Jimmy Page ja Jeff Beck ovat edelleen hyviä ystäviä eli Jimmy ei Jeffiä ajanut ulos Yardbirdistä.
Led Zeppelinin syntymä oli monen onnellisen yhteensattuman tulosta, eikä mikään välttämättömyys. Jimmy Page paljasti toimittaja Brad Tolinskille, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan ollut hajottaa Yardbirdsiä, vaan pikemminkin hän näki että bändi oli kehittymässä vuosina 1967-68 mielenkiintoiseen suuntaan eli hän ei ollut lähdössä bändistä, vaan kaikki muut! Niinpä Led Zeppelin syntyi Yardbirdsin raunioille sellaisen kehityskulun seurauksena, joka ei ollut Pagen suunnittelema. Kun Tolinski kysyi häneltä Jeff Beckin lähdöstä vihjaten rivien välistä erotettiinko Beck, vastasi Page hänelle näin: “En halua keskustella tästä koska en tiedä onko se soveliasta. Puolustin Jeffin pysymistä bändissä enkä halua muuten kommentoida asiaa. Muut eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä”. Niinpä Page tuli tavallaan ehkä osittain tahtomattaan kertoneeksi miten asia todellisuudessa meni eli hänen lausuntonsa viittaa vahvasti siihen, että Beck erotettiin ja jos näin tosiaan tapahtui johtui se sitä, ettei Beck hoitanut syksyn 1966 USA:n keikkoja sovitusti. Netissä asiasta löytyy kuitenkin paljon vastakkaisiakin mielipiteitä. Englanninkielinen Wikipedia -artikkeli väittää, että Beckin poisjäänti olisi johtunut siitä että hän sairastui ja joutui tämän vuoksi jäämään pitkäksi aikaa San Franciscoon bändin jatkaessa kiertuetta ilman häntä . Artikkelin mukaan Beck itse olisi tullut siihen johtopäätökseen, että halusi lähteä bändistä. Vastikään (2018) ilmestyi dokumenttielokuva Jeff Beckistä ja se näytettiin Suomessakin ja siinä puolestaan Beck itse kertoo lähteneensä bändistä syksyllä 1966, koska juuri silloin bändillä oli yhteiskiertue amerikkalaisten popbändien kanssa ja Yardbirdseillä oli konserteissa vain 15 minuutin setti näiden heppoisten bändien välissä. Beck piti sitä turhauttavana ja antoi kitaransa Jimmy Pagelle ja sanoi: ”hoida sinä homma loppuun”.
Loppuvuodesta 1966 Beck oli taas Englannissa ja silloin bändi julkaisi virallisen tiedotteen Beckin lähdöstä. Tästä seurasi eräänlainen dominoefekti, sillä vuoden vaihduttua myös Yardbirdsien manageri ja tuottaja vaihtuivat. Tässä vaiheessa alkoi olla selvää että Pagesta oli tulossa bändin johtaja. Hänellä oli jo tässä vaiheessa visio bändistä, jossa yhdistyisi hardrock ja traditionaalinen akustinen musiikki. Page ei kuitenkaan voinut vielä tietää että visionsa toteuttamiseksi hän tarvitsi kokonaan uuden miehistön. Vielä 1967 hän kuvitteli, että Yardbirds voisi jatkaa uudenlaisena, sillä bändi oli jo suosittu ja erityisesti USA:ssa tunnettu. Ei Page tietenkään halunnut hajottaa bändiä, joka oli jo tehnyt raskaan perustyön ja joka oli jo saanut mainetta sekä USA:ssa että Englannissa.
Harri Huhtanen 2020