LIIKAA BASSOA?

Kuvan kaiuttimilla hoituvat vaikeammatkin äänitteet!

Roger Waters julkaisi viime vuonna (2023) kaksi hienoa soolo-albumia: The Lockdown Sessions  sekä The Dark Side Of The Moon Redux. En tiedä liittyykö tämä siihen että digitaaliset äänitteet ovat koko ajan parantuneet vai siihen että basisti Waters on erityisesti näillä levyillä päättänyt (yli)korostaa bassoa.

Kirjoitan tästä koska minulla on saunan pukuhuoneessa neljän pikkukaiuttimen äänentoistojärjestelmä. Erityisesti olen ollut tyytyväinen A&E -firman pikkukaiuttimiin jotka hankin noin 20 vuotta sitten. Aikaisemminkin joillain CD -levyillä olen joutunut vahvistimesta vähentämään basson tasoa, mutta se on yleensä auttanut. Vinyylilevyillä en muista koskaan olleen liikaa bassoa. Nyt kuitenkin nämä Watersin CD -levyt vaikuttavat muutamien kappaleiden osalta niin bassovoittoisilta että pikkukaiuttimeni eivät niistä kunnialla suoriudu. Niinpä testasin samat levyt olohuoneeni legendaarisilla B&W 801 -kaiuttimilla (samaa merkkiä käytettiin aikanaan myös Lontoon legendaarisilla Abbey Road -studioilla). Näissä kaittimissa minulla on erillinen bassoyksikkö joka on erikoistunut poikkeuksellisen alhaisten bassojen toistoon. Täytyy sanoa, ettei CD:eillä ole äänitysvirheitä joita aluksi epäilin sillä B&W -kaiuttimet toistivat kaikki kappaleet ilman bassoreduktiota ihan hyvin. Tosin samalla kuulin että näillä ongelmakappaleilla on todella syvät ja voimakkaat bassot. Voi olla ettei tämä ongelma esiinny jos kuuntelee näitä levyjä ”kevyellä” äänentoistolla suoraan tieokoneella vaikkapa Spotifyn kautta. Mutta siis kun vanhan liiton harrastajat haluavat kuunnella musiikkia CD- ja vinyylisoittimista laadukkaan vahvistimen ja laadukkaiden kaiuttimien kautta niin heille tämän jutun kirjoitin eli jos kaiutin särkee joissain näiden Waters-levyjen  kappaleissa niin nyt tiedätte, että kyse ei ole äänitysvirheestä vaan siitä että CD:lle on pakattu ehkä vähän liikaakin informaatiota tavallista musiikinkuuntelijaa ajatellen.

Harri Huhtanen 2024           

UNELMIA JA BÄNDIHOMMIA (2023)

Äimä-Rock Iittalassa kesällä 1978. Leevi And The Leavingsien ensmmäinen ja samalla viimeinen live-keikka josta on nyt löytynyt 10 minuuttinen kaitafilmi-taltiointi. Osa siitä nähdään uudessa Unelmia ja Bändihommia -dokumentissa.

Tämä upouusi, lähinnä Gösta Sundqvistin nuoruusvuosista kertova dokumentti ilmestyi Yle Areenaan 16.12.24. TV:ssä se esitetään torstaina 19.12.24. Jos joku teistä lukijoista ei ehdi katsoa torstain esitystä TV:stä niin ei hätää sillä dokumentti on nähtävillä Areenassa peräti vuoteen 2034 saakka! Tämä osoittaa että myös Yle pitää nyt julkaistua uutta dokumenttia kulttuurihistoriallisesti merkittävänä.

Tässä Jussi Eskolan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa dokumentissa on monta hyvää asiaa. Hienoa on se, ettei tämä mene edes osittainkaan päällekkäin aikaisemmin nähtyjen LATL -dokumenttien kanssa. Kaikki kuvamateriaali ja valtaosa äänitteistä on ennen julkaisemattomia. Tarina keskittyy pääasiassa LATL -bändiä edeltäviin vuosiin 1972-77.  Debyyttialbumin syntyvaiheita käsitellään lyhyesti, mutta muu materiaali keskittyy siihen mitä Gösta ja hänen soittokaverinsa Reijo Inna (rumpali) sekä Juha Partanen (basso) puuhasivat vuosina 1972-77. Reijo ja Juha ovat penkoneet varastotilojaan ja löytäneet ison laatikollisen C-kasetteja, joille on tallennettu kaverusten alkuvaiheen bändien harjoituksia, radio-ohjelmia ja myös muutama Göstan ennen kuulematon haastattelu. Hifisteille varoituksen sana: ohjelmassa kuullut C-kasettiäänitteet sekä harvinaisen kaitafilmin ääni ovat todellista Lo-Fi -tasoa!  Tätä ei siis voi suositella herkkäkorvaisille ja niille jotka odottavat aina saavansa kuulla viimeisteltyä musiikkia. Mutta toisaalta äänitteiden rupisuus lisää autenttisuuden tunnetta ja sitä että todella kuvataan nuoria miehiä jotka vasta opettelivat soittamaan ja äänittämään ja joilla ei ollut rahaa ostaa kunnollisia äänityslaitteita, mutta intoa musiikintekemiseen sitäkin enemmän.

Suosittelen! Ohjelmasta opin paljon uutta vaikka jo kuvittelin tietäväni lähes kaiken Göstasta ja LATL-bändistä. En esimerkiksi tietänyt että Göstan kaverit nimittivät häntä aina Gödeksi ja tällä nimellä myös vanhoja aikoja muistelevat Inna ja Partanen häntä koko ohjelman ajan kutsuvat.

Harri Huhtanen 2024           

DAVID GILMOUR: LUCK AND STRANGE (2024) – osa 2

Vinyylilevyjen harrastajana pyrin ostamaan aina artistin vinyylilevyn ellei ole jotain tärkeää syytä poiketa tästä. Viime aikoina olen huomannut sellaisen merkillisen hintakehityksen että Suomessa vinyylilevyistä pyydetään tuplasti vastaavan CD:n hinta. Minulle tämä ei ole hidaste mutta ymmärrän hyvin jos joku 20-vuotias nälkäbudjetilla elävä opiskelija ei halua maksaa perusvinyylilevystä 45 euroa tai jopa enemmän! Asia harmittaa minua siksi  että 2000-luvulla vinyylien myynti on lisääntynyt merkittävästi, mutta valitettavasti samanaikaisesti levyjen myyntiliikkeet ovat nostaneet vinyylien hintoja joka vuosi ja pahaa pelkään että tälainen myyntipolitiikka pikkuhiljaa hyydyttää uudestaan vinyylien lupaavasti kasvaneen myynnin.

Mutta siis takaisin asiaan eli tuohon tärkeään syyhyn ostaa Gilmourin uusi albumi CD:nä. Vinyylillä joka siis maksaa tuplasti saman kuin CD-versio on vain 9 kappaletta mutta perus-CD:llä joka maksaa vain 21 euroa on kaksi (tärkeää) bonuskappaletta. Ja sekään ei välttämättä kohdistaisi valintaa CD:n puoleen, MUTTA nyt ero vinyylin ja CD:n tarjoamassa musiikissa on niin merkittävä että suosittelen ostamaan nimenomaan CD:n. Nämä CD:n kaksi bonus-kappaletta ovat erittäin hienoja ja puolet halvemmalla hinnalla saa 17 minuuttia ylimääräistä merkityksellistä musiikkia!   

Ensimmäinen Bonus-kappale on Yes, I Have Ghost  jossa esiintyy myös Gilmourin tytär Romany. Kappale on erittäin Leonard Cohen -henkinen, muttei kuitenkaan plagiaatti, lähinnä yhtäläisyys on esitystavassa, melodiassa ja soittimien valinnassa. Mutta tämän albumin todellinen helmi on alkuperäinen Richard Wrightin kanssa vuonna 2007 äänitetty 12 minuutin kestoinen  Luck and Strange -jami. Wright kuoli 2008 ja ehkäpä Gilmour tällä levyllä haluaa nimenomaa kunnioittaa aivan liian aikaisin menehtynyttä bändikaveriaan.

Harri Huhtanen 2024

Rough and Rowdy Ways, World Wide Tour 2021-2024 -osa 22

Vuoden 2024 kiertue päättyi Lontoon Royal Albert Hallin keikkoihin. Kun Dylanin keikkoja ei enää saa kuvata niin oheisen jutun kirjoittaja turvautui piirokseen.

EUROOPPA 2024   -osa 2

Dylanin kolme vuotta kestänyt RARW -kiertue on päättynyt. Valitettavasti Dylan ei tällä kiertueella esiintynyt ollenkaan Suomessa eli RARW -livetulkinnat jäivät meiltä suomalaisilta kuulematta. Kaiken kaikkiaan Euroopan kiertue 2024 oli melko yllätyksetön sillä Dylanin settilistat toistuivat samanlaisina illasta toiseen.  Setissä oli 17 kappaletta, joista 9 oli RARW-albumilta ja 8 muita ja näistä peräti 7 Dylanin 1960-luvun tuotannosta. Aloituskappaleeksi vakiintui vanha sotaratsu All Along The Watchtower  ja päätöskappaleena kuultiin illasta toiseen Every Grain Of Sand.

Mitä seuraavaksi? Edelleen uskon että Dylan jatkaa keikkailua, mutta minkälainen settilista on vuonna 2025 se jää nähtäväksi. Uskoisin ettei Dylan enää neljättä vuotta jatka RARW-albumin promoamista, vaan jatkossa ehkä kuullaan taas vähän laajemmalla skaalalla Dylanin tuotantoa joka käsittää nykyään jo yli 500 omaa kappaletta.   

Harri Huhtanen 2024

THE CURE: Songs Of A Lost World (2024) – osa 4

Minulle tulee viikottain sähköpostiin Suomen virallinen levyjen ja äänitteiden myyntilista. Suoratoistopalvelut ovat muuttaneet sitä radikaalisti ja erityisesti se on tuonut esiin ”sukupolvien kuilun” eli nuoriso kuuntelee musiikkia suoratoistona ja ilmeisesti valtapuolisesti yksittäisiä hittejä. Fyysinen albumilista taas perustuu konkreettisiin, myytyihin levyihin ja se on nykyään täysin erilainen kuin päälista jonka sijoituksissa lasketaan mukaan myös nettistriimaukset ja lataukset.   

Viikon 46 lista näyttää erittäin konkreettisesti tämän listojen ja ostajien eron. Päälistalla kärjessä komeilevat nuoret suomalaisartistit ja Curen uusin albumi on vain muutamassa viikossa  pudonnut siellä jo sijaluvulle 18 !  Fyysisella albumilistalla se on sen sijaan noussut ykköspaikalle! Eli fyysisiä levyjä ostavat henkilöt onneksi osaavat arvostaa tätä upeaa albumia, joka oman arvioni mukaan on yksi Curen koko uran parhaimmista ellei peräti paras albumi.    

Harri Huhtanen 2024

NICK BROOMFIELD: THE STONES AND BRIAN JONES (2023)

Brian Jones on lähinnä tunnettu siitä että hän kuoli vain 27-vuotiaana ja käytti paljon alkoholia ja huumeita. Siksi on hienoa että Broomfield  julkaisi tämän dokumenttifilmin Brianista viime vuonna. Se on nyt nähtävissä myös YLE Areenassa peräti kahden vuoden ajan.   Kannattaa katsoa!

Brian oli yllättävän tärkeä henkilö Stonesien alkuvuosina.  Ensinnäkin hän perusti Stonesit ja antoi bändille nimen Muddy Watersin kappaleen mukaan. Brian soitti Stonesien alkuvuosien albumeilla peräti 30 eri instrumenttia! Hän menetti kuitenkin jo muutamassa vuodessa johtoasemansa Jaggerille , koska  vähitellen Jagger bändin päävokalistina sai eniten huomiota ja lisäksi Brianin ongelmana oli se ettei hän säveltänyt Stonesien biisejä, vaan Jagger ja Richards  merkittiin tekijöiksi. Toki Brianin osuus kappaleiden sovituksissa oli merkittävä, mutta se ei riittänyt bändin johtajan paikan säilyttämiseen. Niinpä Brian alkoi turhautua ja myös Jagger turhautui, koska Brian ei ollut enää huumeongelmansa vuoksi luotettava työskentelykumppani ja siksi hänet erotettiin bändistä kesällä 1969 ja vain joitain viikkoja sen jälkeen hänet löydettiin kuolleena omasta uima-altaastaan. Siitä lähtien myös erilaiset salaliittoteoriat ovat eläneet eli on uskottu että Brian murhattiin. En lähde tässä avaamaan näitä teorioita. Pääasia on se, etttä Brianin merkitys  Stonesin musiikillisessa tuotannossa päättyi vuonna 1969. Sitä ennen hän kuitenkin jätti merkittävän jäljen bändin alkuvaiheen levyille, jotka eivät olisi olleet niin hyviä ilman häntä.    

Harri Huhtanen 2024        

DAVID TEDESCHI:  BEATLES’64 (2024)   – osa 1

Uudessa Beatles -dokumentissa nähdään muun muassa runsaasti kohtauksia jotka on kuvattu Beatlesien New Yorkin hotellihuoneessa ja kiertuematkoilla.

Kuten aikaisemmin kirjoitin: kysyntä lisää tarjontaa. Beatles on niin suosittu maailmanlaajuisesti että fanit haluavat edcelleen, 54 vuotta bändin viimeisen konsertin jälkeen, uusia Beatles-julkaisuja. Ja onneksi arkistojen kätköistä edelleen löytyy materiaalia mitä ei ole aikaisemmin julkaistu.

Get Back -dokumentti  oli todella hieno ja sisälsi valtavasti ennen julkaisematonta materiaalia. Siinä suhteessa Beatles’64 ei kyllä pysty kilpailemaan, mutta kulttuurihistoriallisessa katsannossa tämä on epäilemättä tärkeä dokumentti ja hienoa että se on nyt julkaistu Disney plus -kanavalla.  Valitettavasti tässä vaiheessa dokumentti ei ole muualla nähtävissä. Dokumentti julkaistiin Disney-kanvalla 29.11. ja katsoin sen heti julkaisupäivänä.

Miksi tämä Beatlesien helmikuun 1964 promokiertue USA:ssa oli niin tärkeä?  Sen vuoksi että vaikka Beatles oli jo 1963 noussut Euroopan suosituimmaksi popbändiksi niin 1963 USA:ssa Beatles ei vielä ollut tunnettu eivätkä heidän levynsä vielä päässeet edes USA:n TOP100 -listalle. Kaikki tämä muuttui dramaattisesti alkuvuodesta 1964 kun useampi Beatles -single nousi USA:n listojen kärkeen ja dokumentti valottaa hyvin sitä valtavaa fanihysteriaa eli beatlemaniaa, joka iski viruksen lailla voimalla myös USA:aan.

Promokiertue kesti vain kaksi viikkoa ja Beatles soitti tällä kiertueella vain viisi lyhyttä keikkaa. Ensimmäinen minikeikka oli Ed Sullivanin TV-showssa New Yorkissa . Sitten seurasi varsinainen keikka Washington DC:ssä ja uusi TV -esiintyminen Sullivan  -showssa Washingtonissa ja sitten kaksi minikeikkaa (vain 34 minuuttia) New Yorkin kuuluissa Carnegie Hallissa. Promokiertueen päätteeksi he esiintyivät  vielä Miamissa. Jossain kirjoitettiin että he olisivat esiintyneet myös Washingtonin Englannin suurlähetystössä mutta itse elokuvassa annetaan ymmärtää että he olivat siellä vain vieraina. Alvar Aalto taisi aikoinaan sanoa ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan.  Niinpä USA:ssa kehutut Beatlesit saivat dokumentin mukaan todella tylyä kohtelua oman maansa suurlähetystössä.  Dokumentissa sanotaan että George Harrison  olisi illan jälkeen jopa itkenyt omien maamiestensä tylytyksen vuoksi. Englanti oli vielä 1960-luvulla erittäin voimakkaasti luokkayhteiskunta ja siksi työläispiireistä nousseita poptähtiä pidettiin nousukkaina joita ei kuulunut arvostaa. Asia muuttui nopeasti tämän jälkeen kun Beatleseista tuli maailman suosituin popbändi ja yksi Englannin johtavista vientibrändeistä.

Beatlesien ensimmäinen esiintyminen Ed Sullivan Show’ssa teki ennätyksen: sitä seurasi yli 30% Amerikan väestöstä eli katsojia oli yli 74 miljoonaa! Näin Beatlesit nousivat yhden TV-esiintymisen ansiosta kertaheitolla maailmanmaineeseen.

Harri Huhtanen 2024

Neil Young: Archives Vol III 1976-1987 (2024)-osa 2

1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alkupuolella Youngilla oli monia eri nimisiä säestysryhmiä mutta lopulta hän tajusi että Crazy Horse on se ainoa oikea!

Olen nyt kuunnellut kaikki nämä 17 levyä, joissa on yhteensä 14 tuntia musiikkia. Nyt olen jo kakkoskierroksella ja levyssä 3b. Tämä ei ole ainoa levy joka tarjoaa hienoja yllätyksiä. Kokonaisuutena Vol. III materiaali on epätasaista mutta ehkä se kuuluu asiaan sillä nämä arkistoboksit eivät ole mitään Greatest hits -kokoelmia. Vielä 1970-luvulla ajatus siitä että levy-yhtiö julkaisisi virallisesti Outtakes– äänitteitä oli täysin vieras. 1990-luvulla asia muuttui totaalisesti eli levy-yhtiöt ja artistit alkoivat avata äänitearkistojaan suurelle yleisölle suunnatuissa bokseissa joissa saattoi olla kymmeniä levyjä. Fanitus ja 1970-luvun nuorison keski-ikäistyminen mahdollista myös sen että nämä kovahintaiset julkaisut kävivät kaupaksi. Suosikkiartistin tekemisiä haluttiin seurata tarkemmin kuin vain viralliselle levylle valittujen otosten perusteella.

Kuukauden kuuntelusession jälkeen pidän entistä enemmän tästä Youngin kolmannesta arkistoboksista. Vaikka mukana on vähemmän kiinnostavia äänitteitä niin sitten toisaalta löytyy paljon harvinaisia helmiä joita diggaan nyt  toisella kuuntelulla vielä enemmän kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla.          

Harri Huhtanen 2024        

GONG: PROMENADISALI, PORI 18.11.2024   – Osa 3

Nyky-Gong ei ole tribuuttibändi.Voin tämän nyt syvällä rintaäänellä todeta kahdesta syystä: ensinnäkin en tunnistanut kuin yhden kappaleen Porin konsertissa ja se johtui siitä, ettei minulla vielä ollut Allenin kuoleman jälkeen julkaistuja levyjä ja toiseksi nyt kun minulla on niitä useampikin niin kuuntelun perusteella olen todennut että Torabilla ja kumppaneilla on aivan oma tyylinsä. Se on kuitenkin Gong -filosofian mukaista musiikkia eli uskon ,että Allen pilvenreunalta peukuttaa heille tyytyväisenä. Kaiken kaikkiaan Allen on ollut vain tämän musiikkisuuntauksen ja musiikillisen filosofian alkuunpanija, todellisuudessa hän oli 1970-luvun puolivälistä lähtien pitkään syrjässä ja silti Gong versoi yhä uusia ”silmuja” eli alettiinkin puhua Gong-perheestä, useamman bändin kokonaisuudesta, jota yhdisti vain Gong-filosofia. Mitä on Gong -filosofia? Sitä ei edes Allen ole määritellyt tarkkaan, mutta keskeistä sille on vapaus (freedom)  ja universaalisuus. Tämä tuli hienosti esille myös Porin konsertin loppupuolella. Mutta siitä tarkemmin juttusarjani myöhemmissä osissa.    

Text & Photo: Harri Huhtanen 2024