Alla Maaliskuun 2010 TOP10 albumilistani:
ALBUMILISTA 27
01 (- ) BOB DYLAN: Oh Mercy (SACD) (1989,2003) (RE, from 04/08) (1+1kk)
02. (01) PINK FLOYD: Wish You Were Here (LP) (1975) (RE, from 10/08 )(3+2kk)
03. (- ) ROGER WATERS: The Wall, Live In Berlin 1990 (2CD +DVD) (2004) (UUSI)
04. (- ) LOVE: Forever Changes (CD) (1967, 1987, 2001) (UUSI)
05. (- ) DEEP PURPLE: Machine Head (2CD) (1972, 1997) (UUSI)
06. (06 ) DIRE STRAITS: Communique (LP) (1979) (2kk)
07. (07 ) DIRE STRAITS: Dire Straits (LP) (1978) (2kk)
08. (08) THE DOORS: Live In New York Felt Forum 1970 (6CD) (2009) (4kk)
09. (- ) THE ALAN PARSONS PROJECT: I Robot (LP) (1977) (UUSI)
10. (10 ) DIRE STRAITS: On Every Street (LP) (1991) (2kk)
1980-luvun jälkipuolella olin todella huolissani Dylanin nerouden hitaasta, mutta kovin varman tuntuisesta hiipumisesta. Knocked Out Loaded (1986) ja Down In The Groove (1988) olivat suuria pettymyksiä ja alkoi vaikuttaa siltä, että Dylanin aika oli jo ohi, valoa ei näkynyt tunnelin päässä. Mutta sitten… ikään kuin tyhjästä syntyi Oh Mercy (1989), täysin uudenlainen mestariteos! Dylan oli taas voimissaan ja musiikillinen sankarini! 1980-luvulla opin myös sen ,että Dylanista ei tiedä varmaksi muuta kuin sen, että hänen kohdallaan mikään ei koskaan ole varmaa tai selkeää, tilanne elää koko ajan. Tämä juuri on Dylanin kiehtovin piirre TAITEILIJANA. Oh Mercystä tarkemmin Winterluden kategoriassa ”Dylanin levyt (page 4)”:
https://winterlude.fi/category/03-dylanin-levyt/page/4/
1990-luvun alkupuolella Young innostui grunge-musiikista. Hän diggaili Nirvanaa ja ilmeisesti jossain määrin ystävystyi Kurt Cobainin kanssa. Tiettävästi Neil yritti toistuvasti ottaa yhteyttä Kurtiin siinä vaiheessa kun muusikkopiireissä alettiin ymmärtää, miten syvästi depressoitunut Kurt oli. Ystävien tuki ei kuitenkaan riittänyt piristämään Kurtia ja niinpä hänen toinen itsemurhayrityksensä onnistui. Neil purki suruaan ja ahdistustaan hienolla levyllään Sleeps With Angels (1994). Seuraavana vuonna hän hengaili toisen kuuluisan grunge -bändin, Pearl Jamin poikien kanssa. Neil päätti äänittää heidän kanssaan uuden levynsä. Tammikuun lopusta helmikuun alkupuolelle, neljänä sessiopäivänä Young äänitti ja melko pitkälle myös kirjoitti Mirror Ball (1995) levynsä 11 kappaletta.
Mirror Ball on arvostelijalle kova pala purtavaksi. Kun lähtökohta on spontaniteetti ja nopea levytekoprosessi voiko levyä kritisoida siitä, että se on raakile? Vastaan: kyllä ja ei. Joissain kohdin tämä levy on viehättävän tuore juuri siksi, että kaikki on tehty niin nopeasti. Toiset kohdat kuulostavat siltä, että ne ovat yksinkertaisesti mokia. Bändi on tylsä, kappale on huonosti sävelletty ja sanoitukset ovat banaaleja. Aika alas Neil Young on vajonnut kirjoittaessaan näin naiveja säkeitä:
Albumin harvalukuisiin helmiin kuuluu myös Throw Your Hatred Down, jossa Youngin soitto pääsee viimeinkin lentoon. Crazy Horsen kanssa käy yleensä niin, että he piiskaavat Youngin huippusuorituksiin, mutta Pearl Jamin kanssa piiskaa heiluttaa Young, joka tällä kappaleella kitaroi niin vakuuttavasti ,että saa lopultakin vähän eloa rumpaliin ja basistiin.
Dylan on tehnyt levyjä jo yli 45 vuotta** . Dylanin studiolevyjen laajaan katraaseen mahtuu floppeja ja keskinkertaisia levyjä (onneksi aika vähän) sekä erittäin hyviä ja jopa mestarillisia levyjä (onneksi aika paljon!). Mestariteoksia on noin tusina, joista Time Out Of Mind 1997 (TOOM) on yksi.
Erittäin kaunis melodia ja nerokas sanoitus on myös kappaleessa Not Dark Yet:
The Division Bellillä (1994) Gilmourin tekstit ovat monimerkityksellisiä. Levyn pääteemana on kommunikaation vaikeus. Päähenkilö on menettänyt yhteytensä ihmisiin ja etsii uutta mahdollisuutta kommunikoida.
The Division Bell (1994) oli suuri sensaatio ilmestyessään. Levy nousi ympäri maailmaa myyntilistojen kärkeen. Uuden levyn kunniaksi bändi lähti maailmankiertueelle, joka tuotti muistaakseni yli miljardi dollaria. Rahastustako? Ei, sillä toistaiseksi 1994 kiertue on ollut bändin viimeinen eli rahasampoa ei ole käytetty 13 vuoteen (vuoden 2017 päivitys: 23 vuoteen!) .
kappaleista. Kokonaisuutena levy vaikutti minusta kuitenkin vähän liian softilta. Vuosien saatossa näkemykseni kuitenkin muuttui ja aloin yhä enemmän arvostaa levyn yhtenäistä soundimaailmaa, hallittua teematiikkaa ja ennen kaikkea mestarillista tuotantoa. Division Bellissa oli samoja aineksia kuin Pink Floydin aikaisemmissa mestariteoksissa. Levy tuntui kestävän ajan hammasta yllättävän hyvin.
Ensi arvioiden mukaan ”gunnarit” räjäyttivät pankin Hämeenlinnassa eilen. Alla illan settilista:
The End of The End chronicles the final tour from the band who forged the sound of metal – Black Sabbath. On 4th February, 2017, the band took to the stage in Birmingham, the city where it all began, to play the 81 st and final gig of The End tour – bringing down the curtain on a career that spanned almost half a century.
istä, jonka minä tunsin jo perustaessamme The Doorsin: herkän ihmisen, vähäpuheisen kaverin, haavoittuvan. Luulenpa, että juuri se järkyttää ihmisiä”.
Tällä levyllä Jim Morrison on kerrassaan magnificent! Myös klassisilla Doors‑levyillä hän on fantastinen, mutta tällä levyllä hän todella tuo itsestään esiin monia uusia puolia. Jim Morrison halusi, että hänet muistettaisiin runoilijana, mutta suuren yleisön mielessä hän on ikuisesti kapinallinen alkoholiin ja mahdollisesti huumeisiin kuollut rocktähti. Elävässä elämässä ja varsinkin tällä levyllä totuus on kuitenkin toinen. Jim on tällä levyllä AITO runoilija. Levyn lopullinen arvo riippuukin siitä, miten arvioidaan runojen musiikillinen säestys, joka on tehty runoilijan kuoleman jälkeen. Kuten edellä totesin on jäljelle jäänyt Doors‑ miehistö aivan varmaan paras kokooonpano musiikkilisesti toteuttamaan Jim Morrisonin ajatuksia.
WINTERLUDE FINLAND 