Tekijä: HarriH

Bob Dylan: Fragments – Time Out of Mind Sessions (1996-1997), The Bootleg Series Vol.17 -osa 1

Dylan-harrastajat voivat taas kerran nauttia Dylanin ehtymättömien äänitearkistojen harvinaisista hedelmistä kun 27.tammikuuta 2023 ilmestyy Bootleg Series -sarjassa (Vol.17) vuosien 1996-97 äänityssessioista peräti kolme CD:tä ja lisäksi boksilla on mukana mielenkiintoinen UUSI miksaus Dylanin 1990-luvun menestyslevystä Time Out Of Mind (TOOM). CD4:llä on live-äänitteitä konsserteista 1998-2001. Kuten aikaisemminkin tulee levyjen mukana kirja jossa kerrotaan kattavasti ajankohdan tapahtumista. Jos ei halua ostaa 5CD:n tuhtia ja hintavaa boksia (154e) niin tarjolla on myös suppeampi ja huomattavasti edullisempi (32e) 2CD:n painos.

CD1 – Time Out of Mind (2022 Remix)
1. Love Sick
2. Dirt Road Blues
3. Standing in the Doorway
4. Million Miles
5. Tryin’ to Get to Heaven
6. ‘Til I Fell in Love with You
7. Not Dark Yet
8. Cold Irons Bound
9. Make You Feel My Love
10. Can’t Wait
11. Highlands

CD2 – Outtakes + Alternates
1. The Water is Wide (8/19/96, Teatro)
2. Dreamin’ of You (10/1/96, Teatro)
3. Red River Shore – version 1 (9/26/96, Teatro)
4. Love Sick – version 1 (1/14/97, Criteria Studios)
5. ‘Til I Fell in Love with You – version 1 (10/3/96, Teatro)
6. Not Dark Yet – version 1 (1/11/97, Criteria Studios)
7. Can’t Wait – version 1 (1/21/97, Criteria Studios)
8. Dirt Road Blues – version 1 (1/12/97, Criteria Studios)
9. Mississippi – version 1 (1/11/97, Criteria Studios)
10. ‘Til I Fell in Love with You – version 2 (1/16/97, Criteria Studios)
11. Standing in the Doorway – version 1 (1/13/97, Criteria Studios)
12. Tryin’ to Get to Heaven – version 1 (1/18/97, Criteria Studios)
13. Cold Irons Bound (1/9/97, Criteria Studios)

CD3 – Outtakes + Alternates
1. Love Sick – version 2 (1/14/97, Criteria Studios)
2. Dirt Road Blues – version 2 (1/20/97, Criteria Studios)
3. Can’t Wait – version 2 (1/14/97, Criteria Studios)
4. Red River Shore – version 2 (1/19/97, Criteria Studios)
5. Marchin’ to the City (1/5/97, Criteria Studios)
6. Make You Feel My Love – take 1 (1/5/97, Criteria Studios)
7. Mississippi – version 2 (1/11/97, Criteria Studios)
8. Standing in the Doorway – version 2 (1/13/97, Criteria Studios)
9. ‘TilI Fell in Love with You – version 3 (1/16/97, Criteria Studios)
10. Not Dark Yet – version 2 (1/18/97, Criteria Studios)
11. Tryin’ to Get to Heaven – version 2 (1/12/97, Criteria Studios)
12. Highlands (1/16/97, Criteria Studios)

CD4 – Live (1998-2001)
1. Love Sick (6/24/98, Birmingham, England)
2. Can’t Wait (2/6/99, Nashville, Tennessee)
3. Standing In The Doorway (10/6/00, London, England)
4. Million Miles (1/31/98, Atlantic City, New Jersey)
5. Tryin’ to Get to Heaven (9/20/00, Birmingham, England)
6. ‘Til I Fell in Love with You (4/5/98, Buenos Aires, Argentina)
7. Not Dark Yet (9/22/00, Sheffield, England)
8. Cold Irons Bound (5/19/00, Oslo, Norway)
9. Make You Feel My Love (5/21/98, Los Angeles, California)
Julkaistu aikaisemmin “Things Have Changed” maxi-singlellä
10. Can’t Wait (5/19/00, Oslo, Norway)
11. Mississippi (11/15/01, Washington, D.C.)
12. Highlands (3/24/01, Newcastle, Australia)

CD5 – Bonus (julkaistu aikaisemmin The Bootleg Series Vol. 8:lla: Tell Tale Signs, Rare and Unreleased 1989–2006)
1. Dreamin’ of You – Tell Tale Signs (10/1/96, Teatro)
2. Red River Shore – Tell Tale Signs, version 1 (1/19/97, Criteria Studios)
3. Red River Shore – Tell Tale Signs, version 2 (1/8/97, Criteria Studios)
4. Mississippi – Tell Tale Signs, version 1 (9/96, Teatro)
5. Mississippi – Tell Tale Signs, version 3 (1/17/97, Criteria Studios)
6. Mississippi – Tell Tale Signs, version 2 (1/17/97, Criteria Studios)
7. Marchin’ to the City – Tell Tale Signs, version 1 (1/5/97, Criteria Studios)
8. Marchin’ to the City – Tell Tale Signs, version 2 (1/6/97, Criteria Studios)
9. Can’t Wait – Tell Tale Signs, version 1 (10/1/96, Teatro)
10. Can’t Wait – Tell Tale Signs, version 2 (1/5/97, Criteria Studios)
11. Cold Irons Bound – Tell Tale Signs, live (6/11/04, Bonnaroo Music Festival)
12. Tryin’ to Get to Heaven – Tell Tale Signs, live (10/5/00, London, England)

Harri Huhtanen 2023

NEIL YOUNG: Harvest 50th Anniversary Edition  (2022) -osa 4

Sen verran minua harmitti tuo outtakes-CD:n minimalismi, että aloin tutkia josko muilta Youngin virallisilta julkaisulta löytyisi lisää Harvest-sessioissa äänitettyä materiaalia ja kuinka ollakaan Youngin samana vuonna eli 1972 julkaisemalla soundtrack-levyllä Journey Through The Past (JTTP) on peräti kolme Harvest-sessioissa syyskuussa 1971 äänitettyä kappaletta. Ajalle tyypilliseen tapaan levyllä ei ole mitään tarkempia tietoja äänitteiden lähteistä. Onneksi 2000-luvulla Internet ja Wikipedia ovat avanneet näitä “mysteerejä”. Wikipedian mukaan nämä kolme JTTP:n Harvest -outtakesia on äänitetty 26.-27.9.1971. Koska JTTP:stä ei vieläkään ole julkaistu CD-painosta, vaikka yli 10 000 Young fania on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa he vaativat tämän albumin uudelleenjulkaisemista, niin aivan hyvin Young olisi voinut julkaista nämä outtakesit jo tällä Harvest-juhlapainoksella (koska tännehän ne olisivat kuuluneetkin). Mutta ei. Sen sijaan hän julkaisi vain 7 minuutin outtakes -CD:n. Ainoa perustelu tälle on se, että superkalliilla vinyyliboksilla (lähes 200e) nämä kappaleet on painettu singlemuotoon. Mikä olisi estänyt julkaisemasta enemmän outtakeseja ja siirtämästä niitä LP:lle tai LP:eille? Ei mikään. Tutkimattomia ovat joskus taiteilijoiden tiet.

Youngin keikoista Stray Gatorsin (SG) kanssa on julkaistu vuosikymmenien kuluessa lukuisia bootlegeja. Toivottavasti näistä edes osa päätyy myös virallisiksi julkaisuksi, sillä se lyhyt aika, jonka Young teki yhteistyötä näiden soittajien kanssa tuotti todella hienoja uusia kappaleita ja äänitteitä.

Mutta siis JTTP:ltä löytyvät Harvest -outtakesit ovat nämä: Are You Ready For The Country? (2:00), Alabama (6:29) ja Words (15:51). Nämä kolme ovat mielenkiintoisia ja “ylipitkä” Words on silkkaa hunajaa ja rocktaivasta! En ymmärrä miksi Young ei näitä julkaissut Harvestin juhlapainoksella?!  Kirjoitan myöhemmin Youngin ja bändin syksyn latosessioista, mutta mukana tulleen DVD-dokumentin katsoneena saatan jo tässä vaiheessa ilmoittaa, että syksyn 1971 sessiot olivat todella maagisia! Youngilla on pitkän uransa aikana ollut tapana usein myös kuvata levytysessionsa vähän samaan tapaan kuin Beatles teki uransa loppuvuosina. Olen nähnyt monia tällaisia Youngin sessiotaltiointeja eri vuosilta ja ne ovat olleet kieltämättä hyviä, mutta yleensä niistä on tullut sellainen fiilis että levy on parempi eli visuaalisuus ei ole lisännyt  äänitteen arvoa, vaan joskus jopa vähentänyt sitä. Toisin on näiden vuoden 1971 kuvausten suhteen. Näissä on taltioitu maagisia hetkiä siten että ne välittyvät myös katsojalle. “Transsissa” eivät siis ole pelkästään soittajat vaan myös katsoja pystyy aistimaan kaksiulotteisen “aikakoneen” kautta että jotain ainutlaatuista on tapahtumassa!  Kokemuksen syvyyttä lisää tieto siitä että kaikki Harvest -sessioiden soittajat Youngia lukuunottamatta ovat jo kuolleet. Siinä mielessä tämä vuoden 1971 dokumenttielokuva on todellinen yli 50 vuoden aikamatka menneisyyteen.                

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2023

NEIL YOUNG: Harvest 50th Anniversary Edition  (2022) -osa 3

Boksilla on kaikkiaan kolme CD:tä. Virallisen Harvest -albumin lisäksi mukana on 23.2.1971 Lontoossa live-yleisön edessä nauhoitettu ja televisioitu BBC -konsertti sekä kolmas CD, jolla on kolme Harvest -sessioissa hyllytettyä kappaletta.     

Set list FM:n sivuston mukaan Young esitti BBC-konsertissa kaikkiaan 13 kappaletta, joista nyt julkaistulla CD:llä ja DVD:llä on mukana vain 8. Formaattiongelmasta ei voi olla kyse, koska nyt julkaistu äänite + filmi on kestoltaan vain 32 minuuuttia eli CD:lle ja DVD:lle olisi kyllä hienosti mahtunut koko konsertti jopa välispiikkeineen. Laitan alle (oletun) koko setin ja merkitsen sinisellä ne kappaleet jotka nyt julkaistiin tällä live-levyllä (* merkintä viittaa kappaleeseen, joka äänitettiin Harvest-sessioissa, mutta jota ei julkaistu seuraavana vuonna ilmestyneellä studioalbumilla):   

01 Out on the Weekend (Harvest 1972)

02 Old Man (Harvest 1972)

03 Journey Through the Past* (julkaistiin 1973 levyllä Time Fades Away)

04 Cowgirl in the Sand (albumilta Everybody Knows This Is Nowhere 1969)

05 Heart of Gold (Harvest 1972)

06 Don’t Let It Bring You Down (albumilta After The Gold Rush 1970)

07 I Am a Child (ilmestyi Buffalo Springfield -albumilla jo vuonna 1968)

08 There’s a World (Harvest 1972)

09 A Man Needs a Maid (Harvest 1972)

10 The Needle and the Damage Done (Harvest 1972)

11 Tell Me Why (After The Gold Rush 1970)

12 Love in Mind* (julkaistiin 1973 levyllä Time Fades Away)

13 Dance Dance Dance* ( ilmestyi vasta Live at Massey Hall 1971 albumilla vuonna 2007)

Pienilukuinen, tarkkaan valittu studioyleisö kuuli siis livenä ainakin 7 (setlist FM:n mukaan jopa 9) sellaista kappaletta, joita ei oltu vielä julkaistu ja näistä 4 (setlist FM:n mukaan jopa 6) päätyi siis seuraavana vuonna julkaistulle Harvest-albumille.  

Tämä puolen tunnin kestoinen vuoden 1971 BBC -konsertti on ollut kuunneltavissa netissä jo ainakin 10 vuoden ajan, ehkä pidempäänkin. Virallisilla äänitteillä on kuitenkin se etu, että niissä äänen- ja kuvanlaatu on usein parempi, koska artistien tuotantoyhtiöt käyttävät yleensä alkuperäisiä nauhoituksia, joita sitten vielä nykyisen studiotekniikan keinoin “trimmataan” entistä paremmiksi. Hienoin näyttö siitä mihin nykyisellä digitaalitekniikalla parhaimmillaan pystytään ovat tuoreet 1960-luvun Beatles-albumien remasteroinnit. Niinpä on ikävää, että tässä Youngin hienossa vuoden 1971 soolokonsertissa Youngin ja pianon ääni voimakkaimmissa kohdissa vähän särkyy tai yläohjautuu. Tästä on boksin julkaisun jälkeen tullut valituksia myös Young-sivustoillekin ja Young itsekin joitain viikkoja sitten pahoitteli julkisesti asiaa ja lupasi selvittää levy-yhtiön kanssa voidaanko tämä ääniongelma jotenkin korjata. Tässä vaiheessa emme siis tiedä onko ääniongelma jo alkuperäisessä vuoden 1971 äänitteessä vai onko CD:n ja DVD:n koodaus tehty jotenkin huonosti. Onneksi äänitteen kuvanlaatu on kuitenkin (täysin) virheetön.  

Kolmas CD on ikään kuin herja niille vaatimuksille, joita olen aikaisempina vuosina esittänyt. Olen yleensä valittanut siitä, että alkuperäisille albumeille lisätyt bonuskappaleet usein vähän pilaavat alkuperäisen teoksen fiilistä, koska jos mahtipontisesti päättyvän hienon teemalevyn loppuun tunketaan useita B-tason julkaisemattomia kappaleita tai vaihtoehtoisia ottoja niin se luo levyn loppuun sellaisen lässähdyksen. Young on selvästi ottanut huomioon toiveeni ja lopputulos on aika erikoinen! Kolmannen CD:n nimi on Harvest Outtakes  ja kun Dylan julkaisee vanhoista albumeistaan outtakeseja tuntikaupalla niin Young on päätynyt tuotantoyhtiönsä kanssa julkaisemaan outtakes CD:n jolla on kokonaista kolme kappaletta ja kestoaika on huimat 7 minuuttia! Youngille tiedoksi että yhdelle CD-levylle mahtuu 79 minuuttia musiikkia äänentoiston kärsimättä! Boksin outtakes levy on siis melkoinen rimanalitus. Bad Fog Of Loneliness ja Dance Dance Dance kun ovat vain keskinkertaisia kappaleita. Ainoa merkityksellinen biisi tällä “mini” CD:llä on Journey Through The Past, joka tosin on julkaistu jo aikaisemminkin virallisesti. En usko, että nämä kolme ovat ainoat Harvest-sessioiden hyllytetyt kappaleet. Young taitaa siis edelleen pantata niitä loppuja tai sitten ne ovat vielä huonompia eikä hän siksi halua niitä julkaista.          

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2023

Progfeast 2.11.2022 Kulttuuritalolla! -osa 12

Colosseum -osa 3

Vuonna 1966 Chris Farlowe oli vielä hoikka ja terveenoloinen nuorimies, joka nousi UK-listan ykköseksi tällä rollari -singlellä.

Olin tarkoituksella jättänyt opiskelematta mikä näiden kolmen 1960-luvulla syntyneen bändin tilanne oli heidän tullessaan esiintymään Helsingin Kulttuuritalolle reilusti yli 50 vuotta ensimmäisten keikkojensa jälkeen. En siis ollut katsonut Youtubesta miltä Soft Machine, Man tai Colosseum  näyttivät ja kuulostivat vuonna 2022. Illan artistien henkilöhistorioita olin toki tutkinut jonkin verran jo ennakolta joten tiesin, että illan tähdistä suurin olisi vasta tulossa lavalle. Hän oli Colosseumin laulusolisti, 82-vuotias Chris Farlowe, joka oli liittynyt bändiin jo syksyllä 1970. Ennen kuin kerron illan esityksestä lienee paikallaan avata hieman Chrisin uraa, joka oli selvästi pidempi kuin kaikilla muilla illan artisteilla.

Chris aloitti esiintymisensä jo vuonna 1957 lontoolaisessa John Henry Skiffle Groupissa. 1960-luvun alkupuolella Chris pääsi myös levyttämään useammankin yhtyeen kanssa. Sitten hän siirtyi Andrew Loog Oldhamin Immediate levymerkille ja levytti 11 singleä, joista 5 oli Rolling Stones covereita. Yksi rollaribiiseistä nosti hänet peräti Englannin listan ykköspaikalle, nimittäin vuonna 1966 julkaistu Out Of Time.

Syyskuussa 1970 Chris siirtyi Colosseum -yhtyeen laulusolistiksi. Bändin kahta ensimmäistä (vuonna 1969 julkaistua) albumia lukuunottamatta Chris oli laulajana kaikilla Colosseum -levyillä vuosina 1970-2015. Bändi tosin oli “telakalla” vuodet 1971-1994 ja tuolloin Chris hankki elantonsa vaihtelevista sivuprojekteista. Hän oli muun muassa mukana kahdella legendaarisen Led Zeppelin -kitaristin Jimmy Pagen levyllä. Hän esiintyi usein myös Van Morrisonin kanssa.

Kaikkiaan Chris on julkaissut joko omissa nimissään tai muiden kanssa yli 20 albumia, yli 20 singleä ja hän on ollut mukana kymmenillä kokoelmalevyillä joko pääroolissa tai vierailevana artistina.  Koska hän ei itse kirjoita biisejä on Chrisin maine tullut nimenomaan siitä että hän on loistava soul/blues/rock -tulkitsija. Entuudestaan tunsin hänet vain siitä Castlen vuonna 1986 julkaisemasta Mr. Soulful kokoelma -albumista, jonka ostin jo 1980-luvulla. Levyn 1960-luvulla otetussa kansikuvassa Chris on vielä nuori ja hoikka. En ollut katsonut netistä miltä hän näyttää nykyään ja siksi bändin sisääntuloa odotellessa tilanne oli jännittävä. Miltä Chris kuulostaisi ja näyttäisi 54 vuotta myöhemmin?!

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2023

NEIL YOUNG: Harvest 50th Anniversary Edition  (2022) -osa 2

Hankin Harvest-albumin muistaakseni 1980-luvun alkupuolella, toki olin kuullut albumin klassisia kappaleita jo 1970-luvulla radiossa ja ainakin yhdellä kokoelmalevyllä. Nuorempana kuuntelin Harvestia todella paljon, olen kuunnellut albumin varmaan kymmeniä kertoja. 2000-luvulla Harvestini on jäänyt vähän pölyttymään lukuunottamatta jaksoa 2006-2008, jolloin kirjoitin laajempaa Young-albumien arvostelusarjaa. En ollut tyytyväinen silloin kirjoittamaani Harvest-arvosteluun ja siksi sitä ei löydy myöskään tästä uudesta Winterludesta (2016-). Parhaat levyt kestävät aikaa kuitenkin erinomaisesti eli joskus voi olla järkevää ottaa etäisyyttä rakastamaansa levyyn. Toisinaan uusintakuuntelussa rakkaus syntyy uudelleen, joskus taas tulee “avioero” eli huomaa, ettei alkuperäinen ihastus ole kestänyt ajan hammasta.  

Youngin The Stray Gators -bändi vasemmalta oikealle: Tim Drummond (basso) , Jack Nitzsche (Slide kitara ja piano), Neil Young (kitara ja laulu) , Kenny Buttrey (rummut) ja Ben Keith (Steel kitara ja Dobro). Valokuva: JOEL BERNSTEIN. Kuvattu Broken Arrow Ranchilla Syyskuussa 1971.

Olen nyt kuunnellut Harvestin 50-vuotisjuhlajulkaisun jo viisi kertaa ja joudun toteamaan että kyllä, rakkauteni tähän levyyn ei ole hiipunut. Harvestin kymmenen kappaletta ovat kestäneet hienosti aikaa! Albumilla ei ole yhtään keskinkertaista kappaletta, mutta erinomaisia sitäkin enemmän.

Jättihitti Heart Of Gold  on soinut radiossakin kohtalaisen usein. Se on yhtä hieno kuin muistinkin! Harvest ja Old Man ovat myös edelleen erittäin vaikuttavia!  Alabama edustaa tämän countryrock-albumin rokimpaa osastoa ja toimii edelleen erinomaisesti!  Out On The Weekend avaa albumin tyylikkäästi ja päätöskappale Words on edelleen aivan fantastinen! Ehkä eniten aikalaiskritiikkiä tällä albumilla aiheuttivat A Man Needs A Maid ja There’s A World, jotka äänitettiin poikkeuksellisesti Youngin Englannin matkan aikana Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. Näitä kappaleita moitittiin sovituksellisesti yliampuviksi ja huonosti countryrock-biisien sekaan sopiviksi. Joudun tunnustamaan, että näistäkin kahdesta biisistä pidin heti alusta alkaen ja nyt vuoden 2022 uusintakuuntelussa pidän näistä ehkä vieläkin enemmän kuin 1980-luvulla! Klassiset taustat sopivat erinomaisesti nimenomaa näihin kappaleisiin ja Lontoon sinfoniaorkesterissa on huippuammattilaisia, jotka hoitavat osuutensa tyylikkäästi. Heroiinin vaaroista kertova The Needle And The Damage Done on myös klassikkobiisi joka on edelleen ajankohtainen ja edelleen yhtä hieno kuin mitä se oli yli 40 vuotta sitten!  Ehkä eniten countryrokkia tällä levyllä edustaa Are You Ready For The Country ja sekin on edelleen säilyttänyt tenhovoimansa! Kaikki nämä komeat kappaleet esitetään 37 minuutissa. Enempää ei tarvita, koska kaikki tuli jo sanottua. Näistä voisi kirjoittaa sivukaupalla, mutta se on turhaa, kuunnelkaa mieluummin tämä levy kokonaan ja kohtalaisen lujaa, jotta tämän musiikin kaikki hienot nyanssit pääsevät kuuntelussa kunnolla esille.

Neil kokosi tätä levyä varten uuden väliaikaisbändin, jolle hän antoi nimeksi Stray Gators. Youngin luottobändihän on Crazy Horse, jonka kanssa meno on yleensä raskaammin rokkaavaa. Stray Gators sen sijaan loihtii tälle albumille uudenlaisen, sofistukoidumman countrysoundin, jota sitten vielä höystetään klassisen musiikin lisämausteilla kahdessa edellä manitussa kappaleessa.  Suosittelen kuuntelemaan päätöskappaleen Words suurella volyymilla, koska erityisesti siinä Stray Gatorsin tyylipuhdas soundi pääsee silloin hienosti oikeuksiinsa!  Valitettavasti vain kaikki tämän väliaikaisbändin soittajista Youngia itseään lukuunottamatta ovat jo ehtineet siirtyä yläkerran soittokuntaan. Viikatemies ei kuitenkaan pääse käsiksi siihen mitä he tekivät vuonna 1971. Harvest on mestariteos. Yksi Youngin pitkän uran parhaista levyistä!

IKIKLASSIKKO!   ♥♥♥♥♥ !

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022

Neil Young: Harvest 50th Anniversary Edition  (2022) -osa 1

25-vuotiaana, alkuvuodesta 1971 Neil Young oli jo miljönääri, joka esitti BBC:n TV -ohjelmassa useamman julkaisemattoman kappaleen tulevalta Harvest -albumiltaan.

Ennen kuin aloin kirjoittaa tästä upouudesta Harvest -julkaisusta yritin tarkistaa mitä olin tästä levystä aikaisemmin kirjoittanut Winterludeen. Mitään ei löytynyt! Muistan aivan selvästi että vanhaan Winterludeen (2005-2015) kirjoitin arvostelun Harvestista, mutta näköjään en ole sitä siirtänyt tänne uuteen Winterludeen (2016-). Ehkä hyvä näin, koska kyseessä on merkittävä levy ja näin voin ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Vuonna 1972 julkaistu Harvest ei välttämättä ole Youngin paras levy, mutta klassikkolevy se on ja vuosikymmenien kuluessa sen arvostus on vain noussut. Levyn ilmestyessä kriitikot olivat vähän epäröiviä tai jopa mollasivat levyä, mutta suuri yleisö rakasti Harvestia välittömästi. Young oli toki vaurastunut jo ennen tätä, koska hän pystyi jo vuonna 1970 ostamaan Kaliforniasta yli 60 hehtaarin  Broken Arrow Ranch maatilan. Young viihtyi siellä erinomaisesti yli 40 vuotta.  Hän muutti sieltä pois vasta vuoden 2014 avioeronsa jälkeen.  Harvestilla on monta klassista Young -sävellystä ja mielenkiintoinen detalji on se, että kappale Old Man  kertoo tiettävästi Broken Arrow Ranchin aikaisemmasta tilanhoitajasta Louis Avilasta.  

Harvest on Youngin kaupallisesti parhaiten menestynyt levy. Single Heart Of Gold nousi USA:n listaykköseksi. Harvest albumi oli ainakin seitsemässä maassa maassa listaykkönen ( USA, Englanti, Kanada, Australia, Ranska, Hollanti ja Norja). Suomessa ja Ruotsissa albumi nousi sijaluvulle 12.  Harvestin myynti 1970-luvulla ja sen jälkeenkin oli vielä huikeampaa kuin listasijoitukset. Sitä myytiin USA:ssa yli 4 miljoonaa kappaletta. Ranskassa, Italiassa ja Englannissa albumia myyttiin lähes miljoona kappaletta. Saksassa 750 000 kappaletta ja Australiassa 490 000 kappaletta.  Harvestin maailmanlaajuinen myynti lienee tällä hetkellä jo yli 9 miljoonaa kappaletta. Kuten kaikkien fyysisten levyjen kohdalla on Harvestin levymyynti kuitenkin merkittävästi hidastunut 2000-luvulla enkä ole nähnyt tilastoja siitä miten sitä on striimattu.

Kyseessä on siis merkittävä Neil Young -albumi  jota suuri yleisö rakastaa ja 2000-luvulle tultaessa myös kriitikkojen mieli on muuttunut ja nykyään hekin pitävät Harvestia klassikko -albumina.    

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022

Wishbone Ash: Elegant Stealth (2012)

Wishbone Ash keikalla vuonna 2015. Vasemmalla suomalainen Jyrki ”Muddy” Manninen ja keskellä Wishbonen viimeinen alkuperäisjäsen Andy Powell. Parhaimmillaan Manninen ja Powell tavoittivat jotain Wishbonen alkuaikojen biisien magiasta hienolla duokitaroinnillaan!

Hitaasti hyvä tulee. Julkaisin tämän kategorian avausjuttuna jo vuonna 2006 kirjoittamani Wishbone Ash -artikkelin. Siinä kerroin vuonna 2003 julkaistusta mielenkiintoisesta DVD:stä jossa esiteltiin vanhojen Wishbone Ash -arkistofilmien lisäksi bändin uudempia levyjä. Ikävä (kaupallinen) totuus on, että vuoden 1982 jälkeen bändin julkaisemat albumit eivät ole enää nousseet listoille ja siksi niitä ei täällä Suomessakaan ole kaupoissa näkynyt. Alkuperäisen kitaristin Andy Powellin johdolla bändi on kuitenkin peräänantamattomasti jatkanut uusien levyjen julkaisemista ja keikkailua melko tasaiseen tahtiin. Niinpä Wishbone Ash on julkaissut melko hiljattain eli vuonna 2020 jälleen uuden studioalbumin. Wikipedian diskografian mukaan se on bändin 24.studioalbumi, mutta kun laskin esitetyn listauksen on siinä 26 studioalbumia eli jompikumpi luku on ilmeisesti väärä. Kaupallisesti menestyneitä ovat vuosien 1970-1982 albumit, joita on siis 12 kappaletta. Vuosina 1985-2020 on ilmestynyt 14 albumia, mutta niitä ei ole listoilla noteerattu.

Mutta siis palaan tuohon ”hitaasti hyvä tulee” -fraasiini. Viittaan tällä siihen että kun siinä 2003 vuoden DVD:ssä kriitikot kilvan kehuivat myös vuoden 1982 jälkeen tehtyjä Wishbone Ash -albumeita niin pohdin jo tuolloin että niitä minun kai olisi hyvä hankkia. No, edelleen tilanne on se, ettei niitä suomalaisissa levykaupoissa ole tullut vastaan ja koska olen huono tilaamaan netistä tavaroita niin siksi tämä asia ei ole edennyt ennen vuoden 2022 kesää, jolloin olin laajalla Itä-Suomen kierroksella ja tutustuin johinkin levydivareihin tuolla alueella. Lappeenrannassa minua onnisti eli käytettyjen levyjen kaukalosta löytyi Elegant Stealth (2012) ja totta kai ostin sen heti. Wikipediassa levyn ilmestymisvuodeksi ilmoitetaan 2011, mutta koska tämä minun kappaleeni on painettu kansitekstien mukaan EEC:ssä 2012 niin siksi käytän tässä nyt sitä vuosilukua.

Erityisen mielenkiintoiseksi tämän levyn tekee se, että sen aikaisessa kokoonpanossa Powellin kitarapartnerina on suomalainen ”Muddy” Jyrki Manninen. Aika harvinaista että suomalainen rockmuusikko pääsee mukaan kansainvälisesti tunnettuun rockbändiin. Tosin Wishbone Ash nyt taitaa nykyisin olla enemmän kriitikkojen kuin suuren yleisön suosikki, koska listasijoituksia ei enää ole bändille herunut.  Kaikkiaan bändissä on ollut kuluneen 52 vuoden aikana 22 muusikkoa ja heistä Manninen on yksi pitkäaikaisemmista, vaikka tämä asia tuskin lienee Suomessa kovin tunnettu. Manninen oli mukana useilla Wishbone Ashin levyillä koska hän ehti olla bändissä peräti 13 vuotta (2004-2017)! En tiedä miksi hän lähti bändistä vuonna 2017.

Olen ehtinyt kesän jälkeen kuunnella Elegant Stealthin jo useita kertoja. Aluksi tämä levy yllätti minut erittäin positiivisesti sillä kaikki vinyylilevyn ykköspuolen kappaleet olivat hienoja tai vähintäänkin hyviä. Parhaimmillaan Powellin ja Mannisen duokitarointi toi mieleen klassisen eli alkuaikojen Wishbone Ashin upeat kappaleet. A-puolella kuullaan komean duokitaroinnin lisäksi hienoja melodioita ja kokonaisuutena A-puolta voisin kuunnella vaikka miten pitkään. B-puoli onkin sitten ongelmallisempi. Kappaleiden taso ei ole samaa luokkaa kuin A-puolella, mutta kieltämättä B-puolellakin ajoittain bändi jammailee hienosti. Lisäväriä ”jameihin” tuo Deep Purplen 2000-luvun kosketinsoittajan Don Aireyn vierailu B-puolen kolmannella kappaleella.  Eihän tämä mikään viiden tähden levy ole, mutta yllättävän hyvä kuitenkin eli jos näitä ”harvinaisuuksia” tulee lisää vastaan divarikierroksilla niin varmaan jatkan näiden kotiuttamista.                  

Harri Huhtanen 2022

Adele live at London Palladium 6.11.2021

Adelen kotiinpaluukonsertti aiheutti Lontoossa melkoisen faniryntäyksen konserttipaikan liepeillä.

Runsas vuosi sitten kirjoitin Adelen comeback -konsertista, joka järjestettiin Los Angelesissa lokakuussa 2021. Mitä Adelelle on tapahtunut sen jälkeen? Ensinnäkin hän ei ole lähtenyt kiertueelle. Ei hänen tarvitse koska hän on jo maailmankuulu ja multimiljönääri. Lisäksi vuosien 20216-17 maailmankiertue johti ääniongelmiin ja varmaankin Adele on tämän jälkeen halunnut varjella ääntään, joka on hänen tärkein instrumenttinsa. Jos hän sen menettää lopahtaa loistava urakin. Ehkä siksi hän esiintyy nykyään enää harvakseltaan. Tänä vuonna Adele on esiintynyt vain joissain Tv-gaaloissa, Lontoon Hyde Parkissa ja nyt marras-joulukuussa hän on tehnyt “Elvikset” eli konsertoinut koko ajan samassa paikassa Las Vegasissa.

Miksi siis kirjoitan juuri nyt Adelesta?  Syynä on se, että TÄNÄÄN (20.12.22 klo 20) Suomen TV2 lähettää Adelen Lontoon Palladiumin konsertissa marraskuussa 2021 kuvatun ohjelman. Tämä on ilmeisesti lähetetty Suomen TV:ssä ensimmäisen kerran jo toukokuussa 2022, mutta se lähetys meni minulta ohi. Tänään aion katsoa. Etsiessäni tietoja tuosta vuoden takaisesta konsertista ilmeni, että se kesti 2 tuntia, Suomen TV:n lähetys on kuitenkin kestoltaan vain 70 minuuttia, 50 minuuttia jää siis näkemättä. Toivottavasti karsittu osa keskittyy kysymysosioon (jossa Adele siis vastailee julkkisten esittämiin kysymyksiin) eikä suinkaan lauluihin, joita Adele esitti konsertissa vain 11 kappaletta.

Harri Huhtanen 2022

UNOHDETUT LEVYT -osa 7

Man: Maximum Darkness’  (1975)

2000-luvulla Maximum Darkness’ista on julkaistu CD-painos jossa on mukana kaksi hienoa live-esitystä toisesta konsertista. Tämä levy on helpommin saatavissa kuin alkuperäinen vinyyli ja tätä voin suositella.

Vaikka Man oli Suomessa 1970-luvun puolivälissä niin suosittu että pystyi tekemään 12 keikan kiertueen niin ilmeisesti noiden keikkojen yleisö ei enää harrasta rokkia tai on liian passiivisia kirjoittaakseen muistoistaan ja niinpä Suomen kiertuetta edeltävänä  vuonna julkaistusta loistavasta Man-levystä Maximum Darkness’ (1975)  ei ole olemassa suomenkielistä Wikipedia-artikkelia. No onneksi on edes englanninkielinen. Bändin voimahahmot Micky Jones (k. 2010) ja Deke Leonard (k. 2017) ovat todella liekeissä tässä Lontoon Roundhousen konsertissa. Roundhouse rakennettiin jo 1800-luvun puolivälissä veturitalliksi, mutta 1960-luvulla sitä alettiin käyttää konserttipaikkana ja siellä on esiintynyt monia rockmaailman legendaariasia hahmoja ja haluan lukea tämän Manin konsertin samaan legendaaristen keikkojen katraaseen. Tuntuu hölmöltä että kirjoitan tätä juttua nyt unohdettujen levyjen kategoriassa, koska tämän levyn pitäisi kuulua jokaisen rockin harrastajan peruskokoelmiin, niin hyvä tämä levy on!   Pitäisikö perustaa “Finnish Man Revival Society” jotta saataisiin jotain oikeutta tähän epäkohtaan että edesmenneen legendaarisen rocktoimittaja Waldemar Walleniuksen yksi suosikkibändi on vaipumassa kokonaan unholaan täällä perä-pohjolassa? Edes Kulttuuritalo ei ollut tänä vuonna loppuunmyyty vaikka siellä soitti samassa pitkässä konsertissa kolme legendaarista rockbändiä eli Soft Machine, Man ja Colosseum. Jim Morrison lauloi jo vuonna 1970 että “Rock Is Dead” . Toivottavasti hän ei ollut  oikeassa, vaikka alkaa vaikuttaa siltä että rockmusiikki ei ole se mitä valtaosa nykynuorisosta haluaa kuulla.  

Harri Huhtanen 2022