PELLE MILJOONA & JJUJ: Halki ajan ja rakkauden 2011

pellemaxresdefaultLöysin tämän hienon levyn vähän jälkijunassa eli vasta perjantaina 13.2.2015 kun olin Pelle Miljoonan Dominon konsertissa Turussa. Siellä oli myyntipöytä, jossa oli yllättävän hyvä valikoima Pellen tuotantoa CD:einä. Vinyylinä tarjolla oli vain legendaarinen Moottoritie on kuuma (1980) albumi, joka minulla on ollut originaalina painoksena omistuksessani jo yli 30 vuotta. 2000-luvulla julkaistut Pellen CD:t sen sijaan ovat jääneet minulta lähes kokonaan pimentoon ja siksi ostin niitä ison kasan. Pikakuuntelussa parhaalta niistä on selvästi kuulostanut tämä Jäljelle Jääneet Unelmat Jousiensemblen kanssa vuonna 2011 tehty taidepläjäys. Helposti sitä ajattelee, ettei punk ja jousiensemble voi olla toimiva yhdistelmä ja siltä se vähän konsertin alussa vaikuttikin kun punkkarin, hipin ja ”ikitaatan” risteymältä näyttävä 60-vuotias, mutta yllättävän energisen oloinen Pelle asteli keskelle lavaa, jossa hänet ympäröi peräti 11 henkinen jousiensemble: 2 viulistia, 2 sellistiä, 3 taustalaulajaa, 1 akustisen kitaran, 1 saksofonin ja 1 kontrabasson soittaja sekä 1 lyömäsoittaja. Mutta se mikä konsertissa tuotti vähän ristiriitaisen olon, kuulosti kotikuuntelussa yllättävän hyvältä. Periaatteessa tämä Halki ajan ja rakkauden (2011) on kokoelma, sillä kaikki kappaleet on tietääkseni julkaistu jo aikaisemmin rockversioina. Hienot sovitukset ja JJUJ:n komea soundi tekevät kuitenkin näistä vanhoista punk- ja rockkappaleista ikään kuin täysin uusia. Parhaimmillaan nämä vanhat hitit kuulostavat jopa paremmilta kuin alkuperäiset versiot. Erityisesti levyn avaava Vapaus on suuri vankila on kerrassaan hienosti sovitettu ja esitetty. Komeilta kuulostavat myös Pikkupoika ja pikitie, Moottoritie on kuuma sekä levyn päättävä Hyvää yötä maailma.

pellehqdefaultOlen nyt kuunnellut Halki Ajan ja Rakkauden kokoelman viisi kertaa ja nyt täytyy kyllä todeta, ettei tämä olekaan mikään kokoelma, vaan ihan itsenäinen Pelle Miljoonan taideteos. Punk-ajatteluunhan kuuluu myös se, että kerran levytetyn kappaleen voi vapaasti levyttää ja sovittaa uudetaan ja niin tällä levyllä on juuri tapahtunut. Pelle on tehnyt Esko Eirolan johdolla vanhoista biiseistään uusia. Suomirokissa on hyvin vähän teoksia, joissa klassinen musiikki ja rock yhdistyvät. Britit yhdistivät klassista musiikkia ja rokkia jo 1960-luvulla, mutta Suomessa tämä trendi ei ole ottanut tuulta alleen. Onneksi Pelle tarttui hasteeseen, sillä lopputulos on hieno. Väittäisin jopa että tämä on musiikillisesti koko hänen laajan tuotantonsa hienoin teos. Halki Ajan ja Rakkauden on kokonaisuutena komea, ei drop outteja, vaan kaikki valitut biisit istuvat hyvin tälle levylle ja muodostavat tyylikkään kokonaisuuden. Ensi kuunteluissa oli tosin totuttelemista rajuimpien punk biisien sofistikoituihin orkesterisovituksiin, joista ikään kuin terä katosi. Mutta kun poistin mielestäni alkuperäisversiot ja kuuntelin levyä ikään kuin täysin uutena teoksena, kuin sille valittuja kappaleita ei olisi koskaan aikaisemmin julkaistu, niin siinä vaiheessa tämän levyn todellinen voima ja merkitys alkoi hahmottua minulle.

UPEA LEVY!   * * * * ½

Harri Huhtanen 2015

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s