Helsinki 3.-8.7.2016

neil_young_5-0366low

Olin viikon Helsingissä.. Sunnuntaina 3.7.16 näin Neil Youngin hienon, peräti kolme tuntia kestäneen keikan! Siitä lisää myöhemmin.

Tiistaina matkasin yli 100-vuotta vanhalla Runeberg -laivalla idylliseen Porvooseen.

Eilen eli torstaina 7.7.16 tapahtumarikkaan viikon kruunasi Black Sabbathin THE END -kiertueen keikka Kaisaniemen aivan liian täyteen ahdetussa puistossa. Järjestäjät olivat laskeneet alueelle 20.000 enimmäkseen mustiin pukeutunutta 30-60 -vuotiasta miestä eikä se ollut enää kovin kiva tilanne, varsinkin kun maaperä oli aamupäivän sateen jäljiltä kovin kurainen.  Ozzy ja kumppanit olivat niin kovassa vedossa, etten kyllä tätä kirjoittaessa suostu uskomaan että kyseessä oikeasti oli heidän jäähyväiskiertueensa. Uusi rumpali oli mahtava!  Sabbathin keikasta lisää joskus myöhemmin.

Sain muuten molemmista keikoista uudella 18 -kertaisella zoomilla varustetulla kamerallani oikein hyviä kuvia.  Youngista enemmän ja parempia, koska olin vain 5 metrin päässä rampista.  Sabbathin keikaille tulin vasta Opethin esiintymisen aikana (klo 20)  ja siinä vaiheessa oli enää mahdotonta päästä lähellä lavaa, koska väentungos Kaisaniemen pienellä kentällä oli aivan hirvittävä.  Niinpä kuvissa jouduin hyödyntämään jättiscreenejä, jotka onneksi olivat melko tarkkoja eli niin se tekniikka vaan vuosi vuodelta kehittyy!

black-sabbath-2016

Harri Huhtanen 2016

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s