Hank Williamsin (1923-53) tarina, osa 4

Vuoden 1945 promokuvassa vuodelta  Hank soittaa viulua silloisessa Drifting Cowboys -bändissään. 

74300927-x600

Amerikka liittyi toiseen maailmansotaan vuonna 1941 ja siitä alkoivat vaikeammat ajat Hankille, sillä kaikki hänen vakibändinsä jäsenet joutuivat rintamalle. Hank ei joutunut mukaan, koska hänellä oli 4F-luokitus rodeo-onnettomuuden jäljiltä. Korvaavat bändin jäsenet kieltäytyivät yksi toisensa jälkeen työskentelemästä Hankin kanssa hänen pahenevan alkoholisminsa vuoksi. Hank tuli myös radio-ohjelmiinsa päihtyneenä ja niinpä elokuussa 1942 WSFA-radioasema erotti hänet tästä syystä. Noihin aikoihin eräs Grand Ole Opry -tähti totesikin Hankille: ”Sinä ole miljoonan taalan tähti, jolla on 10 sentin aivot!”. Sodan aikana Hank joutuikin baarikeikkojensa ohella hankkimaan elantoaan mm. työskentelemällä eräällä laivatelakalla.

Hankin vaimo ja manageri Audrey.

4447390

Vuonna 1943 Hank tapasi Audrey Sheppardin, jonka kanssa hän avioitui seuraavana vuonna, myöhemmin avioliitto kuitenkin mitätöitiin, koska Audreyn eroprosessi edellisestä miehestään oli kesken.  Vuonna 1945 elämä alkoi taas hymyillä Hankille, sillä hän pääsi jälleen esiintymään WSFA-asemalle. Hank kirjoitti uusia lauluja viikottain ja julkaisi ensimmäisen laulukirjansa, nimeltään Original Songs Of Hank Williams. Kirjasessa oli kymmenen Hankin kirjoittaman kappaleen lyriikat ja sen päätarkoitus oli saada suuri yleisö entistä paremmin tietoiseksi siitä, että Hankin hitit olivat pääasiassa hänen omia sävellyksiään. Original Songsilta löytyy seuraavien kappaleiden sanoitukset: Mother Is Gone, Won’t You Please Come Back, My Darling Baby Girl, Grandad’s Musket, I Just Wish I Could Forget, Let’s Turn Back the Years, Honkey-Tonkey, I Loved No One But You, A Tramp On The Street, You’ll Love Me Again.

20160716hh

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s