Yardbirds keikkaili ahkerasti USA:ssa syksyllä ja loppuvuodesta 1967 ja alkoi saada yhä enemmän nimeä siellä. Jimmy Page kehitteli bändin settiä yhä hevimpään suuntaan. Uuden Little Games (1967) albumin pop-kappaleita ei juurikaan soitettu keikoilla. Page uskoi että Yardbirdsit voisivat kehittyä uudenlaiseksi bändiksi josta tulisi yhä kuuluisampi. Page ei tuolloin tiennyt että bändin päivät alkoivat olla lopussa, mutta viimeistään alkuvuodesta 1968 hän joutui totuuden eteen kun sekä bändin alkuperäinen vokalisti Keith Relf (1943-76) että rumpali Jim McCarthy (s. 1943) ilmoittivat lähtevänsä bändistä.  Pagen kanssa bändiin jäi vain basisti Chris Dreja (s. 1945). Bändille oli jo sovittu vuodelle 1968 laaja kiertue Amerikassa ja Pagen onnistui lopulta ylipuhua Relf ja McCarthy tekemään  se vielä ennen lähtöään. Viimeiset alkuperäisen Yardbirds -yhtyeen keikat soitettiin kesäkuussa 1968 Los Angelesissa ja Alabamassa.  Virallinen lehdistötiedote Relfin ja McCarthyn lähdöstä julkaistiin samassa kuussa ja vihonviimeinen keikka soitettiin 7. heinäkuuta Englannin Lutonissa.  Syksyksi 1968 oli sovittu keikkoja Skandinaviaan, mutta Pagella ei enää ollut bändiä niitä soittamaan! Mikä neuvoksi?  No, Page ei lannistunut, vaan alkoi kasata uutta bändiä vanhan Yardbirdsien raunioille.

Harri Huhtanen 2020     

Yardbirdsien viimeinen levy Little Games äänitettiin Lontoossa maalis-toukokuussa 1967 kolmessa sessiossa. Uusi tuottaja Mickie Most ei varsinaisesti ollut kiinnostunut albumeista, vaan pop-singleistä, jotka myivät hyvin. Siksi albumi äänitettiin ja tuotettiin paljon huonommin kuin Jimmy Page olisi halunnut. Haastattelussa Page purki turhautumistaan asian johdosta seuraavasti: “Se homma hoidettiin älyttömässä kiireessä. Kaikki laulut purkitettiin yhdellä otolla, koska Mickie Most oli lähtökohtaisesti kiinnostunut vain singleistä eikä uskonut että maksaisi vaivaa tehdä albumi kunnolla “.    Little Games on kaukana legendaarisesta Led Zeppelin I – albumista, mutta sanotaan niin että ituja Zeppelinin suuntaan alkoi jo versoa tässä vaiheessa. Most valitsi kolmelle albumin raidalle soittamaan sessiobasisti John Paul Jonesin, josta sitten seuraavana vuonna tulikin Zeppelinin basisti.   Lisäksi Page ujutti albmille paljon omia ideoitaan. Smile On Me’ssä hän käyttää Wah-wahia. White Summer -instrumentaali on Pagen traditionaalisen kappaleen pohjalta sovittama ja se julkaistiin myös  Zeppelinin debyyttilevyllä (tosin eri nimellä). Tinker, tailor, Soldier, Sailorilla Page käyttää sellojousi -tekniikkaansa. Drinking Muddy Waterissa puolestaan Page käyttää slide-kitaraa, vähän samaan tapaan kuin myöhemmin Zeppelinin debyyttilevyllä kappaleessa You Shook Me . Avauskappaleen Little Gamesin lyriikoissa on jonkin verran yhtäläisyyksiä Zeppelinin debyyttilevyn Good Times Bad Timesin lyriikkojen kanssa.

Little Gamesin kymmenestä kappaleesta viidellä oli siis jotain yhtymäkohtia myöhemmin julkaistulle Zeppelinin debyyttilevylle. Little Games oli kuitenkin hätäisesti äänitetty ja huonosti tuotettu ja siksi se julkaistiin aluksi vain Amerikassa ja sielläkin paras Billboard sijoitus oli vain no.80. Ymmärrettävästi Page oli tyytymätön tilanteeseen ja tajusi että jälleen kerran Yardbirdsien piti muuttua menestyäkseen.

Harri Huhtanen 2020     

 

Kuvassa trendikäs nelimiehinen Yardbirds psykedelia -vuonna 1967: Chris Dreja (basso), Jim McCarty (rummut), Keith Relf (laulu)  ja Jimmy Page (kitara).

Vuoden 1967 alkuun tultaessa Yardbirdsien tähtikitaristi Jeff Beck oli jättänyt yhtyeen ja samalla bändin manageri ja tuottaja vaihtuivat. Jimmy Pagestä tuli uusi tähtikitaristi ja samalla hänellä oli ideoita bändin soundin uudistamiseksi. Page alkoi keikoilla soittaa kitaraa muutamissa kappaleissa sellon jousella, idean tähän hän oli saanut viulusti David McCallumilta. Page alkoi myös käyttää wah-wah pedaalia ja fuzzboxia. Lisäksi hän käytti keikoilla erilaisia taustanauhaefektejä sekä kitaran avointa viritystä. Vuonna 1967 psykedeelinen rock alkoi lyödä läpi trendimusiikkina, kärkibändinään Pink Floyd ja siksi Page oli hienosti mukana muutoksissa. Yardbirds ei enää 1967 ollut pelkkä bluesrock-bändi vaan siitä oli tulossa jotain aivan muuta.

Yardbirds ei ollut menestynyt kovin hyvin levymyynnissä, mutta live-bändinä se alkoi olla suosittu ympäri maailmaa ja totuuden nimessä onkin todettava että Yardbirds onnistui esityksissään yleensä paremmin live-keikoillaan kuin studiossa. Ja tämä ilmiö vain vahvistui Pagen aloittaessa kokeilunsa.

Alkuvuodesta 1967 bändi keikkaili mm. Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Tanskassa ja Ranskassa. Kesällä oli vuorossa Englanti ja loppuvuodesta Pohjois-Amerikka. Keikkasetit muuttuivat yhä raskaammiksi ja mukaan tuli uusia kokeiluja psykedelian hengessä. Uuden suuntauksen mukaisia olivat mm. kappaleet Glimpses, Little Games ja erityisesti mahtava Dazed and Confused, joka myöhemmin siirtyi vuosikausiksi Zeppelinin ohjelmistoon. Page vastasi olennaisesti näiden uuden suuntauksen mukaisten kappaleiden sovituksista.

Harri Huhtanen 2020     

Yardbirds livenä vuonna 1966 Antonionin lavastamalla klubikeikalla Lontoossa. Jimmy Page on kuvan vasemmassa laidassa ja Jeff Beck oikeassa laidassa.

Yardbirdsien keikoista ei ole säilynyt kovin paljon filmimateriaalia. Siksi on hienoa että italialainen huippuohjaaja Michelangelo Antonioni päätti syksyllä 1966 ottaa Yardbirdsit mukaan ensimmäiseen Englannissa kuvaamaansa elokuvaan Blowup. Alun perin hän oli pyytänyt The Who -yhtyettä mukaan elokuvaansa, mutta kun bändi ei suostunut pyysi hän seuraavaksi Yardbirdsejä.  Elokuvassa Yardbirdsit soittavat lavastetulla klubikeikalla Stroll On -nimistä kappaletta, joka todellisuudessa oli Tiny Bradshawin hitti Train Kept A-Rollin, jonka sanoitusta oli vain jonkin verran muutettu. Tätä hienoa kappaletta myös Led Zeppelin soitti myöhemmin keikoillaan ahkerasti. Antonionin elokuva tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä sekä Jimmy Page että Jeff Beck yhtäaikaa lavalla vuonna 1966.

Toinen mielenkiintoinen ja tärkeä Pagen ja Beckin yhteen tuonut tapahtuma ajoittuu toukokuuhun 1966, jolloin Page ei vielä ollut edes mukana Yardbirdsissä. Page auttoi ystäväänsä säveltämään ja äänittämään kappaleen Beck’s Bolero. Tuossa sessioissa mukana oli tuleva Zeppelin -basisti John Paul Jones sekä kaksi The Who -miestä eli rumpali Keith Moon ja basisti John Entwistle.  Sessioissa keskusteltiin mahdollisuudesta perustaa superbändi, johon olisivat kuuluneet Beck, Page, Moon ja Entwistle. Legendan mukaan Moon ehdotti uuden bändin nimeksi Led Zeppelin. Myöhemmin muut unohtivat koko asian, mutta tuon session aikana esitetty idea ja uuden superbändin nimiehdotus jäivät vaivaamaan Pagea.

Harri Huhtanen 2020     

Jimmy Page ja Jeff Beck ovat edelleen hyviä ystäviä eli Jimmy ei Jeffiä ajanut ulos Yardbirdistä.

Led Zeppelinin syntymä oli monen onnellisen yhteensattuman tulosta, eikä mikään välttämättömyys. Jimmy Page paljasti toimittaja Brad Tolinskille, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan ollut hajottaa Yardbirdsiä, vaan pikemminkin hän näki että bändi oli kehittymässä vuosina 1967-68 mielenkiintoiseen suuntaan eli hän ei ollut lähdössä bändistä, vaan kaikki muut! Niinpä Led Zeppelin syntyi Yardbirdsin raunioille sellaisen kehityskulun seurauksena, joka ei ollut Pagen suunnittelema.  Kun Tolinski kysyi häneltä Jeff Beckin lähdöstä vihjaten rivien välistä erotettiinko Beck, vastasi Page hänelle näin: “En halua keskustella tästä koska en tiedä onko se soveliasta. Puolustin Jeffin pysymistä bändissä enkä halua muuten kommentoida asiaa. Muut eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä”.  Niinpä Page tuli tavallaan ehkä osittain tahtomattaan kertoneeksi miten asia todellisuudessa meni eli hänen lausuntonsa viittaa vahvasti siihen, että Beck erotettiin ja jos näin tosiaan tapahtui johtui se sitä, ettei Beck hoitanut syksyn 1966 USA:n keikkoja sovitusti. Netissä asiasta löytyy kuitenkin paljon vastakkaisiakin mielipiteitä.  Englanninkielinen Wikipedia -artikkeli väittää, että  Beckin poisjäänti olisi johtunut siitä että hän sairastui ja joutui tämän vuoksi jäämään pitkäksi aikaa San Franciscoon bändin jatkaessa kiertuetta ilman häntä . Artikkelin mukaan Beck itse olisi tullut siihen johtopäätökseen, että halusi lähteä bändistä. Vastikään (2018) ilmestyi dokumenttielokuva Jeff Beckistä ja se näytettiin Suomessakin ja siinä puolestaan Beck itse kertoo lähteneensä bändistä syksyllä 1966, koska juuri silloin bändillä oli yhteiskiertue amerikkalaisten popbändien kanssa ja Yardbirdseillä oli konserteissa vain 15 minuutin setti näiden heppoisten bändien välissä. Beck piti sitä turhauttavana ja antoi kitaransa Jimmy Pagelle ja sanoi: ”hoida sinä homma loppuun”.

Loppuvuodesta 1966 Beck oli taas Englannissa ja silloin bändi julkaisi virallisen tiedotteen Beckin lähdöstä.   Tästä seurasi eräänlainen dominoefekti, sillä vuoden vaihduttua myös Yardbirdsien manageri ja tuottaja vaihtuivat.  Tässä vaiheessa alkoi olla selvää että Pagesta oli tulossa bändin johtaja. Hänellä oli jo tässä vaiheessa visio bändistä, jossa yhdistyisi hardrock ja traditionaalinen akustinen musiikki.  Page ei kuitenkaan voinut vielä tietää että visionsa toteuttamiseksi hän tarvitsi kokonaan uuden miehistön.  Vielä 1967 hän kuvitteli, että Yardbirds voisi jatkaa uudenlaisena, sillä bändi oli jo suosittu ja erityisesti USA:ssa tunnettu. Ei Page tietenkään halunnut hajottaa bändiä, joka oli jo tehnyt raskaan perustyön ja joka oli jo saanut mainetta sekä USA:ssa että Englannissa.

 Harri Huhtanen 2020     

Kuvassa Jimmy Page vauhdissa Yardbirdsien Pariisin keikalla toukokuussa 1967.

Yardbirdsin lyhyt historia on varsin turbulentti, kuten niin monilla muillakin 1960-luvun bändeillä: soittajia ja taustavaikuttajia tuli ja meni jatkuvalla syötöllä. Kesällä 1966 bändin basisti erosi ja hänen tilalleen tuli Jimmy Page, sitten loppuvuodesta lähti tähtikitaristi Jeff Beck ja vuoden vaihduttua lähti myös bändin manageri, tilalle tuli Peter Grant, josta myöhemmin tuli Led Zeppelinin pitkäaikainen mangeri. Tämä gansterin näköinen, tukeva, lähes kaksimetrinen jättiläinen oli aikaisemmassa elämässään ollut mm. tehdastyöläinen, portsari ja lopuksi hän päätyi TV-ohjelmiin painijaksi!  Häntä pelättiin kovasti ja ehkä siksi hän sai neuvoteltua bändeille niin hyviä sopimuksia.  Samalla vaihtui Yardbirdsien tuottaja ja myöhemmin Page on kovasti kritisoinut Mickie Mostin valintaa. Tuottajana hän oli kuitenkin yksi sen ajan kirkkaimmista tähdistä, sillä hän oli luotsannut mm. Animalsit, Herman Hermitsit ja Donovanin maineeseen. Most oli hyvä tuottamaan hittikappaleita, joiden avulla bändit saivat näkyvyyttä ja paljon rahakkaita keikkoja. Pagen suunnitelmissa oli kuitenkin uudistaa rockmusiikkia ja luoda kestäviä albumikokonaisuuksia. Page valittikin haastattelussa, että Most oli kiinnostunut tuottamaan vain singlejä ja albumit hän halusi tehdä nopeasti ja halvalla. Page ei kuitenkaan jäänyt Mostin jalkoihin, sillä Yardbirdsit keikkailivat koko ajan ympäri maailmaa ja keikoilla Page pääsi melko vapaasti kehittelemään ideoitaan. Myöhemmin julkaistuista lukuisista vuosien 1967-68 Yardbirds -bootlegeista onkin kuultavissa miten paljon raskaampi ja mielenkiintoisempi bändin soundi oli noihin aikoihin keikoilla.

 Harri Huhtanen 2020     

 

Näin rehvakkaasti uudistunut Yardbirds poseerasi kesällä 1966 Lontoossa. Kuvassa oikealta katsoen Jeff Beck on ensimmäinen ja Jimmy Page toinen. 

Jimmy Page  oli jo kesällä 1966 Yardbirdsiin liittyessään huippukitaristi, sillä satojen sessioiden mies pystyi suveriinisti soittamaan mitä vaan ja oli lisäksi innovatiivinen. Ammattipiireissä hänet tunnettiin ja hänen taitojaan arvostettiin, mutta suuri yleisö ei häntä vielä siinä vaiheessa tuntenut, koska hän oli ollut enimmäkseen taustalla vaikka olikin soittanut lähes kaikkien 1960-luvun huippunimien sessioissa. Hänen ystävänsä Jeff Beck oli jo saanut esimakua siitä miltä tuntui olla stara, sillä hän oli ollut jo yli vuoden ajan Yardbirdsien pääkitaristi. Komppikitaristina toimi bändin alkuperäisjäsen Chris Dreja. Vaikka Page liittyi bändiin basistina oli selvää , ettei sellainen lahjakkuus soittaisi kovin pitkään pelkästään bassoa! Sovittiin että kun Dreja oli opetellut basson soiton riittävän hyvin, siirtyisi Page takaisin perussoittimeensa eli sähkökitaraan.

Bändiltä oli ilmestynyt kesällä 1966 uusi albumi  ja niinpä he lähtivät heti kansainväliselle kiertueelle. Page & Beck – kokoonpanolla bändi teki keikkoja  mm.  Pariisissa, Englannissa ja USA:ssa. Yllättäen Beck lopetti kesäkiertueen lyhyeen ja jäi San Franciscoon. Niinpä Page siirtyi bändin pääkitaristiksi 25.elokuuta 1966 San Franciscon keikalla.  Kvartetti viimeisteli USA:n kiertueen ilman Beckiä.

Kiertueen jälkeen Beck tuli Lontooseen ja bändi jatkoi viisimiehisenä ja kahdella kitaristilla. Harvinainen, mutta lyhytaikainen Page-Beck allianssi oli syntynyt. Vaikka miehet olivat ystäviä oli selvää, että ajan oloon syntyisi ongelma siitä että bändillä oli nyt kaksi tähtikitaristia. Niinpä myöhemmin syksyllä 1966, kesken uuden USA:n kiertueen, Beck ilmoitti erovansa bändistä.  Bändi ilmoitti kuitenkin Beckin eron virallisesti vasta marraskuussa 1966. Yardbirds jatkoi kvartettina ja Jimmy Pagellä oli nyt hyppysissään tärkeä live-“laboratorio”, jossa hän saattoi vapaasti kehitellä pitkään jo sessiokitaristina hautomiansa ideoita siitä mitä rock voisi olla 1970-luvulla!

Harri Huhtanen 2020