Pori Jazz, osa 4

Kirjurinluoto Arena jazz pieni

2000-luvun lähestyessä alkoi olla selvää, että jos Pori Jazz aikoi jatkaa valitsemallaan linjalla eli että muutaman huippu rock- tai poptähden konserteilla maksettiin muiden esiintyjien palkkiot, niin Pori Jazz -organisaation oli pakko saada käyttöönsä isompi konserttialue, sillä vanhaan Kirjurinluotoon mahtui maksimissaan vain 20 000 ihmistä ja 1990-luvulla paikallislehdessä kirjoitukset pääkonserttien jälkeisestä tilanteessa vanhassa Kirjurinluodossa kävivät yhä kiusallisemmiksi kaupungin päättäjille. Onneksi Kirjuriluodon vieressä oli valtavan suuri delta-alue, johon oli mahdollista rakentaa kansainväliset mittasuhteet täyttävä konserttialue. Mutta mistä rahat?  Onneksi EU myönsi tätä kulttuurihanketta varten paljon avokätisemmin rahaa kuin valtio tai edes Porin kaupunki. Uusi uljas Areena valmistui vuonna 2001 ja tuli maksamaan 1 700 000 euroa, josta EU tukena saatin lähes kolmasosa. Areenan alue on niin suuri, ettei kukaan varmaan uskonut senkin tulevan jossain vaiheessa täyteen. Areena palveluineen mitoitettiin 30 000 yleisön tarpeita varten. Vuonna 2009 nähtiin kuitenkin sekin ihme, että Areena ylibuukattiin, sillä Metalican konserttiin saapui peräti 60 000 kuulijaa!  Tämän jälkeen päätettiin yleisömäärä, turvallisuussyistä rajoittaa 40 000:een. Se onkin sitten viime vuosina riittänyt.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017   

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s