Nykyään on ollut jo jonkin aikaa trendinä että vanhat 1960- ja 1970-luvun starat lähtevät tien päälle ja esittävät jonkin klassisen albuminsa kokonaisuudessaan. Brian Wilson ei suinkaan ole tätä trendiä aloittanut, mutta hyvin hän on Pet Soundiensa kanssa maailmalla pärjännyt koska on jo toista vuotta kiertueella esittämässä albuminsa lauluja. Pet Soundsia on hehkutettu mediassa maailman ensimmäiseksi teema-albumiksi, mutta en tiedä onko se todellisuudessa ensimmäinen. Teema-albumi se toki on ja hieno sellainen. Vaikka kappaleiden sanoitukset ovat simppelejä, ajoittain jopa naivistisia, on levyn orkestraatio selvästi aikaansa edellä.  Pet Soundseilla kuullaan tyypillisten rock-instrumenttettien (basso, kitara ja rummut) lisäksi mm.  huilua, ranskalaisia torvia, saksofonia, urkuja, viuluja, timpania ja trumpettia.

Porissa Pet Soundsien kappaleet soitettiin käsittääkseni samassa järjestyksessä kuin ne ovat levylläkin (samaa väittää Setlists FM -sivusto).

Avauskappaleen WOULDN’T IT BE NICE falsettiosuuden laulaa Matt Jardine erittäin hienosti. Brian hoitaa kappaleen keskiosan ja tämä erinomainen kappale avaa mukavasti konsertin kakkossetin.  Valitettavasti sen jälkeen meno vähän hyytyy, koska tietyssä mielessä Pet Sounds on albumi joka toimii paremmin kotikuuntelussa. Isolla festivaaliareenalla nyanssit kärsivät ja yleisökin on yleensä orientoitunut rajumpaan menoon. Hartaasti sekä nuorempi että 50v+ yleisö kuitenkin Brianin bändiä kuuntelee.

SLOOP JOHN B kuullaan seitsemäntenä ja sehän poikkeaa Pet Sounds -teemasta jonkin verran ja on alunperin 1920-luvulla julkaistu folk-klassikko jonka Brian muokkasi omakseen.

GOD ONLY KNOWS tulee kahdeksantena ja on ehdottomasti setin kohokohta, vaikka ei olekaan livenä niin maailmaajärisyttävä kokemus kun kotona kuunneltuna. Positiivista tässä on se, että Brian laulaa nyt paremmin kuin muilla kappaleilla. Ilmeisesti kappale edelleen, satojen esityskertojen jälkeenkin, koskettaa häntä sillä olin huomaavani että kappaleen loppupuolella Brian pyyhi kyyneleen silmäkulmastaan. Paul McCartney on mennyt kehuissaan jopa niin pitkälle että hän on väittänyt tämän olevan maailman kaikkien aikojen paras kappale.

Ja tähän loppuun vielä Setlists FM:n mukainen biisilistaus, joka on siis sama kuin julkaistulla albumilla:

Set 2 (Pet Sounds)
Wouldn’t It Be Nice /   You Still Believe in Me  /   That’s Not Me  /   Don’t Talk (Put Your Head on My Shoulder)  /  I’m Waiting for the Day /   Let’s Go Away for Awhile  /   Sloop John B /   God Only Knows /   I Know There’s an Answer  /  Here Today /  I Just Wasn’t Made for These Times /  Pet Sounds  /  Caroline, No

Harri Huhtanen 2017

Konsertti alkoi sillä kun lavalle asteli Brianin tueksi peräti neljä kitaristia, kolme kosketinsoittajaa, kaksi percussionistia, yksi puhallinsoittaja ja yksi basisti ja lopuksi vielä Brian itse saatettiin  Yamaha -sähköpianonsa ääreen. Siitä hän ei sitten poistunutkaan koko konsertin aikana ja välispiikitkin jäivät kovin lyhyiksi.

Menobiisi CALIFORNIA GIRLS avasi keikan 22.30. Olin ennen keikkaa katsonut Youtubesta mm. useita 1960-luvun videoita, joissa Brian laulaa kauniisti tenori-osuuksia ja vaikka tiesin, ettei hän enää  pysty samaan oli yllätykseni silti suuri kun kuulin miten alas hänen äänensä oli laskenut ja miten epävireisesti hän lauloi päävokaalia jo avausbiisissä. Brian oli nyt kuitenkin ensimmästä kertaa Suomessa. Hän oli ja on varhaisen pop/rock-musiikin legenda ja häntä Poriin kuuntelemaan oli hakeutunut paljon vartuneempaa, 50v+ väkeä, joka vaikutti antavan laulun epävireisyyden auliisti anteeksi. Pääasia että Brian oli vihdoinkin saatu Suomeen esiintymään! Toinen seikka mikä kiinnitti huomioni oli Brianin ilme, joka oli perusvakava, voisi luonehtia jopa huolestunut, koko biisin ajan. Siinä oli aikamoinen ristiriita kappaleen sanojen ja tunnelman kanssa: kyseessähän on ns. rantapoika -biisi, jonka sanomassa on nuoruuden iloa ja huolettomuutta.  Brianin epävireinen aloitus unohtui kuitenkin nopeasti ison bändin päästessä vauhtiin!  Ainakin seitsemän bändin jäsenistä osallistui lauluun. Kuultiin hienoa stemmalaulua ja hienoa soitantaa.  Kun sulki silmänsä sateisessa Kirjurinluodossa ja vain kuunteli, pääsi kuin pääsikin mielikuvissaan Kalifornian hiekkarannikolle, jossa aurinko paistoi pilvettömällä taivaalla ja nuoret salskeat miehet juoksivat surfilautoineen mereen, päin vaahtopäisiä, korkeita aaltoja!

DANCE DANCE DANCE kuultiin toisena lämmittelybiisinä ja lämmittelyä sadetakkinen, Suomen heinäkuisessa illassa kylmissään värjöttelevä yleisö tosiaan tarvitsikin!

HELP ME, RHONDA tuli seitsemäntenä. Päävokaalin hoiti tälle kertaa Brianin luottomies ja ainoa hänen lisäkseen alkuperäisestä Beach Boyseista mukana ollut Al Jardine, joka oli vanhentunut tyylikkäästi: hiuksia miehellä oli edelleen päässä niin runsaasti, että hän  näytti aidolta pop/rock-tähdeltä.  Miehen ääni oli myös säilynyt paremmin kuin Brianin. Kokonaiskuva Jardinesta Pori Jazzissa soittamassa kermanväristä sähkökitaraansa sinisessä pikkutakissaan ja siniraidallisessa paidassaan oli kieltämättä tyyliikäs.  Hän laului säkeen ”Help me Rhonda!” käsillään elehtien niin monta kertaa ja niin vakuttavasti, ettei kuulija voinut olla häntä uskomatta!

Konsertin ensmmäinen osuus oli lämmittelyä toiselle setille, jossa tuo kuuluisa, vuoden 1966  Pet Sounds -albumi soitettaisiin kokonaisuudessaan. Ensimmäinen setti koostui kymmenestä, noin 2-3 minuutin kestoisesta kappaleesta, jotka Setlists FM:n sivuston mukaan olivat alla mainitut:

Set 1
California Girls  /   Dance, Dance, Dance /   I Get Around /   Little Honda /   Surfer Girl /   Don’t Worry Baby /   Help Me, Rhonda /   Darlin’  /   Wild Honey /   Sail On, Sailor

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017