( – ) MAARIT: Viisi pientä (LP) (1975, Svart 2016) (UUSI=2kk)
P J Harveyn mestariteos on ensimmäistä kertaa ykkösenä listallani. Listakärjessä tänäkin vuonna jatkavat viime vuonna huippualbumeja julkaisseet Nits,Cure, Gilmour ja Dylan. Täysin uusia listatulokkaita ovat Taste, Traffic, Kirka ja Maarit.
Vähän vaikeaksi menee tämä Dylan -kiertueiden otsikoiminen, koska RARW-kiertueen piti päättyä jo viime vuonna, mutta nyt Bobdylan.comissa on julkaistu pitkä kiertuelistaus vanhalla kiertuenimellä ja lisäksi tänä vuonna Dylan tekee taas paljon Outlaw Music Festival Tour -keikkoja (jatkossa OMFT-keikat).
Dylan on kuuma nimi Amerikassa juuri nyt kun Mangoldin uusi Dylan-elokuva A Complete Unknown on kerännyt peräti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta! Elokuvan lopussa todetaan että Dylan jatkaa edelleen keikkailua ja sen hän totisesti tekee kuten voitte alla olevasta keikkalistauksesta lukea. Dylan totesi jo 1985 Biographin haastattelussa että hän ihailee muusikkoja jotka pystyvät esiintymään vielä yli 80-vuotiaina. Ja nyt hän itse kuuluu samaan kaartiin.
Todennäköisesti alla oleva listaus ei ole lopullinen eli varmaan sinne tulee vielä keikkoja lisää mutta julkaisen tämän nyt poikkeuksellisesti koska nykyinen listaus todistaa ettei Dylan tulee keväällä tai kesällä Eurooppaan. Listaus tosin jättää pienen aikaikkunan loppuvuoteen. Dylanhan on käytännössä joka vuosi keikkaillut myös Euroopassa. Aika näyttää muodostaako vuosi 2025 tästä poikkeuksen.
USA 2025
Dylan and Band
03/25/25 Tulsa, Oklahoma – Tulsa Theater
03/26/25 Little Rock, Arkansas – Robinson Center
03/28/25 Springfield, Missouri – Juanita K. Hammons Hall for the Performing Arts
03/29/25 Wichita, Kansas – Century II Concert Hall
03/30/25 Topeka, Kansas – Topeka Performing Arts Center
04/01/25 Omaha, Nebraska – Orpheum Theater
04/02/25 Sioux City, Iowa – Orpheum Theatre
04/04/25 Mankato, Minnesota – Mayo Clinic Health System Event Center
04/05/25 Eau Claire, Wisconsin – The Sonnentag Center
04/06/25 Green Bay, Wisconsin – The Weidner Performing Arts Center
04/08/25 Davenport, Iowa – Adler Theatre
04/09/25 Peoria, Illinois – Prairie Home Alliance Theater
04/11/25 West Lafayette, Indiana – Purdue Univ., Elliott Hall of Music
04/12/25 Fort Wayne, Indiana – The Embassy Theatre
04/14/25 South Bend, Indiana – The Morris Performing Arts Center
04/16/25 Kalamazoo, Michigan – Western Michigan State Univ., Miller Auditorium
04/17/25 Toledo, Ohio – Stranahan Theater
04/19/25 Youngstown, Ohio – De Yor Performing Arts Center, Powers Auditorium
04/21/25 Pittsburgh, Pennsylvania – Benedum Center for the Performing Arts
04/22/25 Williamsport, Pennsylvania – Community Arts Center
Outlaw Music Festival: Bob Dylan, Willie Nelson & Family, Billy Strings, Trampled by Turtles, Wilco, Sheryl Crow, Lucinda Williams + muut
Kävin tänään (17.2.25) uudestaan Turun Kinopalatsissa katsomassa A Complete Unknownin. Pidin siitä vielä enemmän kuin ensimmäiselle katselukerralla. Tässä elokuvassa on erittäin paljon uskomattoman hienoa musiikkia ja Chalamet näyttelee Dylania upeasti. Joan Baezia näyttelevä Monica Barbaro esiintyy myös vakuuttavasti ja erityisen komeaa kuultavaa ovat hänen ja Chalametin duettoesitykset. Tänään kiinnitin huomioni myös Suze Rotoloa salanimellä esittävän Elle Fanningin roolisuoritukseen. Lopun erokohtaus teksteineen oli hyvin vaikuttava nyt toisella katselukerralla. Suzehan kuoli jo 2011 ja olen käsittänyt että heidän eronsa jäi jotenkin vaivaamaan Dylania ja siksi hän pyysi ettei Mangold käyttäisi elokuvassa Suzen oikeaa nimeä. Elokuvassa on erittäin hyvä flow ja jotenkin 1960-luvun New Yorkin tunnelma välittyy aidontuntuisena katsojalle. Tapahtumakadut on lavastettu pieteetillä ja hienosti yksityiskohdat huomioiden. Lauluesityksissä käytetään aitoja 1960-luvun mikrofoneja ja en tiedä johtuuko siitä että ainakin elokuvateatterissa musiikissa vaikuttaa olevan analogista lämpöä, vaikka totta kai ääniraita on digitaalinen, nykyään vaan osataan entistä paremmin saada digitaalinen kuulostamaan hyvällä tavalla analogiselta.
AmerikassaMangoldin elokuva on saanut valtavasti huomiota. Wikipedia listaa yli 30 elokuva-alan palkintogaalaa, joissa A Complete Unknown on joko ollut ehdolla tai voittanut. Jo ehdokkuus sinänsä on pieni voitto, koska erilaiset raadit valitsevat ehdokas-elokuvat suuresta joukosta elokuvia. Maailman mittakaavassa merkittävin elokuva-alan palkintogaala tosin on vasta tulossa eli peräti jo 97. Oscar-gaala järjestetään sunnuntaina 2.maaliskuuta 2025. Mangoldin elokuva on saanut huimat kahdeksan ehdokkuutta: 1) paras elokuva, 2) paras ohjaus, 3) paras käsikirjoitus, 4) paras miespääosa, 5) paras naispääosa, 6) paras miessivuosa, 7) paras puvustus ja 8) paras ääni! Kun ehdokkuuksia on noin monta niin uskoisin että jossain sarjassa myös voitto tulee. Mutta se siis selviää 2.3.2025.
Amerikkalainen Rolling Stone -lehti on julkaissut jo monta artikkelia tästä uudesta Dylan-elokuvasta. Päinvastoin kuin suomalaisissa valtalehdissä ne eivät onneksi ole minkään maksumuurin takana vaan kaikki pääsevät niitä lukemaan. Tänään luin yhden noista artikkeleista ja siinä listattiin isojen otsikoiden kera 27 kronologista virhettä jotka löytyvät elokuvasta! Siis mitä! Kyseessä on draamallinen fiktio, kaikki historiallisten elokuvien tekijät käyttävät samaa metodia eli oikovat mutkia ja keksivät tapahtumia mitä ei todellisuudessa ole tapahtunut. Don’t Look Back (1967) ja No Direction Home (2005) ovat dokumentti -elokuvia, joissa kaikki on totta, koska ne on kuvattu cinema verite -menetelmällä kiertueella eli pääosassa on aito Dylan. En ymmärrä miksi fiktiivistä A Complete Unknownia(2024) kritisoidaan asiavirheistä, koska kyseessä ei ole dokumentti vaan fiktiivinen draamaelokuva.
Suomalaisten toimittajien artikkeleihin olen lähinnä pettynyt yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Episodi– niminen pienjulkaisu joka keskittyy elokuviin ja jonka voi ostaa esimerkiksi Helsingin Akateemisesta kirjakaupasta on antanut uudelle Dylan-elokuvalle sen ansaitseman huomion. Ensinnäkin Chalamet -Dylan poseeraa yksinään lehden kansikuvassa ja sitten sivulla 10 on Jouni Vikmanin arvio, jossa hän antaa elokuvalle 4 tähteä eli paljon enemmän kuin valtalehtien toimittajat. Sivuilla 22-27 on hieno, syväluotaava artikkeli elokuvasta ja siellä on siteerattu kaikkien pääosaa esittävien näyttelijöiden sekä Mangoldin haastatteluja ja he kertovat paljon erittäin tärkeitä asioita, jotka eivät ole päässeet mukaan suomalaistoimittajien arvioihin.
Edelleen ihmettelen miksi suomalaiset elokuvakriitikot ovat olleet niin nuivia arvostelleessaan tätä uutta Dylan-elokuvaa. Hesarin kriitikko mm. moitti elokuvaa siitä, ettei siinä avata Dylanin ”mysteeriä”?! Siis mitä? Dylan itse on muistaakseni sanonut että jos haluatte ymmärtää häntä niin lukekaa kappaleiden sanoitukset. A Complete Unknown on varsin kliininen ja mielestäni realistinen kuvaus Dylanin varhaisvuosista. Lukemani perusteella Dylan on ollut juuri sellainen kuin elokuvassa esitetään eli vähäsanainen (lauluja lukuunottamatta) mutta erittäin kunnianhimoinen nuorimies, joka on alusta saakka asettanut urankehityksensä kaiken muun yläpuolelle. Siksi on turha odottaa syvällistä kuvausta esimerkiksi Dylanin naissuhteista. Eivät ne olleet keskiössä vuosina 1961-65 ja siksi niiden ylikorostaminen olisi ollut valheellista. Se mikä noina vuosina oli Dylanille tärkeintä tuodaan minusta hienosti esille. Tärkeintä Dylanille oli kirjoittaa uusia lauluja ja päästä pinnalle ja täytyy sanoa että Mangoldin elokuvassa on erittäin paljon, erittäin hienoa Dylan-musiikkia ja kun lisäksi Chalamet esittää kaikki kappaleet itse ja yllättävän hienosti niin voiko fiktiivinen elämänkerta -elokuva siitä enää realistisemmaksi muuttua?!
Outoa, mutta totta: Korona pelasti tämän elokuvan! Ilman globaalia Korona -pandemiaa tämä elokuva olisi valmistunut jo monta vuotta sitten ja olisi todennäköisesti ollut paljon huonompi kuin mitä se nyt, viiden vuoden odotuksen jälkeen on. Odotusaikana Bob Dylania esittävä Timothee Chalamet ehti opetella soittamaan kitaraa ja esittämään peräti 400 Dylan kappaletta! Lisäksi hän ehti tutustua paikkoihin joissa Dylan oli ollut nuorena. Hän luki lähes kaiken mitä Dylanista oli kirjoitettu 1960-luvun alkuvuosina, kuunteli radioäänitteitä, levytyksiä, luki artikkeleita jne. Lopputulos on upea. Chalamet on sisäistänyt nuoren Dylanin olemuksen, puhe- ja lauluäänen ja esiintymiset niin hienosti, että olisin yllättynyt jos hän ei saisi tästä roolista oscaria!
Suomen ensi-ilta oli perjantaina 7.2.2025. katsoin elokuvan ensimmäisessä näytöksessä Turun Kinopalatsissa klo 14.20. Olin ennen näytöstä lukenut useammankin suomalaisen arvostelun joissa elokuvaa kritisoitiin milloin mistäkin. Turun Sanomien arvostelija antoi elokuvalla vain 2 tähteä 5:stä! Mutta nyt palataan taas siihen minun vanhaan hokemaani, että ei kannata uskoa arvostelijoita, vaan käydä itse katsomassa ja kuuntelemassa teos. Vain siten tietää mikä on totta. Ja minun korvieni ja silmieni todistus on tämä: A Complete Unknown on paras koskaan tehty fiktiivinen Dylan-elokuva. No Direction Home (2005) ei ollut fiktiivinen koska siinä esiintyi Dylan itse. Sen kanssa tämä elokuva ei tietenkään voi kilpailla, mutta vuoden 2007 fiktiivisen I’m Not There Dylan-elokuvan kanssa voidaan tehdä vertailua ja tällä hetkellä olen sitä mieltä että A Complete Unknown on parempi. Perustelut väitteelleni kirjoitussarjan myöhemmissä osissa.
Minun piti osallistua AnimalsienRauman konserttiin viime maaliskuussa ja liputkin olinkin jo ostanut, mutta sitten iski armoton flunssa jonka vuoksi jouduin jäämään pois konsertista. Silloin harmitti todella paljon koska pelkäsin että viimeinen mahdollisuuteni nähdä Animals livenä oli mennyt. Loppuvuodesta 2024 sain kuitenkin ilokseni tietää että bändi jatkaa jäähyväiskiertuettaan myös vuonna 2025 ja tulee sen puitteissa uudestaan Suomeen! Lisäksi tuli tieto että bändi esiintyy myös Porissa. Hankin liput sinne. Bändillä ei ilmeisesti ole omia nettisivuja enkä löytänyt heiltä edes Facebook-sivustoa jollainen heidän kilpailijallaan Eric Burdonilla on. Niinpä niin: vanhan liiton miehet eivät paljon perusta nettijutuista, vaan tekevät keikkaa vuodesta toiseen ja toivovat että ”viidakkorumpu” riittää tuomaan heille keikkoja ja leipää pöytään. Ja täytyy sanoa ,että Suomessa tämä ikivanha bändi on edelleen yllättävän suosittu sillä he tekivät Suomessa viime vuonna 5 keikkaa ja nettisurfailun jälkeen totesin että myös 2025 heillä on ainakin 5 keikkaa Suomessa. Tietoja näistä keikoista tosin on vähän vaikea löytää ja kuten viime vuonnakin melkein jokaisella konsertilla on eri promoottori ja lipunmyyntiäkään ei ole keskitetty vaan se vaihtelee paikkakuntakohtaisesti. Alla ne tiedot jotka sain kokoon bändin tämän vuoden kiertueesta Suomessa:
Muusikoilla on se etu että heidän äänittämänsä musiikki voi elää todella pitkään jos se on tarpeeksi hyvää. Blues ei vanhene ja John Mayallin tuotanto kestää siksi hyvin aikaa. Koska en pidä muistokirjoituksista en raportoinut Mayallin kuolemasta kesällä 2024. Hän oli kuollessaan 90-vuotias ja kuten edellisessä kirjoituksessani kolme vuotta sitten listasin niin hänen levytetty tuotantonsa on sellainen että siitä riittää ihailijoille ammennettavaa vuosikymmeniksi eteenpäin.
Tässä artikkelissa haluan nostaa esille Mayallin ensimmäisen levyn joka ei ole kovin tunnettu. Se on lähes kokonaan live-albumi ja siksi se edustaa varsin hyvin sitä minkälainen artisti Mayall oli uransa alkuaikoina. Kyseessä on albumi John Mayall Plays John Mayall (Decca 1965). Albumi on äänitetty 7.12.1964 Klooks Kleek -klubilla Lontoon Hampsteadissa. Tämä Mono-äänite on siksi niin hyvä, että Deccan studio oli aivan klubipaikan vieressä ja keikkailtana piuhat vedettiin keikkapaikalta suoraan Deccan äänitysstudioon.
Tuon ajan britti -bändit soittivat valtavan paljon amerikkalaisten artistien kappaleita, mutta Mayall teki alusta saakka nimenomaa omaa musiikkia. Albumin 15 kappaleesta vain 2 on cover-kappaleita. 3 albumin kappaleista on jostain syystä äänitetty studiossa 26.2.1965. Tavallaan tämä on sikäli hyvä, että niiden kautta pääsee kuulemaan miten paljon kiinnostavampi ja parempi Mayall on live-tilanteessa.
Mitä pidemmälle konsertti eteni sitä intensiivisemmäksi bändin soitto ja valoshow muuttui!
Konsertin alkuosa oli hämmentävä. En tunnistanut kappaleita ja valoshow tuntui aluksi inkoherentilta ja häiritsevän päällekäyvältä. Kolmantena (vai oliko se neljäntenä?) kuultu Rejoice! muutti kuitenkin kaiken. En tosiaankaan ollut kuullut tätä vuoden 2016 kappaletta aikaisemmin, mutta sanoituksia kuunnellessa tajusin mistä oli kyse. David Allen kuoli 2015 ja sitä ennen hän ehti tehdä tämän selkäpiitä karmivan, mutta nerokkaan kauniin kappaleen! Kappaleessa toistuu lähes loputtomiin kertosäe: ”Rejoice I’m dead!”, riemuitkaa olen kuollut! Tällaista kappaletta ei kukaan koskaan aikaisemmin ole tietääkseni tehnyt. David laulaa olevansa iloinen että pääsee maallisista tuskista ja pyytää muita riemuitsemaan siitä. Nerokkaan sanoituksen lisäksi kappale on todella pitkä ja intensiivinen Gong-instrumentaalikappale, jossa jokainen soittaja pääsee esittämään parastaan. Tämän kappaleen jälkeen myös valoshow muuttui huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, sillä valkokankaalla matkattiin universumin kaukaisimpiin kolkkiin ja välillä kuvissa vilahti ”vapautunut” David Allen äärettömän avaruuden keskellä. Tämä visuaalinen kerronta yhdistettynä todella intensiiviseen psykedeeliseen rocksoitantaan teki vaikutuksen. Avaruudesta siirryttiin Maya -temppeleihin ja palvontasessioissa istuviin hippeihin upeassa Master Builder -kappaleessa. Täytyy todeta, että hieman omituisen alun jälkeen bändi sai todella kiinni siitä mistä parhaassa psykedeelisessä rockissa on kysymys. Kappaleet olivat yhä pidempiä ja valoshow alkoi synkata yhä paremmin musiikin kanssa. Lopulta se oli kuin huumetrippi ilman huumeita! En usko että Porissa on koskaan kuultu tai nähty vastaavaa.
WINTERLUDE FINLAND 