Bob Dylan: Time Out of Mind 1997

dylan timeSY355_Dylan on tehnyt levyjä jo yli 45 vuotta (vuoden 2017 päivitys: 55 vuotta!).  Dylanin studiolevyjen laajaan katraaseen mahtuu floppeja ja keskinkertaisia levyjä  (onneksi aika vähän) sekä erittäin hyviä ja jopa mestarillisia levyjä (onneksi aika paljon!).  Mestariteoksia on noin tusina, joista Time Out Of Mind 1997 (TOOM) on yksi.

TOOM on kuitenkin arvostelijan painajainen koska sillä on runsaasti sekä heikkouksia että vahvuuksia.  Olen kuluneen 10 vuoden aikana kuunnellut levyn alusta loppuun korkeintaan 30 kertaa, sen sijaan CD-soittimen ohjelmointitoiminnolla olen soittanut levyn varmaan yli 100 kertaa!  Tämä on vähän samanlainen levy kuin The Freewheelin’ Bob Dylan (1963) eli levyn huippukappaleet ovat todella upeita, mutta valitettavasti mukana on myös keskinkertaisuuksia. Kokonaiskuuntelussa TOOM toimii vähän huonosti, sillä yli 72 minuuttia pitkällä levyllä tylsät /keskinkertaiset kappaleet tekevät kuuntelusta hieman puuduttavaa. Modern Times (2006) on musiikillisena kokonaisuutena parempi koska sen kuuntelee innostuneena alusta loppuun saakka. Puutteistaan huolimatta TOOM on kuitenkin Dylan-klassikko, sillä levyn parhaat kappaleet edustavat jotain sellaista mitä populaarimusiikissa varsin harvoin kuulee!  Omalla sarallaan ne ovat painoarvoltaan samaa luokkaa kuin Mozartin ja Beethovenin parhaat teokset klassisen musiikin alueella.

dylan timeCS527339-01B-BIGAloitan arvosteluni levyn heikkouksista. Tosin nekin ovat vähän kinkkisiä siinä mielessä, että tällä levyllä osa heikkouksista kääntyy lopussa levyn vahvuuksiksi.  TOOMilla Dylanin ääni on monessa kohtaa riekaleina. Olisi kiva testata tämä levy henkilöllä, joka ei ole koskaan kuullut Dylania!  Lisäksi eräissä kappaleissa levyn soundi puuroutuu / sameutuu.  Muutamilla kappaleilla taas kaikua on käytetty aivan liikaa, niin paljon että se alkaa häiritsemään lauluesitystä.  Osa kappaleista on musiikillisesti varsin tylsiä.  Kun ylipitkästä Highlandista poistaa sanoituksen ja kuuntelee vain musiikkia, on se aika puuduttavaa.

Mutta sitten TOOMin  vahvuuksiin. Dylan kertoo tällä levyllä vanhuudesta, kuolemasta ja epäonnistuneista rakkaussuhteista.  Parhaiden kappaleiden  melodiat ja sanoitukset ovat todella kauniita, jotain sellaista mitä erittäin harvoin populaarimusiikissa kuulee.  Minulla on monta suosikkikappaletta tällä levyllä, mutta tänään suurimman vaikutuksen teki Standing In The Doorway, jossa on niin korkean potenssin epätoivoa, että se paradoksaalisesti alkaa lämmittää mieltä.

Yesterday everything was going too fast
Today, it’s moving too slow
I got no place left to turn
I got nothing left to burn

Tryin’ To Get To Heaven on myös ”sydänverellä”  kirjoitettu kappale, jolla on synkkyydestään huolimatta katharistinen vaikutus kuulijaan:

When you think that you lost everything
You find out you can always lose a little more
I’m just going down the road feeling bad
Trying to get to heaven before they close the door

bob-dylan-not-dark-yetErittäin kaunis melodia ja nerokas sanoitus on myös kappaleessa Not Dark Yet:
 
Well, my sense of humanity has gone down the drain
Behind every beautiful thing there’s been some kind of pain
….
I was born here and I’ll die here against my will
I know it looks like I’m moving, but I’m standing still
Every nerve in my body is so vacant and numb
I can’t even remember what it was I came here to get away from
             
TOOMin suurimpia vahvuuksia ovat sanoitukset. Ne eivät ole pelkästään mestarillisia sanoituksia, vaan todellista laulettua runoutta. TOOMin parhailla kappaleilla melodiarakenne ja lyriikka muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Rähjäisestä äänestään huolimatta Dylan on tällä levyllä parhaimillaan rock-laulujen kiistaton mestari. Laulujen tulkinnoissa on syvyyttä, inhimillistä lämpöä ja aitoa tunnetta. Tekstien fraseeraukset ovat omaperäisiä, hyvin dylanmaisia ja erittäin vaikuttavia.  Soundi on yllättävä ja innovatiivinen. Blues-numerot vuorottelevat raskaammin rokkaavien, jotenkin funk-henkisten rock-kappaleiden kanssa, joista hyvä esimerkki on hidastempoinen, mutta jännästi svengaava Can’t Wait

Ennen levyn ilmestymistä Dylan-piireissä kohistiin pitkästä Highlands-kappaleesta. Laulun alkuperäinen versio oli tiettävästi yli 20 minuuttia pitkä, mutta onneksi Dylan karsi kappaleesta joitain säkeistöjä.  Highlands -tarina on mielenkiintoinen, mutta musiikillisesti kappale on minusta vähän tylsä, eikä siinä ole samaa dramatiikkaa kuin Modern Timesin loistavassa päätöskappaleessa Ain’t Talkin’.                                      

Standing In The Doorway, Tryin’ To Get To Heaven ja Not Dark Yet ovat kuitenkin aivan omassa sarjassaan ja jo nämä kolme klassikkoa nostavat tämän levyn korkealle ja kauas!  Myös Love Sick sekä Make You Feel My Love*  ja ovat erittäin hienoja kappaleita. Ristiriitaisuuksista ja puutteista huolimatta tämä on selkeä Dylan -klassikko, levy josta kirjoitetaan vielä 100 vuoden kuluttua!

KLASSIKKO !  ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ 

Harri Huhtanen 2007

*vuoden 2017 päivitys: Make You Feel My Love on nykyään erilaisten laulukilpailujen vakiokamaa ja kun kilpailijalta kysytään minkä biisin hän aikoo esittää, on tavallinen vastaus: ”esitän Adelen kappaleen Make You Feel My Love” !

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s