Vaikka jo toisessa setissä kuultiin joitain ikiklassikkoja, pääsi konsertti kunnolla vauhtiin vasta viiden kappaleen encore-osuudessa. Encoren avannut Good Vibrations on yksi 1960-luvun legendaarisemmista biiseistä. Olin nähnyt miten Brian lauloi kappaleen vuoden 1968 videolla ja koska hän ei enää vuonna 2017 pysty laulamaan kappaleen vaativia, korkeita osuuksia, oli ne nyt suosiolla annettu Al Jardinen pojan laulettavaksi.  Kieltämättä oli hienoa nähdä ja kuulla tämän 12 henkisen kokoonpanon esittävän näin legendaarisen biisin, mutta ei se nyt kuitenkaan mikään tajunnanräjäyttävä esitys ollut eli edelleen priorisoin levytetyn, alkuperäisen version, jonka stemmat ja rytminvaihdokset on nerokkaalla tavalla toteutettu.

Encoren edetessä sade vain yltyi. Se näytti ja tuntui erikoiselta kun bändi esitti aurinkoista Surfin’ USA kappaletta ja yleisö yritti parhaansa mukaan kuvitella sen lämmön ja aurinkon joista siinä vaiheessa Areenan märällä nurmikentällä saattoi enää vain haaveilla, sillä ilta oli nopeaa vauhtia pimentymässä ja sade sekä kylmä tuuli pieksivät armottomasti sadetakeissaan lavan edessä värjöttelevää jazzkansaa!

Tämän erikoisen ja oudolla tavalla mielenpainuvan, 28 kappaleen konsertin päätti jotenkin helyttävä ja surumielinen Love & Mercy, jonka alkuosan Brian lauloi soolona. Erityisesti kappaleen viimeinen säkeistö on viiltävän kaunis ja melankolinen:

I was standing in a bar
And watching all the people there
Oh, the loneliness in this world
Well it’s just not fair

Hey, love and mercy, that’s what we need tonight
So love and mercy to you and your friends tonight

Hieno lopetus konsertille, jossa Brian oli laulajana ja esiintyjänä vain varjo siitä mitä hän oli ollut loistoaikoinaan, mutta jotain tenhovoimaa oli edelleen siinä Brianin neroudessa, joka hetkittäin oli kuultavissa ja nähtävissä hänen laulussaan ja tämän hyvin harjoitellun ja kurinalaisen ison bändin soitossa.

Encore:
Good Vibrations /  Barbara Ann /  Surfin’ U.S.A. /  Fun, Fun, Fun /  Love and Mercy

Harri Huhtanen 2017

Nykyään on ollut jo jonkin aikaa trendinä että vanhat 1960- ja 1970-luvun starat lähtevät tien päälle ja esittävät jonkin klassisen albuminsa kokonaisuudessaan. Brian Wilson ei suinkaan ole tätä trendiä aloittanut, mutta hyvin hän on Pet Soundiensa kanssa maailmalla pärjännyt koska on jo toista vuotta kiertueella esittämässä albuminsa lauluja. Pet Soundsia on hehkutettu mediassa maailman ensimmäiseksi teema-albumiksi, mutta en tiedä onko se todellisuudessa ensimmäinen. Teema-albumi se toki on ja hieno sellainen. Vaikka kappaleiden sanoitukset ovat simppelejä, ajoittain jopa naivistisia, on levyn orkestraatio selvästi aikaansa edellä.  Pet Soundseilla kuullaan tyypillisten rock-instrumenttettien (basso, kitara ja rummut) lisäksi mm.  huilua, ranskalaisia torvia, saksofonia, urkuja, viuluja, timpania ja trumpettia.

Porissa Pet Soundsien kappaleet soitettiin käsittääkseni samassa järjestyksessä kuin ne ovat levylläkin (samaa väittää Setlists FM -sivusto).

Avauskappaleen WOULDN’T IT BE NICE falsettiosuuden laulaa Matt Jardine erittäin hienosti. Brian hoitaa kappaleen keskiosan ja tämä erinomainen kappale avaa mukavasti konsertin kakkossetin.  Valitettavasti sen jälkeen meno vähän hyytyy, koska tietyssä mielessä Pet Sounds on albumi joka toimii paremmin kotikuuntelussa. Isolla festivaaliareenalla nyanssit kärsivät ja yleisökin on yleensä orientoitunut rajumpaan menoon. Hartaasti sekä nuorempi että 50v+ yleisö kuitenkin Brianin bändiä kuuntelee.

SLOOP JOHN B kuullaan seitsemäntenä ja sehän poikkeaa Pet Sounds -teemasta jonkin verran ja on alunperin 1920-luvulla julkaistu folk-klassikko jonka Brian muokkasi omakseen.

GOD ONLY KNOWS tulee kahdeksantena ja on ehdottomasti setin kohokohta, vaikka ei olekaan livenä niin maailmaajärisyttävä kokemus kun kotona kuunneltuna. Positiivista tässä on se, että Brian laulaa nyt paremmin kuin muilla kappaleilla. Ilmeisesti kappale edelleen, satojen esityskertojen jälkeenkin, koskettaa häntä sillä olin huomaavani että kappaleen loppupuolella Brian pyyhi kyyneleen silmäkulmastaan. Paul McCartney on mennyt kehuissaan jopa niin pitkälle että hän on väittänyt tämän olevan maailman kaikkien aikojen paras kappale.

Ja tähän loppuun vielä Setlists FM:n mukainen biisilistaus, joka on siis sama kuin julkaistulla albumilla:

Set 2 (Pet Sounds)
Wouldn’t It Be Nice /   You Still Believe in Me  /   That’s Not Me  /   Don’t Talk (Put Your Head on My Shoulder)  /  I’m Waiting for the Day /   Let’s Go Away for Awhile  /   Sloop John B /   God Only Knows /   I Know There’s an Answer  /  Here Today /  I Just Wasn’t Made for These Times /  Pet Sounds  /  Caroline, No

Harri Huhtanen 2017

Konsertti alkoi sillä kun lavalle asteli Brianin tueksi peräti neljä kitaristia, kolme kosketinsoittajaa, kaksi percussionistia, yksi puhallinsoittaja ja yksi basisti ja lopuksi vielä Brian itse saatettiin  Yamaha -sähköpianonsa ääreen. Siitä hän ei sitten poistunutkaan koko konsertin aikana ja välispiikitkin jäivät kovin lyhyiksi.

Menobiisi CALIFORNIA GIRLS avasi keikan 22.30. Olin ennen keikkaa katsonut Youtubesta mm. useita 1960-luvun videoita, joissa Brian laulaa kauniisti tenori-osuuksia ja vaikka tiesin, ettei hän enää  pysty samaan oli yllätykseni silti suuri kun kuulin miten alas hänen äänensä oli laskenut ja miten epävireisesti hän lauloi päävokaalia jo avausbiisissä. Brian oli nyt kuitenkin ensimmästä kertaa Suomessa. Hän oli ja on varhaisen pop/rock-musiikin legenda ja häntä Poriin kuuntelemaan oli hakeutunut paljon vartuneempaa, 50v+ väkeä, joka vaikutti antavan laulun epävireisyyden auliisti anteeksi. Pääasia että Brian oli vihdoinkin saatu Suomeen esiintymään! Toinen seikka mikä kiinnitti huomioni oli Brianin ilme, joka oli perusvakava, voisi luonehtia jopa huolestunut, koko biisin ajan. Siinä oli aikamoinen ristiriita kappaleen sanojen ja tunnelman kanssa: kyseessähän on ns. rantapoika -biisi, jonka sanomassa on nuoruuden iloa ja huolettomuutta.  Brianin epävireinen aloitus unohtui kuitenkin nopeasti ison bändin päästessä vauhtiin!  Ainakin seitsemän bändin jäsenistä osallistui lauluun. Kuultiin hienoa stemmalaulua ja hienoa soitantaa.  Kun sulki silmänsä sateisessa Kirjurinluodossa ja vain kuunteli, pääsi kuin pääsikin mielikuvissaan Kalifornian hiekkarannikolle, jossa aurinko paistoi pilvettömällä taivaalla ja nuoret salskeat miehet juoksivat surfilautoineen mereen, päin vaahtopäisiä, korkeita aaltoja!

DANCE DANCE DANCE kuultiin toisena lämmittelybiisinä ja lämmittelyä sadetakkinen, Suomen heinäkuisessa illassa kylmissään värjöttelevä yleisö tosiaan tarvitsikin!

HELP ME, RHONDA tuli seitsemäntenä. Päävokaalin hoiti tälle kertaa Brianin luottomies ja ainoa hänen lisäkseen alkuperäisestä Beach Boyseista mukana ollut Al Jardine, joka oli vanhentunut tyylikkäästi: hiuksia miehellä oli edelleen päässä niin runsaasti, että hän  näytti aidolta pop/rock-tähdeltä.  Miehen ääni oli myös säilynyt paremmin kuin Brianin. Kokonaiskuva Jardinesta Pori Jazzissa soittamassa kermanväristä sähkökitaraansa sinisessä pikkutakissaan ja siniraidallisessa paidassaan oli kieltämättä tyyliikäs.  Hän laului säkeen ”Help me Rhonda!” käsillään elehtien niin monta kertaa ja niin vakuttavasti, ettei kuulija voinut olla häntä uskomatta!

Konsertin ensmmäinen osuus oli lämmittelyä toiselle setille, jossa tuo kuuluisa, vuoden 1966  Pet Sounds -albumi soitettaisiin kokonaisuudessaan. Ensimmäinen setti koostui kymmenestä, noin 2-3 minuutin kestoisesta kappaleesta, jotka Setlists FM:n sivuston mukaan olivat alla mainitut:

Set 1
California Girls  /   Dance, Dance, Dance /   I Get Around /   Little Honda /   Surfer Girl /   Don’t Worry Baby /   Help Me, Rhonda /   Darlin’  /   Wild Honey /   Sail On, Sailor

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017   

Brian Wilson lähti ryhmineen Pet Soundsin  50.vuoden juhlakiertueelle ajanmukaisesti 2016 (albumi ilmestyi 1966). Kiertueesta tuli suositumpi kuin hän oli uskonut ja siksi kiertuetta päätettiin jatkaa vuonna 2017. Vuonna 2016 Wilson ryhmineen esiintyi eri puolilla maailmaa peräti 99 konsertissa ja tänä vuonna tahti on ollut samaa luokkaa. Tätä kirjoitettaessa Wilson ryhmineen on juuri aloittamassa uutta Amerikan osakiertuetta, jolle keikkoja on buukattu lokakuuhun saakka. Wilsonin lausunnot viittaavat kuitenkin siihen, että hän on halukas jatkamaan kiertuetta niin pitkään kuin yleisö haluaa. Onko siis käymässä niin, että Wilson on Dylanin tapaan siirtymässä The Never Ending Tour -konseptiin?

Pori Jazzissa 13.heinäkuuta 2017 puitteet eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä yleisöä valtavalla Areena -alueella oli vain noin 10 000, jolloin alue näytti kovin tyhjältä (täydeltä näyttääkseen alueella pitäisi olla yli 20 000 kuulijaa). Lisäksi konsertin käynnistyessä alkoi sataa ja taivas oli koko ajan pilvessä. Niinpä sää soti kovasti surf-musiikkiin liitettyjä mielikuvia vastaan. No, pitää muistaa että kyseessä oli kuukauden 13. eli ”epäonnen” päivä.

Brian asteli lavalle avustajan saattama eli heti kättelyssä ilmeni että hänen fysiikkansa ei enää ollut paras mahdollinen ja tanssiesityksiä konsertin aikana häneltä oli turha odottaa. Nettilausuntojen perusteella Brian on suunnattoman innostunut ja kiitollinen siitä, että yleisöä hänen musiikilleen edelleen riittää. Lavaolemus on kuitenkin toisenlainen. Brianin kasvot ovat vakavat ja ilmeettömät, varmaan tähän osaltaan vaikuttaa voimakas psyykenlääkitys jota hän käytti lääkärinsä kehotuksesta vuosikausia 1970- ja 1980-luvuilla. Tämä lääkitys halvaannuttaa kasvolihaksia ja vaikuttaa myös raajojen lihasten toimintaa heikentävästi. Valitettavasti  pitkäkestoisen lääkityksen jälkeen nämä haitalliset lihasvaikutukset voivat jäädä pysyviksi.

Brianin bändi on iso, siinä on nykyään peräti 11 muusikkoa. Bändin kokoonpanoa ei ole kerrottu Brianin kotisivuilla eikä tietenkään suomalaisissa lehtiuutisissa. Niinpä bändin soittajien selvittäminen vaati jonkin verran ”salapoliisityötä”, mutta lopulta löysin amerikkalaisesta lehdestä artikkelin kesältä 2016, jonka perusteella Pet Sounds -bändin kokoonpano oli vuosi sitten seuraava:

Brian Wilson – kosketinsoittimet ja laulu
Al Jardine – laulu ja kitara
Blondie Chaplin – laulu ja kitara
Matt Jardin – laulu,  kitara ja lyömäsoittimet
Nick Walusko –  kitara
Darian Sahanaja, Gary Griffin ja Billy Hinsche –  kosketinsoittimet
Bob Lizik – basso
Mike D’Amico ja Nelson Bragg – rummut
Probyn Gregory – multi-instrumentalisti

Todettakoon vielä, että monissa konsertin kappaleissa myös muutkin bändin jäsenet kuin yllä manitut neljä osallistuivat lauluosuuksiin.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2017