Kuvassa trendikäs nelimiehinen Yardbirds psykedelia -vuonna 1967: Chris Dreja (basso), Jim McCarty (rummut), Keith Relf (laulu)  ja Jimmy Page (kitara).

Vuoden 1967 alkuun tultaessa Yardbirdsien tähtikitaristi Jeff Beck oli jättänyt yhtyeen ja samalla bändin manageri ja tuottaja vaihtuivat. Jimmy Pagestä tuli uusi tähtikitaristi ja samalla hänellä oli ideoita bändin soundin uudistamiseksi. Page alkoi keikoilla soittaa kitaraa muutamissa kappaleissa sellon jousella, idean tähän hän oli saanut viulusti David McCallumilta. Page alkoi myös käyttää wah-wah pedaalia ja fuzzboxia. Lisäksi hän käytti keikoilla erilaisia taustanauhaefektejä sekä kitaran avointa viritystä. Vuonna 1967 psykedeelinen rock alkoi lyödä läpi trendimusiikkina, kärkibändinään Pink Floyd ja siksi Page oli hienosti mukana muutoksissa. Yardbirds ei enää 1967 ollut pelkkä bluesrock-bändi vaan siitä oli tulossa jotain aivan muuta.

Yardbirds ei ollut menestynyt kovin hyvin levymyynnissä, mutta live-bändinä se alkoi olla suosittu ympäri maailmaa ja totuuden nimessä onkin todettava että Yardbirds onnistui esityksissään yleensä paremmin live-keikoillaan kuin studiossa. Ja tämä ilmiö vain vahvistui Pagen aloittaessa kokeilunsa.

Alkuvuodesta 1967 bändi keikkaili mm. Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Tanskassa ja Ranskassa. Kesällä oli vuorossa Englanti ja loppuvuodesta Pohjois-Amerikka. Keikkasetit muuttuivat yhä raskaammiksi ja mukaan tuli uusia kokeiluja psykedelian hengessä. Uuden suuntauksen mukaisia olivat mm. kappaleet Glimpses, Little Games ja erityisesti mahtava Dazed and Confused, joka myöhemmin siirtyi vuosikausiksi Zeppelinin ohjelmistoon. Page vastasi olennaisesti näiden uuden suuntauksen mukaisten kappaleiden sovituksista.

Harri Huhtanen 2020