointeja eri vuosilta ja ne ovat olleet kieltämättä hyviä, mutta yleensä niistä on tullut sellainen fiilis että levy on parempi eli visuaalisuus ei ole lisännyt  äänitteen arvoa, vaan joskus jopa vähentänyt sitä. Toisin on näiden vuoden 1971 kuvausten suhteen. Näissä on taltioitu maagisia hetkiä siten että ne välittyvät myös katsojalle. “Transsissa” eivät siis ole pelkästään soittajat vaan myös katsoja pystyy aistimaan kaksiulotteisen “aikakoneen” kautta että jotain ainutlaatuista on tapahtumassa!  Kokemuksen syvyyttä lisää tieto siitä että kaikki Harvest -sessioiden soittajat Youngia lukuunottamatta ovat jo kuolleet. Siinä mielessä tämä vuoden 1971 dokumenttielokuva on todellinen yli 50 vuoden aikamatka menneisyyteen.                

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2023

Boksilla on kaikkiaan kolme CD:tä. Virallisen Harvest -albumin lisäksi mukana on 23.2.1971 Lontoossa live-yleisön edessä nauhoitettu ja televisioitu BBC -konsertti sekä kolmas CD, jolla on kolme Harvest -sessioissa hyllytettyä kappaletta.     

Set list FM:n sivuston mukaan Young esitti BBC-konsertissa kaikkiaan 13 kappaletta, joista nyt julkaistulla CD:llä ja DVD:llä on mukana vain 8. Formaattiongelmasta ei voi olla kyse, koska nyt julkaistu äänite + filmi on kestoltaan vain 32 minuuuttia eli CD:lle ja DVD:lle olisi kyllä hienosti mahtunut koko konsertti jopa välispiikkeineen. Laitan alle (oletun) koko setin ja merkitsen sinisellä ne kappaleet jotka nyt julkaistiin tällä live-levyllä (* merkintä viittaa kappaleeseen, joka äänitettiin Harvest-sessioissa, mutta jota ei julkaistu seuraavana vuonna ilmestyneellä studioalbumilla):   

01 Out on the Weekend (Harvest 1972)

02 Old Man (Harvest 1972)

03 Journey Through the Past* (julkaistiin 1973 levyllä Time Fades Away)

04 Cowgirl in the Sand (albumilta Everybody Knows This Is Nowhere 1969)

05 Heart of Gold (Harvest 1972)

06 Don’t Let It Bring You Down (albumilta After The Gold Rush 1970)

07 I Am a Child (ilmestyi Buffalo Springfield -albumilla jo vuonna 1968)

08 There’s a World (Harvest 1972)

09 A Man Needs a Maid (Harvest 1972)

10 The Needle and the Damage Done (Harvest 1972)

11 Tell Me Why (After The Gold Rush 1970)

12 Love in Mind* (julkaistiin 1973 levyllä Time Fades Away)

13 Dance Dance Dance* ( ilmestyi vasta Live at Massey Hall 1971 albumilla vuonna 2007)

Pienilukuinen, tarkkaan valittu studioyleisö kuuli siis livenä ainakin 7 (setlist FM:n mukaan jopa 9) sellaista kappaletta, joita ei oltu vielä julkaistu ja näistä 4 (setlist FM:n mukaan jopa 6) päätyi siis seuraavana vuonna julkaistulle Harvest-albumille.  

Tämä puolen tunnin kestoinen vuoden 1971 BBC -konsertti on ollut kuunneltavissa netissä jo ainakin 10 vuoden ajan, ehkä pidempäänkin. Virallisilla äänitteillä on kuitenkin se etu, että niissä äänen- ja kuvanlaatu on usein parempi, koska artistien tuotantoyhtiöt käyttävät yleensä alkuperäisiä nauhoituksia, joita sitten vielä nykyisen studiotekniikan keinoin “trimmataan” entistä paremmiksi. Hienoin näyttö siitä mihin nykyisellä digitaalitekniikalla parhaimmillaan pystytään ovat tuoreet 1960-luvun Beatles-albumien remasteroinnit. Niinpä on ikävää, että tässä Youngin hienossa vuoden 1971 soolokonsertissa Youngin ja pianon ääni voimakkaimmissa kohdissa vähän särkyy tai yläohjautuu. Tästä on boksin julkaisun jälkeen tullut valituksia myös Young-sivustoillekin ja Young itsekin joitain viikkoja sitten pahoitteli julkisesti asiaa ja lupasi selvittää levy-yhtiön kanssa voidaanko tämä ääniongelma jotenkin korjata. Tässä vaiheessa emme siis tiedä onko ääniongelma jo alkuperäisessä vuoden 1971 äänitteessä vai onko CD:n ja DVD:n koodaus tehty jotenkin huonosti. Onneksi äänitteen kuvanlaatu on kuitenkin (täysin) virheetön.  

Kolmas CD on ikään kuin herja niille vaatimuksille, joita olen aikaisempina vuosina esittänyt. Olen yleensä valittanut siitä, että alkuperäisille albumeille lisätyt bonuskappaleet usein vähän pilaavat alkuperäisen teoksen fiilistä, koska jos mahtipontisesti päättyvän hienon teemalevyn loppuun tunketaan useita B-tason julkaisemattomia kappaleita tai vaihtoehtoisia ottoja niin se luo levyn loppuun sellaisen lässähdyksen. Young on selvästi ottanut huomioon toiveeni ja lopputulos on aika erikoinen! Kolmannen CD:n nimi on Harvest Outtakes  ja kun Dylan julkaisee vanhoista albumeistaan outtakeseja tuntikaupalla niin Young on päätynyt tuotantoyhtiönsä kanssa julkaisemaan outtakes CD:n jolla on kokonaista kolme kappaletta ja kestoaika on huimat 7 minuuttia! Youngille tiedoksi että yhdelle CD-levylle mahtuu 79 minuuttia musiikkia äänentoiston kärsimättä! Boksin outtakes levy on siis melkoinen rimanalitus. Bad Fog Of Loneliness ja Dance Dance Dance kun ovat vain keskinkertaisia kappaleita. Ainoa merkityksellinen biisi tällä “mini” CD:llä on Journey Through The Past, joka tosin on julkaistu jo aikaisemminkin virallisesti. En usko, että nämä kolme ovat ainoat Harvest-sessioiden hyllytetyt kappaleet. Young taitaa siis edelleen pantata niitä loppuja tai sitten ne ovat vielä huonompia eikä hän siksi halua niitä julkaista.          

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2023

25-vuotiaana, alkuvuodesta 1971 Neil Young oli jo miljönääri, joka esitti BBC:n TV -ohjelmassa useamman julkaisemattoman kappaleen tulevalta Harvest -albumiltaan.

Ennen kuin aloin kirjoittaa tästä upouudesta Harvest -julkaisusta yritin tarkistaa mitä olin tästä levystä aikaisemmin kirjoittanut Winterludeen. Mitään ei löytynyt! Muistan aivan selvästi että vanhaan Winterludeen (2005-2015) kirjoitin arvostelun Harvestista, mutta näköjään en ole sitä siirtänyt tänne uuteen Winterludeen (2016-). Ehkä hyvä näin, koska kyseessä on merkittävä levy ja näin voin ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Vuonna 1972 julkaistu Harvest ei välttämättä ole Youngin paras levy, mutta klassikkolevy se on ja vuosikymmenien kuluessa sen arvostus on vain noussut. Levyn ilmestyessä kriitikot olivat vähän epäröiviä tai jopa mollasivat levyä, mutta suuri yleisö rakasti Harvestia välittömästi. Young oli toki vaurastunut jo ennen tätä, koska hän pystyi jo vuonna 1970 ostamaan Kaliforniasta yli 60 hehtaarin  Broken Arrow Ranch maatilan. Young viihtyi siellä erinomaisesti yli 40 vuotta.  Hän muutti sieltä pois vasta vuoden 2014 avioeronsa jälkeen.  Harvestilla on monta klassista Young -sävellystä ja mielenkiintoinen detalji on se, että kappale Old Man  kertoo tiettävästi Broken Arrow Ranchin aikaisemmasta tilanhoitajasta Louis Avilasta.  

Harvest on Youngin kaupallisesti parhaiten menestynyt levy. Single Heart Of Gold nousi USA:n listaykköseksi. Harvest albumi oli ainakin seitsemässä maassa maassa listaykkönen ( USA, Englanti, Kanada, Australia, Ranska, Hollanti ja Norja). Suomessa ja Ruotsissa albumi nousi sijaluvulle 12.  Harvestin myynti 1970-luvulla ja sen jälkeenkin oli vielä huikeampaa kuin listasijoitukset. Sitä myytiin USA:ssa yli 4 miljoonaa kappaletta. Ranskassa, Italiassa ja Englannissa albumia myyttiin lähes miljoona kappaletta. Saksassa 750 000 kappaletta ja Australiassa 490 000 kappaletta.  Harvestin maailmanlaajuinen myynti lienee tällä hetkellä jo yli 9 miljoonaa kappaletta. Kuten kaikkien fyysisten levyjen kohdalla on Harvestin levymyynti kuitenkin merkittävästi hidastunut 2000-luvulla enkä ole nähnyt tilastoja siitä miten sitä on striimattu.

Kyseessä on siis merkittävä Neil Young -albumi  jota suuri yleisö rakastaa ja 2000-luvulle tultaessa myös kriitikkojen mieli on muuttunut ja nykyään hekin pitävät Harvestia klassikko -albumina.    

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022

Väitetään että keskiajan teologit kiistelivät vuosikausia siitä, miten monta enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan päällä. Ehkä tämä aloitus suhteuttaa oikein sen mitä tässä aion kirjoittaa, sillä olen nyt kuunnellut Neil Youngin Archives Vol II-boksin 10 CD:tä vasta yhden kerran ja luulen että minun pitää pidempään pohtia mikä se enkelien ”oikea luku” on tämän boksin kohdalla, sillä kysymys siitä on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Tärkeintä on pitää perusasiat kristallinkirkkaina: 1) Neil Young on 1900-luvun rockmusiikin tekijöistä yksi kaikkein merkittävimmästä ja 2) vuodet 1972-76 edustavat hänen huippukauttaan. 

Kun odottaa jotain julkaisua yli 10 vuotta (Vol. I ilmestyi jo vuonna 2009) niin on selvää että odotukset ovat kovin korkealla ja mitä korkeammalla odotukset ovat sitä helpommin pettyy. Kun näin viime vuonna näiden levyjen biisilistauksen olin aluksi iloinen että Vol. II äänitteet on julkaistu kronologisesti. Ajattelin että nyt on helpompi hahmottaa Neilin kehitystä taitelijana. Mutta valitettavasti näin ei sitten olekaan, koska  Neili vaihtaa tyylilajia ja säestäjiään tiuhempaan kuin myyntiedustajat tärkättyjä paitojaan! 

Toinen seikka mikä tällä hetkellä häiritsee minua on se, että yli puolet boksin kappaleista on aikaisemmin julkaistuja levytettyjä versioita. Ehkä olen tottunut liian hyvään kun olen kuunnellut Dylanin Bootleg Series -bokseja, joilla viime aikoina lähes kaikki kappaleet ja versiot ovat olleet aikaisemmin julkaisemattomia. Totta kai Youngin julkaistujen kappaleiden joukossa on vuosilta 1972-76 monta aivan ylimaallista klassikkoa, mutta jos ne kerran on jo julkaistu ja helposti saatavilla niin miksi ne pitää julkaista jälleen kerran?  Luulen että Young ei ole luottanut riittävästi outtakesien (= julkaisemattomat kappaleet) voimaan ja luulen että kaupallisessa mielessä hän on siinä oikeassa, sillä tällä boksilla outtakesit eivät vaikuta pärjäävän julkaistuille kappaleille. Dylanilla on usein julkaisemattomia kappaleita, jotka päihittävät useita hänen julkaistuja kappaleitaan, mutta ainakin tämän ensi kuuntelun perusteella minulle tuli sellainen vaikutelma, että Youngin tapauksessa ei vuosilta 1972-76 ole enää suuria helmiä jäänyt julkaisematta.

Olisiko Youngin sittenkin pitänyt julkaista levytetyt kappaleet omilla levyillään ja outtakesit eri levyillä?  Tämä on nyt tätä ”enkelipohdintaa”. Tilanne on vain se, että kun levyllä on sellaisia ikiklassikoita kuin Like a Hurricane ja Cortez the Killer ja sen jälkeen vähemmän erinomaisia outtakeseja, niin levyjen yhtenäinen tunnelma kärsii tai sitä pahimmillaan ei edes synny. Kappaleiden tasoerot korostuvat liiaksi.

Osa outtakeseista on toki varsin mielenkiintoisia ja jatkossa yritän keskittyä niiden kuunteluun ja varmaan palaan tähän ”enkelipohdintaan” vielä joskus myöhemmin.

Harri Huhtanen 2021