Bob Dylan and The Band: The Basement Tapes 1975 – osa 4/4

bobdylanbasementtapesOdds and Ends /  Orange Juice Blues  (Richard Manuel) /  Million Dollar Bash / Yazoo Street Scandal (Robbie Robertson)  / Goin’ to Acapulco / Katie’s Been Gone (Manuel, Robertson) /  Lo and Behold! / Bessie Smith  (Rick Danko, Robertson) / Clothes Line Saga /  Apple Suckling Tree /  Please, Mrs. Henry / Tears of Rage (Dylan, Manuel)  //  Too Much of Nothing  / Yea! Heavy and a Bottle of Bread / Ain’t No More Cane / Crash on the Levee (Down in the Flood) /  Ruben Remus Manuel, Robertson / Tiny Montgomery / You Ain’t Goin’ Nowhere /  Don’t Ya Tell Henry /  Nothing Was Delivered /  Open the Door, Homer /  Long Distance Operator /  This Wheel’s on Fire  (Danko, Dylan)

Jos The Basement Tapes olisi julkaistu tuoreeltaan eli alkuvuodesta 1968, olisi sen sisältö ollut varmaan aika samanlainen kuin rekisteröidyn ja muille artisteille tarjotun 14 kappaleen Dwarf demon (katso artikkelin edellinen osa). Siksi on hyvin yllättävää ,että kun virallinen The Basement Tapes albumi lopulta vuonna 1975 julkaistiin, oli siltä jätetty pois sellaiset klassikkokappaleet kuin I Shall Be Released ja The Mighty Quinn. Vuoden 1975 Basement tuplalle päätyi kuitenkin suurin osa eli 12 Dwarf demon 14:sta kappaleesta. Vuoden 1975 The Basement Tapes albumin rungon muodostavat siis vuoden 1967 Dwarf demon -äänitteet. Näiden lisäksi mukaan otettiin Dylan esittämistä kappaleista Odds and Ends, Goin’ to Acapulco, Clothes Line Saga ja Apple Sucking Tree. The Bandin esittämiä kappaleita on ripoteltu pitkin levyä ja ne jotenkin katkaisevat jatkumon, vaikka äänitteet on yritetty “standaroida” kuulostamaan samanlaisilta kuin alkuperäiset vuoden 1967 The Basement Tapes -äänitteet.  The Band  on hyvä, sitä en kiistä, mutta olisi ehkä ollut järkevämpää erottaa heidän äänitteensä omaksi kokonaisuudekseen ja koota Dylanin esitykset yhteen. Näin levystä olisi tullut yhtenäisempi. Lisäksi vuonna 2017 kismittää se mitä kaikkia “aarteita” jäi tältä vuoden 1975 julkaisulta pois!  Mutta tätä on ehkä turha valittaa, sillä sama on toistunut myöhemminkin useilla Dylanin virallisilla levyillä. Dylan jättää timantteja julkaisematta ja saattaa niiden tilalla julkaista keskinkertaisia kappaleita. Mutta julkaistu mitä julkaistu.

bandYhteenvetona totean että eri tavoin toteutettuna vuoden 1975 The Basement Tapes olisi voinut olla yksi Dylanin uran merkkipaaluista. Erinomaista materiaalia kertyi näissä vuoden 1967 sessioissa niin  valtavasti. Julkaistu albumi on pikemminkin salaisuuden verhon raottamista ja kun lisäksi kappaleet koottiin levylle hyvin erikoisella tavalla ei voida puhua mistään “mestariteoksesta”, vaikka vuonna 1975 New York Timesin kriittikko niin väittikin. Tällaisenaan vuoden 1975 The Basement Tapes on hieno näyte siitä miten paljon Dylanin tyyli muuttui vuonna 1967 kiihkeiden, avantgardisten rockvuosien 1965-66 tyylistä. Tämä tyylinmuutos ei kuitenkaan vaikuttanut negatiivisesti Dylanin kykyyn kirjoittaa kuolemattomia kappaleita. Tästä osoituksena ovat The Basement Tapesille mukaan otetut vuoden 1967 äänitteet Tears Of Rage, You Ain’t Goin’ Nowhere sekä This Wheels On Fire.

Tuotannollisista puutteistaan huolimatta hyvä levy!   * * * *

Harri Huhtanen 2017

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s