LED ZEPPELIN I ALBUMIN SYNTYHISTORIA – osa 8

Yardbirds1967littlegames

Yardbirdsien viimeinen levy Little Games äänitettiin Lontoossa maalis-toukokuussa 1967 kolmessa sessiossa. Uusi tuottaja Mickie Most ei varsinaisesti ollut kiinnostunut albumeista, vaan pop-singleistä, jotka myivät hyvin. Siksi albumi äänitettiin ja tuotettiin paljon huonommin kuin Jimmy Page olisi halunnut. Haastattelussa Page purki turhautumistaan asian johdosta seuraavasti: “Se homma hoidettiin älyttömässä kiireessä. Kaikki laulut purkitettiin yhdellä otolla, koska Mickie Most oli lähtökohtaisesti kiinnostunut vain singleistä eikä uskonut että maksaisi vaivaa tehdä albumi kunnolla “.    Little Games on kaukana legendaarisesta Led Zeppelin I – albumista, mutta sanotaan niin että ituja Zeppelinin suuntaan alkoi jo versoa tässä vaiheessa. Most valitsi kolmelle albumin raidalle soittamaan sessiobasisti John Paul Jonesin, josta sitten seuraavana vuonna tulikin Zeppelinin basisti.   Lisäksi Page ujutti albmille paljon omia ideoitaan. Smile On Me’ssä hän käyttää Wah-wahia. White Summer -instrumentaali on Pagen traditionaalisen kappaleen pohjalta sovittama ja se julkaistiin myös  Zeppelinin debyyttilevyllä (tosin eri nimellä). Tinker, tailor, Soldier, Sailorilla Page käyttää sellojousi -tekniikkaansa. Drinking Muddy Waterissa puolestaan Page käyttää slide-kitaraa, vähän samaan tapaan kuin myöhemmin Zeppelinin debyyttilevyllä kappaleessa You Shook Me . Avauskappaleen Little Gamesin lyriikoissa on jonkin verran yhtäläisyyksiä Zeppelinin debyyttilevyn Good Times Bad Timesin lyriikkojen kanssa.

Little Gamesin kymmenestä kappaleesta viidellä oli siis jotain yhtymäkohtia myöhemmin julkaistulle Zeppelinin debyyttilevylle. Little Games oli kuitenkin hätäisesti äänitetty ja huonosti tuotettu ja siksi se julkaistiin aluksi vain Amerikassa ja sielläkin paras Billboard sijoitus oli vain no.80. Ymmärrettävästi Page oli tyytymätön tilanteeseen ja tajusi että jälleen kerran Yardbirdsien piti muuttua menestyäkseen.

Harri Huhtanen 2020     

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s