Arvostuksella, tunnettavuudella ja levymyynnillä mitaten Kate Bush on supertähti. Samalla hän on kuitenkin yksi rockhistorian vähiten keikkailleista artisteista. Hän teki suosionsa alkuaikoina vuonna 1979 huhtikuusta toukokuuhun lyhyen Euroopan kiertueen, jonka 29 konsertista vain 11 järjestettiin Iso Britannian ulkopuolella. Sen jälkeen pitkä hiljaisuus. 1980-, 1990- ja 2000-luvulla häntä nähtiin vain satunnaisesti hyväntekeväisyystapahtumissa, levypromojen yhteydessä tai yllätysvierailijana toisten artistien konserteissa esittämässä yksittäisiä kappaleita. Niinpä Kate Bush pääsi jopa Suomen pääuutisiin maaliskuussa 2014 kun ilmoitettiin että hän järjestää 35 vuoden tauon jälkeen konserttisarjan Lontoossa. Kiertuetta siitä ei koskaan tullut, koska kaikki konsertit olivat Lontoon Eventim Apollossa elo-lokakuussa 2014. Konsertteja oli 22 ja ne kaikki loppuunmyytiin. Tästä huolimatta kiertueelle Kate ei suostunut lähtemään, vaan vetäytyi jälleen keikkojen jälkeen julkisuudesta.
Kahden vuoden odotuksen jälkeen Kate Bush on nyt lokakuussa 2016 ilmoittanut että keikoista koottu live albumi Before The Dawn julkaistaan 3CD:n ja 4LP:n paketteina.Alla marraskuussa ilmestyvien levyjen sisältö:
CD 1
1. Lily
2. Hounds of Love
3. Joanni
4. Top of the City
5. Never Be Mine
6. Running Up that Hill
7. King of the Mountain
CD 2
1. Astronomer’s Call
2. And Dream of Sheep
3. Under Ice
4. Waking the Witch
5. Watching Them Without Her
6. Watching You Without Me
7. Little Light
8. Jig of Life
9. Hello Earth
10. The Morning Fog
CD 3
1. Prelude
2. Prologue
3. An Architect’s Dream
4. The Painter’s Link
5. Sunset
6. Aerial Tal
7. Somewhere In Between
8. Tawny Moon
9. Nocturn
10. Aerial
11. Among Angels
12. Cloudbusting
Harri Huhtanen 2016