Hankin Harvest-albumin muistaakseni 1980-luvun alkupuolella, toki olin kuullut albumin klassisia kappaleita jo 1970-luvulla radiossa ja ainakin yhdellä kokoelmalevyllä. Nuorempana kuuntelin Harvestia todella paljon, olen kuunnellut albumin varmaan kymmeniä kertoja. 2000-luvulla Harvestini on jäänyt vähän pölyttymään lukuunottamatta jaksoa 2006-2008, jolloin kirjoitin laajempaa Young-albumien arvostelusarjaa. En ollut tyytyväinen silloin kirjoittamaani Harvest-arvosteluun ja siksi sitä ei löydy myöskään tästä uudesta Winterludesta (2016-). Parhaat levyt kestävät aikaa kuitenkin erinomaisesti eli joskus voi olla järkevää ottaa etäisyyttä rakastamaansa levyyn. Toisinaan uusintakuuntelussa rakkaus syntyy uudelleen, joskus taas tulee “avioero” eli huomaa, ettei alkuperäinen ihastus ole kestänyt ajan hammasta.  

Youngin The Stray Gators -bändi vasemmalta oikealle: Tim Drummond (basso) , Jack Nitzsche (Slide kitara ja piano), Neil Young (kitara ja laulu) , Kenny Buttrey (rummut) ja Ben Keith (Steel kitara ja Dobro). Valokuva: JOEL BERNSTEIN. Kuvattu Broken Arrow Ranchilla Syyskuussa 1971.

Olen nyt kuunnellut Harvestin 50-vuotisjuhlajulkaisun jo viisi kertaa ja joudun toteamaan että kyllä, rakkauteni tähän levyyn ei ole hiipunut. Harvestin kymmenen kappaletta ovat kestäneet hienosti aikaa! Albumilla ei ole yhtään keskinkertaista kappaletta, mutta erinomaisia sitäkin enemmän.

Jättihitti Heart Of Gold  on soinut radiossakin kohtalaisen usein. Se on yhtä hieno kuin muistinkin! Harvest ja Old Man ovat myös edelleen erittäin vaikuttavia!  Alabama edustaa tämän countryrock-albumin rokimpaa osastoa ja toimii edelleen erinomaisesti!  Out On The Weekend avaa albumin tyylikkäästi ja päätöskappale Words on edelleen aivan fantastinen! Ehkä eniten aikalaiskritiikkiä tällä albumilla aiheuttivat A Man Needs A Maid ja There’s A World, jotka äänitettiin poikkeuksellisesti Youngin Englannin matkan aikana Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. Näitä kappaleita moitittiin sovituksellisesti yliampuviksi ja huonosti countryrock-biisien sekaan sopiviksi. Joudun tunnustamaan, että näistäkin kahdesta biisistä pidin heti alusta alkaen ja nyt vuoden 2022 uusintakuuntelussa pidän näistä ehkä vieläkin enemmän kuin 1980-luvulla! Klassiset taustat sopivat erinomaisesti nimenomaa näihin kappaleisiin ja Lontoon sinfoniaorkesterissa on huippuammattilaisia, jotka hoitavat osuutensa tyylikkäästi. Heroiinin vaaroista kertova The Needle And The Damage Done on myös klassikkobiisi joka on edelleen ajankohtainen ja edelleen yhtä hieno kuin mitä se oli yli 40 vuotta sitten!  Ehkä eniten countryrokkia tällä levyllä edustaa Are You Ready For The Country ja sekin on edelleen säilyttänyt tenhovoimansa! Kaikki nämä komeat kappaleet esitetään 37 minuutissa. Enempää ei tarvita, koska kaikki tuli jo sanottua. Näistä voisi kirjoittaa sivukaupalla, mutta se on turhaa, kuunnelkaa mieluummin tämä levy kokonaan ja kohtalaisen lujaa, jotta tämän musiikin kaikki hienot nyanssit pääsevät kuuntelussa kunnolla esille.

Neil kokosi tätä levyä varten uuden väliaikaisbändin, jolle hän antoi nimeksi Stray Gators. Youngin luottobändihän on Crazy Horse, jonka kanssa meno on yleensä raskaammin rokkaavaa. Stray Gators sen sijaan loihtii tälle albumille uudenlaisen, sofistukoidumman countrysoundin, jota sitten vielä höystetään klassisen musiikin lisämausteilla kahdessa edellä manitussa kappaleessa.  Suosittelen kuuntelemaan päätöskappaleen Words suurella volyymilla, koska erityisesti siinä Stray Gatorsin tyylipuhdas soundi pääsee silloin hienosti oikeuksiinsa!  Valitettavasti vain kaikki tämän väliaikaisbändin soittajista Youngia itseään lukuunottamatta ovat jo ehtineet siirtyä yläkerran soittokuntaan. Viikatemies ei kuitenkaan pääse käsiksi siihen mitä he tekivät vuonna 1971. Harvest on mestariteos. Yksi Youngin pitkän uran parhaista levyistä!

IKIKLASSIKKO!   ♥♥♥♥♥ !

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022