Väitetään että kuukauden 13.päivä on epäonnen päivä. En ole sitä aikaisemmin uskonut, mutta ehkä siinä sittenkin on jotain perää, sillä kun katsoin aamulla 13.7. Forecan sääennusteen Porissa niin sen mukaan ei koko päivänä pitänyt sataa. Niinpä menin hyvillä mielin Kirjurinluotoon noin klo 19. Silloin päälavalla esiintyi Wilco.  Heti kättelyssä huomasin että aavalla kentäalueella oli hyytävän kylmä, vaikka keskiarvoisessti juuri heinäkuu on se vuoden lämpimin aika Suomessa. Ei puhettakaan siitä 13.7.17 Porin Kirjurinluodossa!  Aurinko pysytteli enimmäkseen pilvien takana ja lisäksi kävi hyytävä tuuli. Iholla lämpötila tuntui kuin olisi vain +10C lämmintä tai oikeammin sanoen ”kylmää”.  En tiedä johtuiko yleisökato kurjasta säästä vai siitä, ettei 75-vuotias Brian Wilson sittenkään vetänyt samalla tavalla yleisöä kuin Stingit ja vastaavat uudemmat tähdet.  Kenttä oli puolityhjillään ja VIP-alueet suorastaan ammottivat tyhjyyttään. Esim. lavan vasemmalla puolella olevalla Radio Aallon VIP-alueella, joka on suurin ja jonne mahtuisi kevyesti varmaan 3000 ihmistä tai ylikin, näkyi baaritiskin tienoilla norkoilemassa vain parikymmentä ihmistä!   Minua asia huvitti, koska olin juuri aamulla lukenut Pori Jazzin mainoksen, jossa kehotettiin nopeasti varmistamaan paikka Radio Aallon hienolla VIP-alueella! Toisaalta kaikki on suhteellista. Vaikka Suuri Areena alue näytti kovin tyhjältä, niin  jälkeen päin luin kuitenkin että paikalla oli ollut yli 10 000 ihmistä. Areena on niin iso että täydeltä se alkaa näyttää vasta kun ylitetään 25 000 raja. Saatiinhan sinne joitain vuosia sitten ahdettua lähes 60 000 Metallican musiikin ystävääkin!

Wilcon setti oli festivaalisetiksi käsittämättömän pitkä, varmaan yli kaksi tuntia. En ollut aikaisemmin kuullut Wilcoa. Bändin musiikki on hyvin erikoinen sekoitus uutta ja vanhaa ja erityisesti eri tyylejä. Samassa kappaleessa saattoi olla countryä ja progea. Hyvin erikoinen bändi. Osa kappaleista toimi, osa ei. Sitten alkoi sataa. Tunnetusti Areenalla ei juurikaan ole sateensuojia, VIP-aitioita lukuunottamatta. Onneksi Torres viiniyhtiö oli armollinen ja päästi jopa sellaiset asiakkaat, jotka eivät ostaneet heidän kojustaan mitään telttaansa. Sinne tosin valitettavasti mahtui vain noin 100 ihmistä eli se tuli hetkessä täyteen kun sade alkoi. En muista että olisin koskaan ollut Kirjurinluodolla niin kurjassa ilmassa. No, kerta se oli ensimmäinen ja pitää muistaa että oli tosiaan 13. päivä.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017     

En osaa sanoa miten monta kertaa olen ollut Pori Jazzeilla. En myöskään ole aivan varma minä vuonna olin paikalla ensimmäistä kertaa. Mutta koska olen kotoisin Porista ja vanhempani ovat asuneet Porissa sen jälkeenkin kun vuonna 1977 lähdin sieltä lopullisesti, niin minulla ei ole koskaan ollut sitä ongelmaa joka kiusaa nykyisin lähes kaikkia festivaalikävijöitä eli majoituksen puute. Pori ei ole turistikaupunki, joten Porissa on hyvin vähän hotelleja ja niiden kapasiteetti ei siksi riitä alkuunkaan jazzeilla, jolloin kaupunkiin virtaa kymmeniä tuhansia festivaalikävijöitä. Pori on jo pitkään tiedostanut ongelman ja järjestää siksi jazzeille kotimajoitusta.  Mutta kun sekään ei riitä. Niinpä lähikunnat ja kaupungit hyötyvät myös jazzeista sillä osa jazzvieraista majoittuu festivaalien aikaan mitä erikoisempiin paikkoihin, kuten Merikarvialle ja Raumalle. Rauma ehkä vetää pisimmän korren tässä majoituskilpailussa, sillä he ovat järjestäneet jazzvieraille bussikuljetuksia, jotka kulkevat Rauman ja Porin väliä lähes nonstoppina, vaikka normaalisti vuoroja kaupunkien välillä on hyvin vähän. Uskoakseni olin ensimmäistä kertaa Porin jazzeilla jo vuonna 1973, alaikäisenä. En muista kuka siellä silloin esiintyi, oli vaan coolia päästä mukaan kokemaan se festivaali -tunnelma. Sen jälkeen olen ollut jazzeilla varmaan yli 20 kertaa, viimeksi tänä vuonna.

Vaikuttavimmat esiintyjät?  Heitä on ollut vuosikymmenien varrella monia, mutta ehkä voimakkaimmin mieleen ovat syöpyneet Miles Davis (1984), Chuck Berry (1995), Bob Dylan (1996 ja 2014) ja Robert Plant (2015).  Nämä nyt nousevat ensimmäisenä mieleen. Sitten on iso joukko sellaisia huippunimiä, joiden konsertteja olen diggaillut, mutta jotka eivät nyt välttämättä ole olleet niitä ikimuistoisempia kokemuksia. 1990-luvulta tulee heti mieleen B.B King (1995), Stevie Windwood (1997) ja  Ray Charles (1999). 2000-luvulta Peter Green (2001), Stevie Wonder ja Van Morrison (2004) sekä tietenkin Sting (2006). 2010-luvulta pitää mainita ainakin nämä pääesintyjät: Jeff Beck (2010), Eric Burdon (2013) ja Brian Wilson (2017).    Varmaan ison joukon huippunimiä tässä unohdin kokonaan, mutta kirjaan tähän nyt vain niiden artistien konsertit, jotka aivan välittömästi tulevat mieleeni.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017  

2000-luvun lähestyessä alkoi olla selvää, että jos Pori Jazz aikoi jatkaa valitsemallaan linjalla eli että muutaman huippu rock- tai poptähden konserteilla maksettiin muiden esiintyjien palkkiot, niin Pori Jazz -organisaation oli pakko saada käyttöönsä isompi konserttialue, sillä vanhaan Kirjurinluotoon mahtui maksimissaan vain 20 000 ihmistä ja 1990-luvulla paikallislehdessä kirjoitukset pääkonserttien jälkeisestä tilanteessa vanhassa Kirjurinluodossa kävivät yhä kiusallisemmiksi kaupungin päättäjille. Onneksi Kirjuriluodon vieressä oli valtavan suuri delta-alue, johon oli mahdollista rakentaa kansainväliset mittasuhteet täyttävä konserttialue. Mutta mistä rahat?  Onneksi EU myönsi tätä kulttuurihanketta varten paljon avokätisemmin rahaa kuin valtio tai edes Porin kaupunki. Uusi uljas Areena valmistui vuonna 2001 ja tuli maksamaan 1 700 000 euroa, josta EU tukena saatin lähes kolmasosa. Areenan alue on niin suuri, ettei kukaan varmaan uskonut senkin tulevan jossain vaiheessa täyteen. Areena palveluineen mitoitettiin 30 000 yleisön tarpeita varten. Vuonna 2009 nähtiin kuitenkin sekin ihme, että Areena ylibuukattiin, sillä Metalican konserttiin saapui peräti 60 000 kuulijaa!  Tämän jälkeen päätettiin yleisömäärä, turvallisuussyistä rajoittaa 40 000:een. Se onkin sitten viime vuosina riittänyt.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017   

Pori Jazzin alku oli vaatimattomimmista vaatimattomin: kaksi konserttia ja yhdet jamit, yleisöä pääkonsertissa lauantaina oli noin 600.  Säilyneen kirjanpidon mukaan  Pori Jazz 66 tuotti järjestäjille voittoa 379 markkaa. Kun toimitsijajoukolle oli tar­jottu kii­tosoluet ja makkaraa, taloudelliseksi tulokseksi jäi 49 markkaa!

1970-luvulla Pori Jazz alkoi kuitenkin nopeasti kasvaa. Perinteisen ja modernin jazziin lisäksi Kirjurinluodossa kuultiin proge-musiikkia, mm. Suomen suuri kitaristilupaus Jukka Tolonen esiintyi päälavalla.  Jo vuonna 1970 Pori Jazzin eri tapahtumiin ostettiin yhteensä 17 000 lippua. Vuonna 1974 myös festivaalien logistiikka ja fasiliteetit paranivat aimo harppauksella kun Porin kaupunki rakensi Kirjurinluotoon pysyvän esiintymislavan sekä Raumansillan. Takana olivat kapulalossin ja ponttonisiltojen ajat. Perillä eivät esiintyjiä ja kulijoita odottaneet vuosittain erilaiset kakkosnelosesta ja kovalevystä kootut esiintymislavat.

1980-luvulla festivaali kasvoi edelleen ja muutettiin 5-päiväiseksi. Artisteja buukattiin niin innokkaasti, että menot kasvoivat suuremmiksi kuin tulot, vaikka festivaalin yleisömäärä esim. vuonna 1984 oli varsin suuri, noin 50 000 henkilöä. Tuona vuonna varsinaisia konsertteja järjestettiin jo 77 kpl, joista ilmaiskonsertteja oli yli 40 kpl. Muusiikkoja festivaaleilla oli tuossa vaiheessa jo noin tuhat.

1990-luvun alussa Pori Jazzilla oli velkaa niin paljon, että koko festivaalin tulevaisuus oli vaakalaudalla. Valtiolta ja Porin kaupungilta ei herunut niin paljon tukea, että meno olisi voinut jatkua yhtä suurellisena kuin ”kultaisella” 1980-luvulla, jolloin kaikki jazzin huippunimet vuosi toisensa jälkeen tulivat Poriin. Pahimmillaan yhdistyksellä oli velkaa yli 6 miljoonaa markkaa (= yli miljoona euroa).  Niinpä hallinnossa tehtiin rajuja muutoksia. Kangas siirrettiin pois talousasioiden hoidosta ja talouden hallinnoimista varten nimettiin uusi johtaja Harri Kainulainen, joka onnistuikin vuosi vuodelta pienentämään Jazzin velkaa.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017