Kate Bush: The Kick Inside 1978

katebush4sucessos-wutheringheights467739Jos Kate Bush ei olisi julkaisut mitään muuta kuin debyyttilevynsä The Kick Inside , niin minusta tuskin olisi tullut Kate Bush -fania. Dave Gilmour ”löysi” Katen 15-vuotiaana ja olen kuullut Katen vuoden 1975 demot ja niitä kuuntelemalla maallikko ei välttämättä ymmärrä, että kyseessä on yksi rockhistorian nerokkaimmista naisartisteista. Onneksi Gilmour ymmärsi! EMI:llä Katea kasvatettiin kuin harvinaista kasvia. Vaikka Kate oli tiettävästi jo murrosikäisenä säveltänyt ja sanoittanut noin 200 kappaletta, ei levy-yhtiö halunnut julkaista niitä ennen kuin Kate olisi täysi-ikäinen. Odotteluaika käytettiin siihen, että Kate sai opetusta laulutekniikassa, tanssissa ja live-esiintymisessä. Hänellä oli bändi, jonka kanssa hän esiintyi lontoolaisissa pubeissa saadakseen esiintymisvarmuutta.

Debyyttialbumia rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa, sillä ensimmäiset äänitykset ovat jo vuodelta 1975. Levy julkaistiin kuitenkin vasta 1978. Kate Bush ja hänen edusmiehensä väänsivät levy-yhtiön pomojen kanssa pitkään kättä siitä mikä kappale valittaisiin ensimmäiselle singlelle. Kate halusi, että debyyttisingle olisi Wuthering Heights , EMI:n pomot sen sijaan halusivat julkaista rokkaavamman ja ”aikuisemman” James And The Cold Gun . Lopulta Kate voitti ja kun debyyttisingle teki Katesta hetkessä maailmantähden joutui levy-yhtiön johto myöntämään, että Katen bisnesvaisto oli ollut parempi kuin heidän. Ilmestymisvuonna 1978 Wuthering Heights soi ympäri Eurooppaa, muistan että jopa porilaisessa diskossa sitä soitettiin!

Pitkästä kypsyttelyajasta huolimatta debyyttilevyllä on tiettyjä heikkouksia. Suurin ongelma lienee Katen laulu, joka on monilla kappaleilla teennäisen pikkutyttömäinen. En tiedä ,miten paljon tähän on vaikuttanut levyn tuottaja Andrew Powell. Lisäksi sanoitukset eivät debyyttilevyllä ole yhtä hienoja kuin myöhemmillä mestariteoksilla. Myös kappaleiden orkestraatio ja koko levyn dramatiikka on vaatimattomampaa kuin 1980-luvun levyillä.  Tätä levyä kuunnellessa on vaikea uskoa, että jo joitain vuosia myöhemmin sama artisti lauloi kauhusta ja ahdistuksesta tavalla, joka sai kylmät väreet liikkeelle kuulijan selkärangassa!

Persoonallinen levy!   * * * *

Harri Huhtanen   2008

Kirjoitin tämän arvostelun Winterludeen 2008. Kahdeksassa vuodessa näkemys voi kuitenkin muuttua eli levyn kokonaisuuden ja sanoituksien tason osalta Katen debyytti saa minulta nykyään suopeamman arvion, tässä vaiheessa en kuitenkaan nostanut arvosanaani, ehkäpä kirjoitankin levystä joskus vielä kokonaan uuden arvion (take 2)…  

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s