Bob Dylan: The 1966 Live Recordings – Take 8

dylan1966worldtour1966- kokoelman keikoista suurin osa on Soundboard -äänitteitä eli hyvätasoisia.  Muutamassa on kuitenkin merkillisiä tasonvaihteluita ja jopa yleisön taustaääniä, jotka viittavat siihen että joitain nauhoituksia olisi ”paikkailtu” muilla äänitteillä?  En tosin tiedä voiko tämä olla oikea selitys, koska kokoelman varsinaiset yleisöäänitteet ovat niin huonotasoisia että jos soundboard -äänitettä olisi täydennetty yleisöäänitteellä olisi kyllä amatöörikuulijakin sen huomannut.  Olipa syy tasonvaihteluun mikä hyvänsä on tilanne se, että myös näissä julkaistuissa soundboard -äänitteissä on laatueroja tai jos ei ole niin sitten laatuerot johtuvat digitaalisesta masteroinnista. Valitettavasti aika monella levyllä huuliharppu on digitalisoitu aivan liian kireäksi, kovassa kuuntelussa se vihloo korvia ja siksi ei kuulosta lainkaan mukavalta.  Kuulemissani 1960-luvun analogiäänitteissä ei tätä ongelmaa ole. Digitalisointi olisi ollut mahdollista tehdä siten, että huuliharppukin olisi kuulostanut miellyttävältä. Esimerkiksi Kööpenhaminan äänitteen digitalisoinnissa jotain on tehty erittäin hyvin, koska siinä huuliharppu toistuu kohtalaisen luonnollisena.  Tuo digitaalinen kireys vaivaa joillain kokoelman äänitteillä muitakin instrumentteja, tosin ei niin selvästi kuin huuliharppua, mutta kuitenkin hieman häiritsevästi.  Mutta se mikä on digitalisoitu voidaan masterista digitalisoida uudestaan eli voi olla että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa saamme kuulla ainakin osan näistä äänitteistä enemmän analogista muistuttavassa muodossa eli pehmeämpinä ja miellyttävämpinä. Teknologia on jo olemassa ja tällaisia upeilta kuulostavia digitaaliäänitteitä on jo tehty, kyse on vain siitä miten äänitteen frekvenssijakaumaa käsitellään ja mitä frekvenssejä ja millä volyymillä korostetaan digitalisoinnissa.

Harri Huhtanen 2018

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s